Kun raskaudesta palautumisesta tuli uusi kauneuskilpailu

Ennen mehukkaaseen otsikkoon pureutumista näin alkuun on pakko pohjustaa hieman mun taustaa liikunnan ja urheilun parissa. Lapsena jo ihailin Spaissarien Mel C:tä hänen sporttisuuden takia. Inhosin taas Victoriaa, joka puolestaan oli kavereideni suosiossa ja mun mielestä kaikkea muuta kuin cool. Joka tapauksessa sporttisuus on aina ollut vahvasti osa identiteettiäni, ken tietää vaikka Mel C itse olisi vaikuttanut asiaan vahvasti! Aikuisiällä siirryin nuoruuden intohimostani ryhmäliikunnasta kuntosaliharjoitteluun kun olin about 19w. Naiselliset muodot ja sopivasti lihaksikas vartalo alkoi kiinnostamaan ja mulle kerrottiin ettei ryhmäliikunta tuo mulle lihaksikasta selkää tai isompaa ja pyöreämpää pakaraa. Tuolloin myös ruokavalioni koostui kreikkalaisesta salaatista, leivästä ja järkyttävästä määrästä karkkia, oliko siis ihme ettei lihakseni kasvanut.

Olen keskittynyt tavoitteelliseen treenaamiseen vuodesta 2013 aina siihen asti kun olin n. 20 viikolla raskaana 2019 heinäkuussa. Sen jälkeen luonnollisesti oli painettava jarrua ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Tässä postauksessa kerron omista ajatuksistani synnytyksen jälkeiseen palautumiseen ja  millaisia ristiriitoja olen huomannut naisten keskuudessa.


Kliseinen ”kaikki mulle heti nyt” -ajattelutapa on vahvasti osa mua. Raskauden aikana pelkäsin, että lähden laput silmillä täyttä laukkaa kohti vanhaa vartaloani heti synnytyksen jälkeen. Yllätyksekseni näin ei kuitenkaan käynyt vaan kykenin hillitsemään itseni täydellisesti, kiitos hyvän fysioterapeuttini. Adoria syntyi kiireellisellä sektiolla. Kyseessä on keskisuuri vatsan alueen operaatio eli kyseessä ei ole mikään pieni leikkaus. Sektiosta toipuu myös huomattavasti hitaammin kuin tavallisesta alatiesynnytyksestä. Vaikka itselläni ei ole entuudestaan kokemusta synnytyksestä saatikka sektiosta koen, että palauduin keskivertoa nopeammin. Se, mikä tuntui pahimmalta kun palasin takaisin treenien pariin oli ensimmäiset viikot kun metsästin peruskuntoani takaisin: ei ole koskaan 5 minuutin ylämäkikävely tuntunut yhtä pahalta! Voimatasot oli tietenkin myös tipahtaneet ihan huolella. Mikään näistä ei tietenkään tullut mulle yllätyksenä mutta eihän se hyvältäkään tuntunut.

Ja nyt päästään itse asiaan. Olen kiinnittänyt vuosien aikana huomiota naisiin, jotka synnytyksen jälkeen postaavat SOMEen itsestään kokovartalo peiliselfieitä 1-3 viikkoa synnytyksestä hashtageilla ”Postpartum week 2” jne. Tässä tulee asia, jota otsikkokin lupailee: missä vaiheessa raskaudesta palautumisesta tuli esteettinen kilpailu? Onko niin, että se jolla ensimmäisenä näkyy jälleen vatsapalat tai jolla on pienin rasvaprosentti on voittaja? Voi olla että olen ymmärtänyt raskaudesta palautumisen väärin tai sitten se merkitsee minulle eri asioita. Kun itseltäni kysyttiin miten olen palautunut synnytyksestä vastaukseni koskivat enimmäkseen unta, haavan vointia, yleistä vireystilaa tai muita terveyteen liittyviä asioita. Ja ei, en ole tekopyhä kyllä itsekin voivottelin navan ympärille tulleita raskausarpia ja kyselin parhaalta ystävältäni malttamattomasti koska vatsani vetäytyy kunnolla takaisin sisään, mutta hei, kukapa ei näitä asioita toivoisi? Nämä asiat oli kuitenkin toissijaisia omassa palautumisessa.

En nyt syyttele sormella ketään enkä halua tuomita teitä jotka olette näin toimineet. Ilmiö on sama mantereeseen katsomatta. Kokeileppa laittaa Instagramin merkintähakuun postpartum tai after pregnancy (suom. raskauden jälkeinen/jälkeen). Löytyy yhteensä yli 3.3 miljoonaa julkaisua, joissa esiintyy naisia treenivaatteet päällä esittelemässä sikspäkkiä tai hauista. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, tottakai liikunta ja urheilu kuuluu raskaudesta palautumiseen yhtä lailla kuin uni, lepo ja ravintokin. Harhakuva muodostuu siinä kohtaa, kun naiset jakaa ennen ja jälkeen kuvia (kuvilla usein vain muutamien viikkojen ero esim pregnancy week 39 ja heti perään postpartum week 2). Näillä kuvilla yleensä maksimissaan 3-4 viikkoa eroa. Ja pääosassa aina keskivartalo, josta pyöreä kumpu on kadonnut. En siis ymmärrä miksi vartalon ulkoinen habitus on niin suuressa roolissa kun kyseessä on palautuminen. Nainen kantaa lastaan 9 kuukautta, miten raskaudesta palautuminen voisi tapahtua 2-3 viikossa ja siitä todisteena olisi imetysliivit päällä otettu kokovartalokuva?

Ymmärrän poikkeuksena huippu-urheilijoita tai esimerkiksi ammattimalleja, joille vartalo on työväline ja sillä tuodaan leipä pöytään. Ymmärrän oikein hyvin, että se keho on saatava toimintakuntoiseksi ilman lisäkiloja tai se on saatava taas rantakuntoon ennen seuraavia kuvauksia. Mutta en ymmärrä esimerkiksi Jonnaa Tampereelta, joka työskentelee toimistotyössä, miksi hänelle raskaudesta palautuminen on sama asia kun tiputetut raskauskilot ja mahdollisimman litteä vatsa? Sitten kuukausien päästä ikävöidään sitä pyöreää ja ihanaa raskausvatsaa, joka hetki vielä sitten oli tuossa koska ”se oli niin ihana.” Herääkö tässä sun mielestä jonkinlainen ristiriita? Pakko muuten todeta, että en ole edelleenkään ikävöinyt raskausvatsaani saatikka vauvan potkuja tai ainakaan sitä vauvan hikottelua. Valitsen sata kertaa mielummin vauvan vatsani päällä jokeltelemassa ja hymyilemässä mulle kuin vauvan vatsan sisässä. Noin. Tuli sekin sitten sanottua ääneen.

Ja voi kyllä, olen minäkin ottanut peiliselfieitä alusvaatteet päällä ja katsonut kokonaiskuvaa. En kuitenkaan ajatellut, että voisin todistaa sillä vahvistunutta lantionpohjaani tai syviä vatsalihaksiani. Vinkki vitonen! Näitä molempia edellä mainittuja voi muuten treenata kotona ilman välineitä näin kotitreenauksen kulta-aikana. Fyysisten ominaisuuksien lisäksi koen palautumisen olevan myös hyvin henkinen operaatio. Äitiyden tuomat ajatukset ja mielipiteet pitävät itseni välillä kiireisinä ja palautumiseen liittyy vahvasti myös tämäkin puoli. On super tärkeää saada vertaistukea tai ihan vaikka vaan kuuntelijaa silloin kun siltä tuntuu. Näistä onneksi lehtien palsoilta tai sosiaalisesta mediasta saakin lukea ja on mielestäni ihan älyttömän tärkeää uskaltaa kertoa asioista niin kuin itse ne tuntee tai kokee eikä uskotella muuta. Ehkä kurjinta on kun äidit todistelevat kaiken olevan täydellistä vaaleanpunaista siirappia vaikka todellisuudessa pään sisälle on muuttanut sirkus. On ihan ok myöntää olevansa väsynyt tai uupunut, ärtynyt tai vaikka vaan todeta että neljän seinän sisällä oleminen on tylsää (erityisesti nyt).

En sattuneesta syystä laittanut tähän postaukseen kuvia vatsanseudustani, maininnut tiputetuista kilomääristä tai siitä kuinka suurilla painoilla olen jo pääsyt treenaamaan. Halusin tuoda julki omia havaintojani kyseisestä aiheesta, josta olen halunnut jo kauan päästä ”puhumaan ääneen”. Olisi myös huikeaa kuulla teidän ajatuksia aiheesta, jos tämä koskettaa jollain tavalla.

Postauksen kriittisyydestä huolimatta, positiivisia asioita teidän kaikkien loppuviikkoon!

14

Tällä artikkelilla on 7 kommenttia

  1. Nimetön

    Ihan pakko vastata tohon että ei sektiosta toipuminen ole kaikilla raskaampaa kuin alatiesynnytyksestä toipuminen. Tiedän monia jotka eivät kunnolla pysty ulostamaan alatiesynnytyksen jälkeen ja muutenkin kaikki paikat kipeinä. Itellä tehty suunniteltu sektio, koska pelkäsin synnyttää. 2yötä sairaalassa ja samana päivänä vaunulenkillä 🙂 toki on niitä jotka eivät sektion jälkeen pysty kävelemään kunnolla moneen päivään. Myös alatiesynyntyksessä voi revetä todella pahasti. Kaikki ollaan erilaisia ja jokaiselle kokemus on erilainen palautua ja parantua, oli se sektio, tai alatiesynnytys. 🙂 tsemppiä vauva arkeen 🧡!

    1. zenaghraizi

      Ihan hyvä pointti! Raju alatiesynnytys voi olla kivuliaampi ja tiettyjä toimintoja vaikeampi toteuttaa kuin hyvin toipuva sektiopotilas. Mutta yleisesti ottaen, lääkärienkin suusta kuultua, että sektio on lähtökohtaisesti pidempi prosessi toipua. 😊 Mutta aivan kuten kirjoitit, poikkeuksia myös on.

      1. Nimetön

        Joo, tottakai lääkärit sanoo niin, ja toisaalta hyväkin, sektio on kallis toimenpide myös valtiolle 😊 parashan ois kun kaikki sais synnyttää ja ruokkia lapsensa just niinkuin itse haluaa 🧡

  2. Nimetön

    Tykkäsin tästä kovasti, hyvää pohdintaa! Ärsyttänyt katsella somesta muita mammoja juurikin ne liivit päällä esittelemässä litteää vatsaa kun itse kamppailee 12 liikakilon kanssa vielä… Itsetunto muutenkin jossain pohjamudissa niin tästäpä vielä vähän poljentaa lisää.
    Ja itselle tehtiin kiireellinen sektio myös ja olen kokenut siitä nopeasti toipuneeni, vaunulenkkejä alkuun ja Body Combattia uskalsin lähteä vetämään jo 3kk synnytyksestä 💪

    1. zenaghraizi

      Kiitos! Olisi mun mielestä reilua, että raskaudesta palautumisesta puhuttaisiin niillä asioilla mitkä siihen liitttyy. Toki raskauskilot voivat myös liittyä siihen, mutta on eri asia pudottaa painoa ja palautua raskaudesta. Kaksi eri asiaa.
      Hei hienoa! Kuulostaa mahtavalta, vaunulenkit best. Itse myös vetänyt LesMillsin tunteja, ne on kyllä super tehokkaita ja olo on mitä parhain hyvän tunnin jälkeen, tsemppiä sinne hurjasti <3

  3. Nimetön

    Mitäs sitten kun kaikki paino tippuu synnytyssalissa täysin itsekseen.. Eikö siitä saa olla edes vähän onnellinen..? En laihduttanut tippaakaan ja kropassani ei ollut mitään jälkiä 9kk kestäneestä raskaudesta viikko synnytyksen jälkeen, ei arpia ei löysää ihoa eikä ylipainoa. Totta hitossa olin onnellinen siitä ja saatoin laittaa jonkun kuvankin. Piristin itseäni. Ja tiedostan että suurimmalla osalla ei näin käy.
    Mulla taas mielenterveys ei palautunut yhtään niin nopeasti kuin kroppa, vaan mulla oli pitkään paniikki/ahdistus/masennus..
    Mutta jotain iloa sain kropastani.
    Tsemppiä sulle koronakaranteeni/vauva-aikaan.. On ajoittain varmasti aika päätä hajottavaa..

    1. zenaghraizi

      Oi vitsi, oon tosta kyllä todella kateellinen! Kumpa itsekin olis tiputtanut kilot sairaalaan😊 Ja siis tottakai saa olla onnellinen samoista mitoista ennen raskautta. Mun pointti tässä tekstissä oli se, että älyttömän moni puhuu palautumisen olevan yhtä kuin tiputetut raskauskilot tai timmi vatsa ja sillä ikään kuin halutaan todistella palautumista, mutta palautuminen on niin paljon muutakin kuin ne kilot tai raskausarvet. Ja tää oli mun pointti!
      Mielenterveydestäkin puhutaan liian vähän, niin monella äidillä on masentuneisuutta yms ja apua liian vähän. Toivottavasti siellä kaikki nyt paremmin ♥️ Tsemppiä myös sinne!

Vastaa