Ihanin ja pelottavin äitiys

Kirjoitin äitiydestä Instagramiini ensimmäisen kerran kun Adoria oli noin 2 kuukautta vanha. Tiesin jo tuolloin, että sen hetkiset tunteeni muovaantuvat entisestään tulevaisuudessa sillä tuon 2 kuukauden aikana tunteeni oli kokenut järkyttävän muutoksen synnytyksestä siihen päivään. Olin oikeassa. Nyt synnytyksestä on kulunut reilusti yli 4 kuukautta ja tunteeni ovat muuttuneet edelleen.

Äitiyteni polku on hyvin alussa enkä halua markkinoida tietämystäni äitinä olemisesta. Multa kysyttiin viikko synnytyksen jälkeen useasti että ”miltä tuntuu olla äiti?”. Vastaukseni oli todella tylsä ja ehkä jopa kiusallinen ”öööö, noh, en mä oikein tiedä, en oo vielä varmaan sisäistänyt koko asiaa, että musta on tullut äiti”. Luonnollisesti tunsin huonoa omatuntoa vastauksestani: miten hemmetissä en muka tiedä, miltä tuntuu olla äiti? Vastahan mä olen äidiksi tullut, kyllähän mulla pitäisi siitä jonkunlainen mielipide olla. Tietenkin se tuntui hienolta ja hyvältä, mutta kun asian merkitystä mietti silloin tarkemmin niin ei siihen osaa muotoilla mitään ruusunpunaisia korulauseita. Tiesin kyllä että tuo pieni ihminen on ihme, se on minun ja minä hänen.

En kuitenkaan voi vielä myydä itselleni sitä ajatusta, että tiedän täysin mitä äitinä oleminen on. Uskon, että vain kokemukset äitinä olosta vuosien saatossa kertoo minulle äitiydestä enemmän kuin mikään muu. Tiedän nyt pintapuolisesti jotain, millaisia tunteita lapsi voi herättää äiti-ihmisessä, mutta tämä 4 kuukautta on jo osoittanut että tunteet, ajatukset ja kokemukset muovautuu mitä enemmän aikaa kuluu. Muistan kuinka avopuolisoni sanoi kuukausi synnytyksen jälkeen, että kintymyssuhde ja vahva rakkuden tunne leimahti vasta 2:n viikon kohdalla. Hän sanoi, että oli aluksi jopa vähän pelästynyt sitä viivettä, että missä ne tunteet oli. Voin samaistua häneen, sillä mietin silloin ihan samaa. Ensimmäiset viikot on yhtä harjoittelua ja suoriutumista rutiinien kanssa, ettei sitä itse ainakaan kyennyt tunteitaan sen tarkemmin tunnustelemaan. Kuitenkin, viikko viikolta rajaton rakkaus, onnellisuus hänestä sekä myös huoli ja pelko on kasvaneet ja vahvistuneet.

Vaikka äitiys on kaikella tavalla yksi ihanimpia asioita maailmassa on se samalla yksi pelottavimmista asioista. Kysyin avokiltani juuri tällä viikolla onko hän koskaan miettinyt, miten aseettomiksi ja alttiiksi olemme tulleet sinä samana päivänä kun raskaustesti näytti positiivista. Kuinka pelottavalta tuntuu ajatus kaikesta pahasta, jota lapseni joutuu joskus kokemaan. Entä jos hän joskus sairastuu pahasti tai loukkaantuu? Miten sellaisista koskaan selviää? Raskausaikana sain kuulla useasti, miten loputon huoli ja huono omatunto astuu kuvioihin kun vauva syntyy. Ja nyt tiedän tarkalleen mitä sillä tarkoitetaan. Ja silti, päivääkään en vaihtaisi pois. Rakkauden määrä synnytyksestä tähän päivään on vain kasvanut päivä päivältä. En osaa enää hahmotaa elämääni ilman tuota maailman kauneinta pientä tyttöä.

Äitiys on tuonut elämääni rohkeutta uskaltaa olla just sellainen kuin oon. En pelkää enää epäonnistumista. Haluan tehdä nykyään paljon asioita siksi, että voin näyttää tyttärelleni oikeaa esimerkkiä joka on mielestäni tehnyt minusta paremman minän. Haluan onnistua kasvattamaan hänestä parhaimman mahdollisimman version hänestä itsestään, mitä ikinäkään se sitten on. Suuri kiitollisuus sydämessä vietän ensimmäisen äitienpäivän.

5

Tällä artikkelilla on yksi kommentti

  1. Roosa

    Ihana kirjoitus❤️ Toivottavasti saan itsekin kokea äitiyden joku päivä :)🙏🏼

Vastaa