Elämä ei lopu 30-vuotiaana

Kuvat: Tapani Moisala (Ig: tapanimoisala)

Otsikosta voisi päätellä, että kyseessä on klassinen ikäkriisi postaus vaikka sitä tämä ei ole tai en itse ainakaan ajattele niin. Ikä on hassu asia. Se määrittelee meidän jokaisen elämänkaarta ja monella varmasti myös identiteettiä: 20-vuotiaat on pommin varma klassikko, 30-vuotiaat on kliseinen ikäkriisi ryhmä ja 40-vuotias on ylpeä jo saavutetuista maileistaan. 60-vuotiaat ovat taas uusia kakskymppisiä tai niin kuin isäni 68w sanoo: ”Olen ikuinen kakskymbi”.


Muistat varmaan kun olit esiteini tai teini ja koit valaistumisen oikeasta haaveammatista? Sillä samalla sekunnilla nuo siihen asti olevat haaveammatit kuten prinsessa, eläintenhoitaja, rokkistara tai astronautti katosivat savuna ilmaan. En muista tarkkaan mikä se lapsena itselläni oli mutta oletan, että jotain Britney Spearsin ja eläintenhoitajan välillä. Kuitenkin itselläni tuo oikea ensimmäinen haaveammatti oli toimittaja eikä suinkaan mikä tahansa toimittaja vaan Hesarin päätoimittaja. Oi kyllä! Joka kerta ohitettuani Sanoma Talon mannerheimintien puolelta katsoin tuota jykevää lasilinnaa ja ajattelin että tuolla mä istun vielä joku päivä. Päätoimittajana.
Inspiraation lähteenä kyseiseen ammattiin toimi Jennifer Garnerin tähdittämä romanttinen komedia nimeltä ”13 ja risat”, jossa Jennifer näyttelee 13-vuotiasta Jennaa, joka haaveilee olevansa 30-vuotias. Taikapöly muuttaa hänet elokuvan aikana 30-vuotiaaksi, joka työskentelee suositussa naisten lehdessä tittelinä mikäs muukaan kuin päätoimittaja. Leffassa näyttäytyy paljon luksusmerkkejä, limusiinikyytejä, shamppanjaa ja päänäyttelijän kattohuoneisto. Äärimmäisen realistinen katsaus 13-vuotiaan Zenan tulevaisuuden unelmiin. Tai sitten ei.

Itse 13-vuotiaana sitä oli kovin helpottunut kun vihdoin oli oivaltanut millaisesta työstä mahdollisesti pitäisi isona. Ammatti ja työ oli päätetty, enää ei tarvitsisi kuin toteuttaa. Lapsiakin ehkä voisi sitten isona tehdä, viimeistään kuitenkin 25-vuotiaana koska muuten olisi jo liian vanha. En koskaan lapsena leikkinyt hää-leikkejä enkä nuoruudessa haaveillut naimisiin menosta mutta silloin 13-vuotiaana suunnittelin sen tapahtuvan 20-22-vuotiaana ettei vaan pääsisi sekään venymään liian pitkälle. Omakotitalo ja mökki tietenkin sitten 30-vuotiaana jonka jälkeen elämä on valmis elettäväksi loppuun hyvillä höysteillä. Olihan 30-vuotias 13-vuotiaan silmin täysin ikäloppu. Miten ihanan naiivia!


Listaa katsoessani nyt 28-vuotiaana täytyy todeta, ettei nuo 13-vuotiaana asetetut ”tavoitteet” ole kaikki täyttyneet tai täyttynyt ajallaan. Olen myös tietyllä tavalla surullinen kuinka paljon merkitystä statuksella ja materialla oli 13-vuotiaan Zenan arvomaailmassa. En ajatellut silloin, että terveys ei ole itsestäänselvyys enkä myöskään ajatellut, että ihminen voi olla rikas myös arvomaailmaltaan tai sydämestään. Onneksi nykyään arvomaailmassani enemmän merkitystä on terveydellä, rakkaudella ja onnellisuudella kuin omakotitalolla, mökillä ja statuksella. Kuinka pahasti tuo 13-vuotias naisen alku pettyisi kun lähettäisin kirjeen menneisyyteen jossa kertoisin, ettei hän ole Hesarin päätoimittaja eikä lapsiakaan ennättänyt saada ennen 25-vuoden ikää?
Nyt 30 lähestyy hurjaa vauhtia ja mietin, onko asioita joita en voisi tuon iän jälkeen toteuttaa. En keksi kovinkaan montaa asiaa ja tuo nuoruusiän listakin saa monissa asioissa jatko-aikaa. Aina voi opiskella ja lapsiakin voi saada lisää. Talon tai mökin voi ostaa koska vain ja naimisiin menolla ei ole yläikärajaa. Asioita, joita en iän puolesta voi enää tehdä? Miss Suomi -kilpailuun en voi enää osallistua enkä saa SAS:n lentolipuista enää nuorisohintaa. Ajattelin puolestani olla elämäni kunnossa 30-vuotiaana tai sen jälkeen kun elämäntilanne sallii taas tavoitteellisen treenaamisen. Ehkä päädyn vielä opiskelemaan. Ensimmäistä kertaa myös ajattelen, että ehkä naimisiin meno voisikin olla ihan perusteltua eikä pelkästään hyvin markkinoitu tapahtuma ja isolla hintalapulla varustettu paperinpala.


Nyt vähemmän naiivina ja 15-vuotta myöhemmin voin todeta, että painolasti on matkan varrella pudonnut harteilta. Tämä on tietenki tapahtunut vähitellen ja useiden vuosien ajan mutta nyt lapsen saannin jälkeen kaikki on konkretisoitunut. Ikä ei määrittele sitä kuinka hyvä, menestyvä tai tavoitteellinen ihminen olet. Ei ole mitään kaavaa, jonka mukaan elämää pitäisi elää tai mitään tiettyä järjestystä milloin kuuluisi toteuttaa tai tehdä mitäkin ja vielä vähemmän siihen vaikuttaa ikä. Kun on oivaltanut tämän voin luvata, että on hemmetisti helpompi hengittää ja keskittyä tulevaan ilman ahdistusta ja turhia paineita. Muistan kuinka stressasin Adorian syntymän ajankohtaa. Laskettu-aikani oli 18.12 mutta A päätti tulla 30.12. Silloin toivoin, että kumpa synnytys menisi vuoden 2020 puolelle, ettei hänen tarvitsisi olla kaikessa sitten aina ”jäljessä” tai porukan nuorin. Nyt 4 kuukautta synnytyksen jälkeen olen (luojan kiitos) tajunnut, ettei lapseni syntymäpäivällä ole mitään merkitystä. Hän ei tule koskaan olemaan muita huonompi tai heikompi. Ei henkisellä tasolla eikä fyysisesti jos hän vain niin päättää ja tämän ajattelutavan aion myös hänelle opettaa.

Elämä ei todellakaan lopu 30-vuotiaana vaan päinvastoin. Elämä jatkuu entistä vahvempana, fiksumpana ja kokeneempana kohti uusia seikkailuja.

11

Tällä artikkelilla on yksi kommentti

  1. hannaraittila

    Tosi hyvä postaus! Just viime viikolla pohdin omaa ikää ja mietin, että montako vuotta olisin valmistuessa, jos pääsisin nyt syksyllä opiskelemaan, 29v. Ensin kauhistuin, sitten ajattelin vaan, että mitä hittoa, ikä ei määritä kaikkea minussa.

Vastaa