Tue unelmia

*yhteistyössä Visual Merin kanssa, sisältää alekoodin

Oletko tyylikästä kangasmaskia vaille? Tai kaipaatko ihan vain piristettä arkeen? Lapsena tuli kerättyä tarroja ja vaihdeltua niitä kaverien kanssa. Ilahduttavat Visual Merin tarrat piristävät nyt omaa läppäriä ja on vähän kuin palaa menneisyyteen. Kirjoituksessa ajatuksia unelmien tukemisesta.

YRITTÄJYYS

Suomessa on 286 042 yritystä (Tilastokeskus, Yritysrekisteri 2018). Bruttokansantuotteesta runsaat 40 prosenttia tulee pieni ja keskisuuri yritysten liikevaihdosta. Tästä määrästä alle 10 hengen yrityksiä on 265 894 eli 93 prosenttia. Luvut on huimia ja kertoo tarinaa siitä, että Suomessa omaa unelmaansa itsensä työllistävänä toteuttaa iso osa. Korona-aikana yrittäjyyden tukeminen on ollut usein esillä ja voi jotakuta jopa ärsyttää. Olen silti saman asian puolesta puhua. Olen itse päätyökseni osa pieni ja keskisuurta yritystä, sekä nähnyt sen työn läheltä mitä yrittäjät tekevät osaltaan massamme. Ennen siirtymistäni kyseisen sektorin työhön, olen jo kantanut rahani enemmin yrittäjälle kuin ketjulle. Itselleni on ollut tärkeää pyrkiä parhaani mukaan tukemaan suomalaista työtä. (Yrittäjyys Suomessa.)

Yrittäjyyttä tietysti on monenlaista, kaikki eivät tee sitä kokopäiväisenä vaan unelmia saatetaan toteuttaa sivutoimisenakin. Ostamalla yrittäjältä tuet aina unelmia! Tämän kirjoituksen vieraskynänä onkin Visual Meri-yrityksen omistaja Marika. Kirjoitus on jatkoa aiemmin blogissa olleeseen kirjoitukseen Saat olla oma itsesi.

KUINKA TUTUSTUIN VISUAL MERIIN?

Visual Meri tuli minulla vastaan, kun Marika järjesti alkuvuonna 2020 hyväntekeväisyyskampanjan Australian metsäpalojen tueksi. Hän myi tällöin koala -tarroja, josta lahjoitti kaikki tuotot Australiaan. Halusin itse tällöin tehdä hyvää myös, mutta koin suurimman osan kampanjoista syyllistämispuheeksi ja hiukan älyttömäksi hinnoitelluksi. Marikan kampanja oli järkevä ja siitä sai itselleen todella ihanan koalan. Ostin tällöin kolme tarraa ja itseasiassa avaimenperänkin. Jäin häntä seuraamaan. Tämän jälkeen Marika on laajentanut paljon tuotteitaan ja voit hänen verkkokaupastaan tilata monenlaista tarraa, pinssiä, kangaskassia ja avaimenperiä. Häneltä saa myös kuvituspalvelua ja graafista suunnittelua.

Visual Merin verkkokauppa on paluu ajassa takaisin. Itsellä ainakin jossain kohtaa oli tarravihko, johon kerättiin ne makeimmat tarrat ja sitten tarpeen tullen vaihdeltiin. Useampi kuosi ilahduttaa ja laatu tuotteissa on huikea, eikä hinta kauhistuta. Viimeksi ostamani papukaijamerkki tarra-arkki toi iloa koko toimistoon. Koalan lisäksi työkonettani piristää nyt myös saukko sekä odottelen kangasmaskia samalla kuosilla.

Marikan omin sanoin:

1)    Millainen on mielestäsi Visual Merin todennäköisin asiakas?

”Todennäköisin asiakkaani noin sometilastojani katsellessani 15-45-vuotias nainen/naisoletettu, joka hankkii tuotteita omaksi ilokseen, lahjaksi tai lapsilleen. Asiakkainani on paljon opetusalan ihmisiä, kalenteriharrastajia ja muita pienyrittäjiä samaltakin alalta. Asiakkaani arvostavat luonnonläheisyyttä, laatua, ekologisuutta ja kaipaavat ehkä hieman kevyempiä aiheita arkeensa – tuotteissani on paljon lempeitä aiheita.”

2)    Mitä olet ajatellut verkkokauppaan lisätä seuraavaksi?

”Verkkokaupassa uusimpana tuotteena on ollut ajankohtaiset kangasmaskit, mutta olen suunnitellut laajentavani tuotteitani myös enemmän kalenteri- ja bullet journal-harrastajille sopiviin muotoihin. Pyrin myös kehittämään tuotevalikoimaa jo valmiiksi pidettyjen kuosien osalta monipuolisemmaksi.”

3)    Mihin päin ajattelet Visual Merin suuntautuvan tulevan viiden vuoden sisään?

”Haaveenani olisi tehdä tätä täysipäiväisesti ja olen alle vuodessa saavuttanut todella paljon, tämä yritys on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Haluaisin tehdä enemmän hyväntekeväisyyskampanjoita ja tukea tuotteillani apua tarvitsevia ihmisiä sekä eläimiä. Seuraava suunta kampanjalle voisi olla kotimaan puolella. Olisi myös aivan mahtavaa päästä omiin työtiloihin joihin voisin ottaa myös asiakkaita vastaan ja harjoittaa pienimuotoista kivijalkamyyntiä. Visual Meri voisi kasvaa kattavaksi paperituotteiden kaupaksi, mutta haluaisin tarjota myös kauniita käyttötavaroita kotiin. Ideoita ja haaveita on niin paljon, että uskallanko edes ajatella mitä kaikkea ehtisin saavuttaa viidessä vuodessa! Katsotaan!”

4)    Mikä on Visual Merin visio?

”Visionani olisi tehdä elämässäni sitä mitä rakastan ja jakaa sitä muillekin Visual Merin muodossa, jotta kaikki voisivat saada arkeensa ilahduttavia asioita. Haluan myös opettaa ja auttaa muita ihmisiä saavuttamaan omia haaveitaan työelämässä ja mielelläni jaan oppejani muille. Vain taivas on rajana!”

Marikan itse tekemään kuvaukseen tarinasta yrityksen takana pääsee tästä: Yritystarina Visual Meri

EDIT. Innostuttiin Marikan kanssa sen verta, että mulla on teille alekoodi verkkokauppaan. Koodilla VUORENPAANMATKASSA saat tilauksesta -15%. Alekoodi koskee normaalihintaisia tuotteita.

Ota muut sometilini haltuun 😉

Instagram: @tiina_vuo

TikTok: @tiinavuo

2

Tällä artikkelilla on 8 kommenttia

  1. ”Ostamalla yrittäjältä tuet aina unelmia!”
    Tämän koitan itsekkin muistaa! Erityisesti juuri nyt, kun ajat ovat epävakaita.

    1. vuorenpaatiina

      Näinpä juuri 🙃

  2. Nonna/Käsikirja Minusta Sinulle

    On oikeesti tosi hyvännäkösiä maskeja! Meiän äiti ompeli meille ja saatiin töistä kaksi kangasmaskia 🤗

    1. vuorenpaatiina

      Sehän on kiva 🙂

  3. Anne

    Hyvä teksti! Ja hieno maski! 🙂

    1. vuorenpaatiina

      Kiitos 🙂

  4. Mari

    Itsekin päädyin seuraamaan VisualMeriä Australia-kampanjan myötä. Olen ostanut häneltä papukaija-tarroja, joita jakelen reippaille ihmisille.

    1. vuorenpaatiina

      Täältä löytyy myös papukaija-tarrat. Olen jakanut töissä niitä piristeenä. On saanut hymyn kasvoille kaikilla 🙂

Vastaa