Pirunvuori

Sitä sanotaan, että meidän olkapäillä on piru ja enkeli. Tutustu kauniin sään tullen sisäiseen piruusi ja lähde Sastamalaan!

PIRKANMAALAISTEN OMA KOLI

Pirunvuorelle noustessa tuli läheisesti mieleen Koli, jossa vierailimme viimevuoden puolella syysvaelluksella. Googlettaessa kohdetta olikin sitä tituuleerattu pirkanmaanlaisten omaksi Koliksi. Se on puolet itse äitinsä korkeudesta, mutta maisemat on yhtä upeat. Tänne voit kivuta 1,3 kilometrin polkua pitkin Ellivuoren hotellin parkkipaikalta. (Sastamala.fi/EllivuorijaPirunvuori)

Paikka on kiehtova oman luolansa vuoksi ja se tosiaan on jäänne munaisesta tulivuoresta. Pirunvuoren kerrotaan olleen suosittu matkakohde jo 1800-luvun puolivälistä alkaen. Tästäkin kohteesta löydät taidemaalarin ateljeen. Kivilinna on rakennettu vuonna 1906 ja Sastamalan kaupunki pitää sitä auki kesäisin. Laavuja oli miellyttävän matkan päässä useampi.

PEIKKOVUORI

Peikkovuori on avoinna kesäisin ja ryhmille varauksia voi tehdä huhti- lokakuun ajan. Näimme nyt vierailessamme vain osia tästä elämyksestä, sillä kaikkea ei ole mahdollista lukita pois, eikä olisi järkevää. Matkaa tarinan alulle on 800 m. Peikkovuori on Anne-Mari Finskan luoma kokonaisuus Piruvuorelle. Sen tarina on miellyttävä ja ryhmiä varmasti toteutetaan korona turvallisesti. Jos olisin liikkeellä lasten kanssa, niin harkitsin tämän elämyksen varaamista 😊  (Peikkovuori.fi)

MEIDÄN KOKEMUS

Reitti oli selkeä Pirunvuorelle ja viihdyimme maisemia katsellen oman aikamme. Kevään tulo näkyi alueella osittain sulaneena lumena. Osa reitistä oli liukas odotetusti. Alue vaikutti hyvin viihdyttävältä ja ajattelimme palata tänne uudelleen kesällä.

Monen Pirkanmaalla sijaitsevan kohteen tavoin on miinuksena se, ettei tänne helposti tule kuin omalla autolla. Sastamalan kaupungin sivut tarjoavat selkeät ohjeet sopivalle parkkipaikalle ja muille lähialueen elämyksille sekä palveluille.

Otathan muutkin sometilit haltuusi 😉

Instagram: @tiina_vuo

TikTok: @tiinavuo

0

Tällä artikkelilla on 3 kommenttia

  1. Anne

    Hienoja kuvia taas! Ellivuoressa on tullut käytyä syömässä ja laskettelemassa, mutta tuo paikka on käymättä. Upeat näkymät!

  2. jowi

    Kolilla kerran käyneenä sen on jäänyt kummittelemaan mieleen paikkana minne haluan vielä matkata uudestaan, tässä olisi selkeästi paikka mikä voisi kutsua lähempänä kotia!

  3. Nadine

    Hienot keväiset maisemat siellä! On varmaan helpotusta, että ulos pääsee ilman 100 kiloa vaatteita 😁

Vastaa