Miksi mä twerkkaan?

Viimevuoden puolella huomioni sosiaalisessa mediassa kiinnittyi uuteen tanssilajiin. Vanhana tanssijana (monta vuotta sitten) seurailen edelleen säännöllisesti lajien kehitystä ja mitä uutta tulee. Olen haaveillut vuosia paluusta. Useampi seuraamani nainen oli tuohon aikaan intoutunut twerkkaamisesta. Katselin joitain storyja ja mietin, että kröhöm- ei musta tuohon olisi, ei onnistuisi. Laji jäi silti mieleen ja klikkasin itseni marraskuun puolella, järjestettävään Twerk with Tinze -workshopiin.

Tapahtumapäivänä ehdin nippanappa Tampereelle työkiireiden keskeltä. Olin huonolla tuulella ja juoksin stressaantuneena Hip Hop Houseen sisälle. Eksyin siinä hetkeä ennen, kuten yleensä melkein aina etsiessäni uutta paikkaa. Ihastuin aukaistuani tanssikoulun oven. Paikka henki iloa ja minut otettiin vastaan hyvin lämpimästi pölähtäneestä olomuodostani huolimatta. Muistin siinä hetkessä miksi aikanani rakastin tanssimista koko sydämestäni. Huokasin ja lähdin vaihtamaan vaatteita miettien, ehkei tämä ole niin kauhea kokemus.

Olin ennen tuota workshoppia jo seurannut Tinzea somessa. Kaipa voin sanoa, että fanitin häntä. Tia- Maria Sokka, Tinze, tuottaa hyvin piristävää sisältöä päivittäin. Hän vaikuttaa aidolta ja haluaa jakaa hyvää sanomaa kaikille. Tässä kohtaa tunnustan, etten oikein usko mihinkään naisten voimaantumiseen tai vastaavaan. Aiemmin olen pyöritellyt niissä tilanteissa vain silmiäni. Tinzen jakaessaan ajatuksiaan ja arvojaan, en murissut yhtään vaan todella mietin, että hei miksei. Hän antaa huikeaa energiaa ollessaan paikalla ja olettamukseni hänestä olivat oikeat. Tosin hän oli huomattavasti lyhyempi mitä odotin hänen olevan.

Hymy korvissa workshopin jälkeen

Olin etsinyt tuota tilaisuutta varten tankotanssiaikojen shortsit (olen sitäkin kokeilut) ja koittanut hiukan pukeutua aiheen mukaisesti. Tunsin oloni elefantiksi lasikaupassa. Siellä parin tunnin session aikana repiessäni shortsia alaspäin, kiusaantuneena ja hiukan hukassa olevana, jokin silti syttyi. Sain lopulta pyllyn jotenkin pyörimään ja ostin lähtiessäni ensimmäisen Tinze -paidan kappiini. Hypätessäni kyytiin kohti kotia ilmoitin, ettei tämä Tampere ole ehkä niin paska idea. Alan tanssimaan taas. Toi oli kiva paikka.

Mitä twerkkaaminen on? Kyseessä on tosiaan ”pyllytanssi”. Wikipedia nimeää lajin provosoivaksi tanssityyliksi, jota tanssitaan erityisesti hip-hop-musiikin tahtiin. Tanssin ominaisliikkeet ovat alavartalopainotteisia ja tapahtuvat yleensä madalletussa kyykkyasennossa. Vuonna 2013 twerkkaus tuli valtayleisön tietoisuuteen poplaulajan Miley Cyrusin esiintymisestä.

Ilmeisesti innostuin tosissani ja ostin kaksi paria twerkkaamisen sopivia shortseja melkein heti. Ennen kun edes tiesin, pääsisinkö kevään kursseille. Kyllähän välineet tulee olla kunnossa. Kai sisäinen ajatukseni oli, että lantioni liikkuisi paremmin juuri noilla shortseilla. Nämä tulivat Twerk Empirelta. Kyseessä on muuten tamperelainen yritys, joka tekee tuotteensa Suomessa. Hän silloin otti tilaukset vastaan direct messagella Instagramissa. Tuotteet löydät nykyisin verkkokaupasta:  https://twerkempire.com/ . Voin suositella tuotteita lämmöllä. Jos koot epäilyttää, kannattaa kysyä vinkki suoraan heiltä.

Vuoden 2020 puolelle siirtyessä olin kasannut jo pari tuntia twerkkiä kalenteriin. Niihin osallistuminen ei ole arjessa 100% onnistunut. Ajattelin lajin palauttavan samalla liikkuvuuttani ja näin tukevan päälajiani. Toisin kävi nyt ainakin alkuun. Kuukauden tunnilla käymisen jälkeen, sain alaselkäni sellaiseen jumiin, etten pariin viikkoon saanut sitä auki. Siinä oli hieno hetki etukyykky -päivänä Crossfitissa sanoa, etten tosiaan ole siellä selkääni satuttanut. Yritin vain oppia heilauttamaan peppuani tahdikkaasti. Kuiskasin jälkimmäisen treeniparille miesopettajan poistuessa kuuloetäisyydeltä.

Varsinaisesti pyllyn pyörittämisestä en missään kohtaan innostunut, vaan lajin ympärille syntyneestä hengestä. En ole lajissa kovinkaan kummoinen edelleen. Kaipasin ja kaipaan edelleen sitä, että osaisin olla paremmin omissa nahoissani. Olen itsevarma, mutta en niin, etten edelleen kiljahtaisi ”älä katso” jos yritän opetella twerkin koreografiaaa kotona. Tituleerasin tekemistäni vastikään heinän niittämiseksi. Twerk muistutti minua siitä hiukan nuoremmasta minästä, joka pystyi laittamaan pienet shortsit päälle ja korot jalkaan sekä lähteä useiden eteen vetämään esitystä. Hukkasin viimevuoden haasteiden parissa jotain itsestäni ja sitä olen etsimässä twerk-tunneilla. Se mimmienergia piristää aina. Haluan saada itsetuntoani takaisin ja henkiä sitä tuntien aikana salissa olevaa yhteishenkeä paremmin ulospäin. Uskon useamman muun naisen olevan tunneilla samasta syystä. Jotain siinä vain on, kun heittäydyt verkkosukkahousut ja pienet shortsit jalassa tanssisalissa vetämään koreografiaa.

Vuodelta 2010 Wacking-esityksestä. Olen itse keskellä oransseissa shortseissa.

Se, mitä omasta pyllyn pyörittämisestä kehittyy, on vaikea sanoa. Jos ei muuta, niin opin itsestäni lisää ja heittäytymiskykyni paranee. Kuka meistä ei haluaisi kantaa itseään paremmin?

Tekstissä mainitut:

Hip Hop House Tampere

@tinzeofficial

@twerkempireofficial

 

Otathan sometilini haltuun

Instagram: @tiina_vuo

TikTok: @tiinavuo

0

Vastaa