Syntymäpäivän alla heräsin miettimään tosiasiaa, että olen 34 vuotias. Olen nainen ja minulla ei ole lapsia. Olenko säällittävä? Kirjoitus sisältää ajatuksia lapsettomuudesta ja ikää koskevista paineista.
Vastikään tuli vuosia taas täyteen. Pyörittelin sen johdosta mitä kirjoitan tänne. Onhan minulla nyt blogi, johon päivitän elämääni ja ajatuksiani kuten myös harrastuksiani. Edellisen vuoden kirjoitukseni kolmekymppisyydestä löydät täältä 33 and (still) fabulous .
Koen vaihtelevasti ikäkriisiä. Tai ainakin sitä ilmiötä miksi tuota kutsutaan.
KUIN SALAMA KIRKKAALTA TAIVAALTA TEKEMÄÄN LAPSIA
Hakiessani ylempään ammattikorkeakouluun tapasin paljon alemman tutkintolinjan koulukavereita. Tuolloin aloimme kolkuttelemaan kaikki kolmeakymmentä, osa meistä oli jo yli sen. Moni huokaili syvään sitä kuinka kauhea vauvakuume tuli, kun täytti kolmekymmentä ja mies vaan ei vieläkään halua lapsia. Mietiskelin tuolloin, etten halua täyttää tuota ikää, jos tarve saada lapsia tulee kuinka kirkkaalta taivaalta ilman mitään muuta ajatusta. Täytin tuon hurjan vauvakuumeiän ja mitään ei tullut. Ei oikeastaan ole tapahtunut senkään jälkeen. Olen totta kai raadollisesti tietoinen fyysisen ikäni tuomista hidasteista mitä tulee lisääntymiseen. Ikäni on sellainen, että ympärilläni todella tehdään nyt lapsia ja mennään naimisiin.
Eksyin lähellä syntymäpäivääni googlettamaan aihetta, sillä koen paineita lapsettomuudestani. Kohtasin artikkelin, jossa kerrottiin useamman naisen nukkuvan lapsihaaveitensa yli ja usein heräävän toiveisiinsa liian myöhään. Tässä artikkelissa painotettiin vielä kuinka paras ikä lapsien tekoon on 25-30 vuotiaana. Olenhan reippaalla kädellä yli sen. Myönnän, että tässä kohtaa purskahdin paineiden alla itkuun.
JÄÄNKÖ LAPSETTOMAKSI
En ole koskaan ollut innokas kodinhengetär tai todellakaan tiennyt haluanko kasan lapsia vai en. En tiedä vieläkään. Toisaalta olen aina ollut melko varma, että haluan äidiksi aikanaan. En koskaan ajatellut sen aikanaan tulevan nurkan takaa vauhdilla. Parikymppisenä sitä ehtii usein miettimään, että ne vuodet on niin pitkällä, että tehdään nyt vaan tätä elämää. Kolmekymppisenä naisena paine kasaantuu.
Lapsettomuus on valitettavasti avointa riistaa edelleen ja sitä joutuu pahimmillaan puolustamaan kaikenlaisissa tilanteissa. Mielestäni asia ei kuulu minkäänlaisen keskustelun aiheeksi, ellei nainen sitä itse aloita, oli sitten kyseessä lapsettomuus mistä tahansa syystä. Tosiasia on, ettei omat elämän näkemykseni tai tavoitteeni ole koskaan pyörineet perheen saannin ympärillä. Olen ajatellut sen tulevan, jos se on tullakseen. Tosin olen vissiin näitä, jotka sitten taitavat nukkua haaveidensa ohi. En silti halua puskea lapsia ulos, vain koska koen siitä syvää painetta. Toisaalta enpä kai haluaisi nukkua koko asian ohi, vaikea sanoa.
Älkää ymmärtäkö väärin siltä osin, pidän lapsista. Olenhan toiminut oman aikani lasten liikunnanohjaajana. Uskoisin pitäväni omistani. Olen ehdottomasti kiinnostunut kaikkien rakkaiden elämästä, jotka ovat perheen saanti vaiheessa ja haluaisinkin, ettei äitejä ja lapsettomia naisia niin eroteltaisi. Kummallakin olisi annettavaa toisilleen. Omassa elämässäni vaan ei ole ollut sellaista hetkeä, jossa kaiken keskellä olisin nähnyt lapsien saannin olevan paikallaan. Nyt ehkä hiipii pelko siitä, että sellainen jää tulematta. Silti .. mielestäni erilainen elämäntilanteeni ei tee minusta huonompaa naista tai ihmisistä. Tieni on vaan erilainen.
XOXOXO, Tiina
9
Olen itse melkein 34-vuotias nainen, jolla on yksi lapsi. Omalla kohdalla se on taas sitä, että kaikki olettavat että hankin lisää lapsia. En halua enempää lapsia. Monen on ollut vähän vaikea käsittää sitä. En tiedä lisääkö se lapsettoman paineita, että lapsista puhutaan aina monikossa. Onhan sitä ihan eri asia ”ehtiä” saada 3 lasta kuin 1. Minun mielestäni jokaisen oma tapaa elää on arvokas, eikä muille kuulu. Halusin tuoda tämän yksilapsisen ihmisen näkökulman tähän. Kiitos ajatuksia herättävästä tekstistä ja hyvää juhannusta ❤️
Kiitos hyvästä kommentista! Tuossakin on ehdottomasti pointtia. Oletus on pahin, vaikka jokainenhan siihen sortuu. Suvaitsevaisuus on vaan viimeaikoina itseä ainakin mietityttänyt, sillä tässä aiheessa sitä näkee aika vähän ja siitä kirjoitus syntyikin.