Minkälainen minä olen?

Skorpionin aforismi:

”Minulle ei ole mitään merkitystä sillä, että olen hautausmaan rikkain ihminen. Mutta kun menen illalla nukkumaan ja voin sanoa, että olen aikaansaanut tänään jotakin suurenmoista – vain sillä on merkitystä minulle”.
– Steve Jobs

Haluan heti sanoa, että teksti on kirjoitettu aika kärkkäästi ja vahvasti ilmaistuina.
Kerron hyvin suoraan miten itseni koen ja minkälainen näen olevani.
Julkaisu on kirjoitettu kaunistelematta.

No minkälainen ihminen minä olen?

Olen äärettömän tempperamenttinen, vahvatahtoinen ja oma ehtoinen. Olen myös todella spontaani, elämän- ja seikkailunhaluinen. Olen myös äärettömän herkkä ja tunteikas. Tunnen kaikki elämän tunteet täysillä. En ole koskaan vain hieman kiinnostunut mistään. En anna arvoa materiaalille enkä pinnallisuudelle. En anna muiden ajatusten vaikuttaa minun elämääni tai päätöksiini. Janoan turvallisuuden tunnetta ja vakaata alustaa jalkojeni alle.
Taivaassakaan ei tunneta sellaista raivoa joka minut valtaa kun tunnen itseni huonoin kohdelluksi, olen myös äärettömän inhoittava suuttuessani ja kellekään ympärilläni ei jää huomaamatta jos olen vihainen.
Puhun miltein aina ensin ennen kuin ajattelen.

Kun huomaan ettei minulla olla rehellisiä, koen itseni loukatuksi ja kunnioituksen puuttuvan.
Jos aamulla en saa pusua töihin lähtiessä eilispäivän pienen riidan jälkeen, saatan kostaa ja olla kaksi päivää antamatta pusuakaan.
Mutta jos minua loukkaa oikeasti tarkoittamatta sitä, saatan helpostikin antaa anteeksi kunhan minut vain kohtaa selkäsuorana. Muistan joka ikisen hyvän teon ja haluan jakaa sitä sata kertaisen takaisin.

Olen valmis mihin vai puollustaakseni lastani. Sellaista tilannetta ei ole etten toimisi jos joku kehtaisi olla uhaksi minun lapseni onnelle.
Imen todella vahvasti lapseni tunteet itseeni ja pystyn helposti samaistumaan niihin. Tarvitsen säännöllisesti aikaa itselleni, jotta pystyn olemaan hyvä äiti.

Minusta saa ensin vaikutelman, että olen varautunut mutta uskaltaisin sanoa sitä itseni suojelemiseksi.
Haluan ensin seurata ihmistä miten hän käyttäytyy ja kohtaa muita. Jos koen ihmisen epäluotettavaksi niin tälläinen ei pääse minun lähelleni ikinä aidosti.
En kestä ihmisiä jotka eivät suoraselkäisesti seiso sanojensa takana.
Arkuus ja ujous ei minua haittaa eikä tee minulle ongelmaa mutta se ettei ihminen ole rehti, katso silmiin ja ole omaitsensä saa minut aina hieman ottamaan muutamaan askeleen taaksepäin.

Olen todella addiktoituva ihminen. Uppoudun kaikkeen aina sata lasissa.

Erittäin määrätietoinen. Mä tiedän mitä haluan ja teen kaiken sen saavuttamiseksi. En oo luovuttaja tyyppi enkä suostu sitä olemaankaan. Kun tiedän mikä mun päämäärä on niin alan työskentelemään heti sen saavuttamiseksi. Nyt vanhetessa olen hiukan opetellut antamaan aikaan ettei kaiken tarvitsisi tapahtua heti. Olen todella huono katselemaan vitkuttelua tai jahkailua.
Tämä saattaa olla sekä hyvä, että huono piirre.

Olen äärettömän kiltti ja haluaisin lähtökohtaisesti aina kaikille hyvää. En kestä tasa-arvottomuutta ja heikoimpien kiusaamista.

Asia mikä useinkin repii sydäntäni, eli se miten olen aina valmis pitämään omieni puolia. Seison viimeiseen asti rakkaimpieni rinnalla enkä ole valmis hylkäämään heitä. Tapahtui mitä tapahtui niin sitä ei tarvitsisi pelätä ettenkö siinä olisi, olen valmis auttamaan ja tukemaan aina. Tätä teen myös yleensä niin pitkälle asti, että omatkin voimat alkavat olemaan äärirajoilla. Olen valmis lähimpien ihmisten takia selvittämään asian kuin asian.

Olen todella huono häviäjä. Olen luonteeltani todella voiton haluinen. Oli kyse sitten mistä vain mistä voi saada kisan aikaiseksi.

Omistan äärettömän huonon huumoritajun. Rakastan nauramista, huonoja vitsejä ja sarkasmia.

Kyselin ihmisiltä jotka minut tuntevat, että miten he kuvaisivat minua luonteeltani.

Vastaukseksi sain muunmuassa, että
”Turvallinen, vahva persoona ja luotettava”
”Määrätietoinen, huolehtiva ja välittävä”
”Tempperamenttinen, sisukas, päättäväinen, vahva, itsepäinen ja omantiensä kulkija.”
”Määrätietoinen, tosi hauska, kiltti, huolehtivainan, rehellinen ja reilu”
”Määrätietoinen, huumoritajuinen, hyvällä tavalla jääräpäinen”
”Aito, rehellinen, maanläheinen ja lojaali”
”Välittävä, itsenäinen ja äiti isolla sydämellä”
”Uskomattoman rohkee, oot tukena aina kun tarvii mut osaat olla aivan uskomattoman ärsyttävä jääräpää välillä”
”Jääräpäinen, periksiantamaton, hyvätahtoinen, yleensä haluat kaikille vain hyvää ja pidät lähimmäisistäsi hyvää huolta.”
”Luonne on toisinaan liian kova, vaikka et oo. Et helposti näytä tunteitas.”

Oli sairaan vaikeeta kirjoittaa tätä ja analysoida itseään.
Mitäs mieltä ootte kuulostaako minulta? Yllättikö mikään?

Ps. Laittakaa mun ig (@vilhelmiinaharell) seurantaan siellä päivittäistä arkea enemmän.

-Vilhelmiina

2

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. idahyvarinen

    Paljon samaistuttavia juttuja!
    Hyvä kirjoitus oli! 🙂

    1. Vilhelmiina Harell

      Kiva kuulla ❤️

Vastaa