Olisiko itsekästä haluta vain yksi lapsi?

Ei. Ehkä. Yhteiskunnan mielestä vai omasta mielestä, onko sillä lopulta edes väliä kenen mielestä jos haluaa olla vanhempi vain ja ainoastaan yhdelle lapselle? Onko se väärin? No ei hitossa!

Kaikki artikkelin kuvat 📸 Rosan valokuvaus

Mua on jo pitkään vaivannut omassa päässäni ajatus, tulisiko meistä nelihenkinen perhe vai riittäisikö meille vain yksi lapsi. Lähipiirin oletukset ja kysymykset on saanut mussa tämän liikkeelle ja huomaan törmääväni näihin ajatuksiin viikottain. Sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä, kuinka synnytys jätti pelkoja jälkeensä tai kuinka mulla menisi terveys, koska joku läheinen nyt sattuu miettimään että mielummin omistan yhden munuaisen kuin yhden lapsen. Ois kumminkin ihan kiva nähdä oma jälkikasvu vielä tulevaisuudessakin, ellei lähipiirissämme jollakin ole tarpeeksi hynyä maksaa silmien laserleikkausta. Keksisin myös monta vähemmän tärkeää syytä olla tekemättä lisää lapsia, mua houkuttelee yhden lapsen helppous aivan liikaa. Vähän niinkuin meidän koirat, yks kulkee aina mukana ja on helppo saada hoitoon mutta kahta ei halua kukaan minnekkään.

Myös yhteiskunta ajattelee, että perhe koostuu yleensä useammasta lapsesta. Tavallaan ymmärrän tätä ajatustapaa, koska keskimäärin suomalainen perhe koostuu useammasta lapsesta, tilastojen mukaan 2,5 lapsesta. Varsinkin nykyaikana, jolloin suurinosa on uusioperheitä en yhtään ihmettelekkään määritettä perhe isona joukkona erilaisia ihmisiä. Yritykset myy perhelippuja yleensä laskelmalla 2 aikuista + 2 lasta, ei ole perhelippua yhden lapsen perheelle. Et voi ajaa parkkipaikalla isompaan ruutuun ilman paheksuntaa, jos olette vain kolmihenkinen. Siinä lukee kumminkin perhe, ei suurperhe. Kun puhutaan perheestä, seisooko mielikuvassasi silloin vain kolme henkilöä? Ei. Luultavasti näät siinä oman perheesi tai ihanne-ydinperheen, johon kuuluu vanhempien lisäksi sekä poika että tyttö.

En minäkään mennyt rikki

Minä itse olen perheessäni ainoa lapsi, ilman sisaruksia tai sisarpuolia kasvanut, enkä todellakaan ajattele menettäneeni mitään tärkeää. Siinä missä minulta jäi kokematta sisarusrakkaus, koin tärkeäksi muodostaa hyviä ystävyyssuhteita ja opin kunnioittamaan eläimiä. Kuten varmasti monella on ajatus ainoan lapsen yksinäisyydestä, en kokenut itseäni koskaan yksinäiseksi. Viihdyin hyvin yksin (viihdyn edelleen) ja mulla oli paljon kavereita (on ehkä edelleen). Lapsena minusta oli parasta kuunnella aikuisten juttuja vieressä ja viihdyin esimerkiksi serkkujeni kanssa erinomaisesti. Upeaa oli myös se, että ei tarvinnut koskaan taistella materiasta tai huomiosta kenenkään kanssa. Kun olin se ainoa lapsi, sai ehkä itsekkäästi vähän ekstraa elämässään.

Kun katson yksivuotiastani leikkimässä yksikseen huoneessaan, nään siinä pienessä ihmisessä itseni. E ei kaipaa muiden lapsien leikkiseuraa kun käymme kylässä ja hän viihtyy pitkiäkin aikoja leikkimässä ihan itsekseen. Jos menen leikkimään legoilla tai pikkuautoilla, joskus taaperoni tyrkkää minut pois tai vie lelut käsistäni kuin tarkoittaen, että ”äiti älä pilaa mun leikkejä nyt” ja se on ihan fine, ehkä kaikkia lapsia ei ole vaan luotu sosiaalisiksi jotka kaipaisivat hirveästi leikkiseuraa ympärilleen tai jotain muskareita ja perhekerhoja, lapsellani on myöhemmin aikaa viilettää kavereidensa kanssa menemään mielinmäärin jos mahdollisuutta sisarukseen ei tule. Hänen on helppo yökyläillä, hän pääsee menemään ehkä enemmän kun tarvitsee huolehtia vain yhden lapsen menemisistä, saa huomiota riittämiin ja kaiken mahdollisen mikä voisikaan olla helpompaa.

Enkä tyrmää asiaa kokonaan, en olisi muuten säästänyt E’n lempparivaatteita ja vauvatarvikkeita kaappiin. Koskaan ei voi olla varma, mutta ainakin tiedän että se ei olisi maailmanloppu jos en olisi enää ikinä raskaana. Emme ole edes puhuneet mieheni kanssa asiasta vakavasti, ei olla ehkä uskallettu kun ei kummallakaan ole tiettyä jyrkkää mielipidettä miten täytyisi tehdä. Tuntuu joskus vain aivan jäätävän pahalta, kun muut haluavat meidän lisääntyvän jo uudelleen ja sitä pidetään jopa itsestäänselvyytenä, kuin olisi pakko. Älkää koskaan kokeko muutkaan huonommuuden tunnetta, halusitte sitten vain yhden lapsen tai suurperheen. En ymmärrä miksi muiden lapsiluku tai lapsettomuus on tärkeää kenellekkään muulle.

Voi poikani, toivo että et saa kaikkea vastuuta huolehtia vanhemmistasi kun olemme vanhoja! Siinä sisarukset ovat ekstraa.

Viia

viiaw

3

Tällä artikkelilla on 3 kommenttia

  1. Nonna/Käsikirja Minusta Sinulle

    Tosi mielenkiintoinen postaus❣️

  2. Tiina

    Oli hyvä kirjoitus ja mielenkiintoinen <3

Vastaa