Suomen suosituimmat blogit

Miksi toiset blogit kasvaa ja toiset eivät pääse pinnalle koskaan?

Etsin tänä aamuna uutta lukemista ja kävin tsekkaamassa blogit.fi -sivustolta suomen suosituimmat blogit. En löytänyt itselleni sopivaa lukemista (sääli), mutta tajusin, ettei suurinkaan osa bloggaajille syötetystä ”näin kasvatat blogisi suomen suositummaksi” -shaibasta ole oikeasti totta.

 

Keskeiset ohjeet blogin kasvattamiseenhan menee näin:

panosta kuviin

auta lukijoitasi

hakukoneoptimoi hyvin

kerää kävijöistä sähköpostilista

tiedota e-maililla uusista postauksista

Äkkiseltään ajateltuna ideat kuulostavat järkeviltä. Ja kyllä, tässä blogien luvatussa aikakaudessa kun joka toinen on vähintään harrastelija-bloggaaja, ei esimerkiksi hakukoneoptimoinnin merkitystä voi (uusissa) blogeissa kylliksi korostaa. Suomen suositummaksi blogiksi noilla ohjeilla ei kuitenkaan pelkästään päästä. Eivätkä suomen suosituimmat blogit näytä noudattelevan noita ohjeita. Keskitason kuvat, oikeinkirjoitus ei aina oikein osu kohdalleen, aiheet painottuvat omaan arkeen. Ja silti blogi voi olla TOP10.

Pidempään minua seuranneet ehkä muistavat, kuinka painin jossakin vaiheessa itsekin blogin kasvuun liittyvien asioiden kanssa. Sittemmin lukijakuntani on kasvanut, mutta edelleen jaksan ihmetellä, miten tietyt postaukset nousevat kuukausi toisensa jälkeen luetuimpien postauksien joukkoon. Ne ovat usein niitä postauksia, joita itse kutsun ”hetken mielijohde” -postauksiksi tai ”minä minä” -setiksi, jota itse hieman vierastan. Yleisöä kiinnostaakin ihminen kirjoitusten takana, eikä blogeihin tullakaan etsimään tietoa vaan nollaamaan aivoja.  Samalla tavalla kuin omasta analytics-käyrästäni välillä hämmästyn, niin hämmästyin myös tänään. Oma oletukseni oli, että suurimmissa blogeissa kuvien täytyy olla aivan ultimaattisen hienoja ja kaikki tekniset temput tukee olla tehtynä oikein. Olin kuitenkin väärässä.

Sanoisinkin, että vanha temppu toimii paremmin kuin pussillinen uusia. Omana itsenään kirjoittaminen taitaa kerätä lukijoita parhaiten. Vertaistuki. Se, että ihminen voi samaistua ja oppia tuntemaan. Aivan tavalliset arkiset asiat kiinnostavat meitä.

Huippulaatuisia kuvia on tottakai aivan ihanaa katsella ja oikein kirjoitettua tekstiä on miellyttävämpi lukea. En missään nimessä kannusta luopumaan näistä asioista, jos ne jo blogissasi toteutuvat. Mutta vähemmälläkin kyllä pärjää!

Koska en kuitenkaan nyt löytänyt uutta luettavaa, niin olisiko sinulla vinkata minulle joku kiva blogi luettavaksi? Se voi olla omasi tai joku, mitä tykkäät lukea.

Minä jään tänne nyt viettämään siivouspäivää ja odottamaan kommentteja! Ihanaa keskiviikkoa sinulle <3

<3: Tanja

7

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Anna | Tämä matka -blogi

    Kuules…. Blogit .fi ei kyllä mitenkään mittaa suosituimpia blogeja Suomessa. Se keskittyy vain yhden palvelun (eli siis omansa) kautta luettuihin postauksiin.

    Jos oikeasti haluat tietää, mitkä ovat Suomen suosituimpia blogeja, siihen löytyy erilaisia palveluita, jotka mittaavat aktiivisuutta, päivitystiheyttä, seuraajien määrää ym. Mutta oikeita kävijämääriä ei saa mistään palvelusta näkyville. Tai no saa, mutta silloin käyttäjän on pitänyt hyväksyä seuranta ja ne ovat maksullisia palveluita jne. eli tarkoitettu viestintätoimistoille ym.

    Muutamia ihan OK listauksia löytyy:

    Brandsome, joka katsoo vain seuraajien määriä ja asettaa sen kautta blogeja järjestykseen.
    Underhood ja Someindex taas mittaavat seuraajien määrää, aktiivisuutta, reaktioita ym.

    Eli käys tutustumassa noihin palveluihin.

    Ai niin. Minun blogiahan kannattaa siis ehdottomasti seurata, jos matkailu kiinnostaa 😀 😀
    https://tamamatka.fi

    1. tanjaraty

      Tottakai jokainen foorumi voi mitata lähinnä oman sivustonsa suosituimpia blogeja! 🙂 eikä blogit.fi:ssä ole todellakaan edes läheskään kaikki blogit. Ei kannattane kuitenkaan takertua lillukanvarsiin, sillä pointti ei ollut se millä tavalla kuo suosituimmat blogit mitataan tai mikä on suomen suosituin blogi. Pointti oli, että hämmästyin kirjoittamiani asioita verrattuna siihen mitä bloggaajille (kovalla hinnalla) usein opetetaan.

      Kiitos vinkeistäsi 🙂 kävin tsekkaamassa blogisi vaikkei matkailu ominta henkeäni olekaan ☺️

Vastaa