Positiivisesti vahva itsetunto

Itsetunto, joka saa näkyä ja kuulua

Tyttäreni kuunteli lastenohjelmaa, jossa päähahmo totesi: ”mä vihaan itseäni”. Käskin oitis laittaa ohjelman pois, sillä niin totta kuin teinien oma-vihassa ja huonossa itsetunnossa kieriskely tänäpäivänä onkin, en halua lasteni imevän sellaisesta enää ylimääräisiä vaikutteita. Kerroin, ettei huono itsetunto tai itsensä vihaaminen ole millään tavalla hieno juttu. Sellaista tilaa ei pidä ihannoida tai tavoitella.

Tyttäreni katsoi minua itselleen tyypillisellä tavalla kulmiensa alta vähän nolona, mitä pehmensin sanomalla, että ei hän ole mitään väärää tehnyt, mutta halusin vain tehdä tämän nyt tässä yhteydessä selväksi. Itseinhoon ei ole mitään syytä, sillä maailma morkkaa meitä jo ihan tarpeeksi.

itsetunto
Kuva: Petri Kiukas
Muah: Pihka Laubert

Jäin miettimään keskustelua jälkikäteen, kuten lähes aina teen keskusteltuani äidillisiä keskusteluita lapseni kanssa. Niin monta kertaa olen joutunut miettimään keskusteluita jälkeenpäin päättääkseni, olivatko neuvoni sittenkään oikein.

Tällä kertaa tiesin, että neuvoni oli oikea. Hyvä itsetunto auttaa niin monessa. Kuitenkin mietin, miksi jopa joidenkin aikuisten keskuudessa hyvä itsetunto ja niin sanotusti positiivinen vahvuus ovat negatiivisia asioita.

Matka lapsesta aikuisuuteen tuo itsetunnolle väistämättä kolhuja, joiden paikkaamiseen käytämme kukin energiaa. Osa toipuu helpommin, osa vaikeammin ja osa tyytyy kohtaloonsa ja elää asian kanssa hautaan saakka. Minun tarinani ei olisi kaunista luettavaa, ja siitä voisi kirjoittaa kokonaisen blogin vaihtamatta aihetta kertaakaan. On parempi vain todeta, että töitä on pitänyt tehdä ja niitä tehdään edelleen.

Ryhmän äänekkäimpänä osallistujana olen peittänyt äänelläni paljon omaa epävarmuuttani. Sairaanhoitajakoulussa opin, että hyvä hoitaja on hiljaa taitava, eikä osaamistaan kannata juuri tuoda esille. Se oli ehkä yksi ensimmäisiä etappeja sillä polulla, jossa itsevarmuutta piti etsiä sisältäpäin – itsestään – eikä positiivisen palautteen kautta. Tajusin, että onnistumisen kokemukset ovat niitä hetkiä, jolloin voin – saamatta ulkopuolelta mitään palautetta – kehua ihan itse itseäni. Onnistumisten kautta sain varmuutta – ja onnistuin yhä uudelleen ja uudelleen. Mitä varmempi olin siitä mitä tein, sen todennäköisemmin onnistuin myös seuraavalla kerralla. Ja tajusin vasta silloin, päälle parikymppisenä, että ihmisen ei kuulu polkea itse itseään, vaan luottaa itseensä.

Siksi onnistujat ovat onnistujia: terve itsetunto antaa etumatkaa.

Kuva: Petri Kiukas
Muah: Pihka Laubert

Ylimielisyys ei ole sama kuin positiivinen itsetunto

Positiivinen itsetunto ei tunne tarvetta pönkittää itseään toisen kustannuksella. Terveellä tavalla itsevarma ihminen ei laita ihmisiä rivissä paremmuusjärjestykseen. Tunnen montakin ihmistä, joiden ulkoinen olemus huokuu etenkin tuntemattomien seurassa jäätävää itsevarmuutta. Kerrotaan omista valinnoista ylpeinä perustellen ne siten, että kukaan ei uskalla enää kertoa vasta-argumentteja. Sanotaan, että asiat voi toki tehdä monella tapaa, mutta annetaan rivien välistä ymmärtää, että ne kuuluu tehdä näin. Tuodaan toiselle tunne, että on vaiettava, koska tuo selvästi tietää, mitä haluaa ja miten se saavutetaan.

Äänekkäin ja ulospäin varmin on kuitenkin usein se, kenen on salassa nuoltava haavojaan eniten. Kova kuori ja sen vahvistaminen muiden kustannuksella on raukkamaista. Koska me kuitenkin voimme vaikuttaa vain siihen, mitä meidän itsemme sisällä on, haluan kannustaa kasvattamaan omasta sisimmästä positiivisella tavalla vahvan. Kylvä siemenet, kastele niitä ja pysähdy välillä katsomaan, mitä olet saanut aikaan. Uskalla olla rehellinen itsellesi onnistumisista, ja opettele katsomaan epäonnistumisia ulkopuolisen silmin piiskaamatta itseäsi liikaa. Jos joku menee pieleen, tee se seuraavalla kerralla paremmin, mutta älä tuhlaa energiaasi turhiin itsesyytöksiin. Tee hyvästä itsetunnosta tavoittelemisen arvoinen juttu ja usko siihen, että saavuttamalla sen saavutat lopulta kaiken muunkin, mitä elämässäsi halusit, eikä kenenkään muun saavutukset ole enää koskaan pois sinulta.

Tanja Räty
Kuva: Petri Kiukas
Muah: Pihka Laubert

<3: Tanja

Ps. Löydät aiheesta aiemmin kirjoittamaani täältä ja täältä

3

Vastaa