Päivä prinsessana

Päivä prinsessana feat Maiju Rissanen

Yhteistyössä Hetki Itselle

Jokaisen tytön (ja naisen) sisällä asuu pieni prinsessa. Myös minulla on oma sisäinen prinsessani, jota en kylläkään hirvittävän usein näe. Arjessa menen tukka hätäponnarille tai pikanutturalle sutaistuna, meikittä, ja mitä useimmin collarit jalassa. Talvella pahimmillaan saatan työaamuina vetää vain toppahousut yöhousujen päälle suoraan. Uskomatonta – mutta kyllä – olen pohjimmiltani kuitenkin oikeasti tarkka ulkonäöstäni. Katsokaa nyt vaikka tuota ennen kuvaa – suoraan sängystä nousseena auton rattiin ja valokuviin. Tehkää perässä, jos uskallatte. 😀

 

Tein aiemmin Hetki itselle – yrityksen kanssa yhteistyön Microblading-kulmista. Muuttumisleikki sai jatko-osan kulmien vahvistuksen jälkeen. Ensimmäisen kolmen päivän tarinan Microblading-kulmista voit lukea täältä. Vahvistusvaiheessa kulmat olivat kerinneet vaalentua jo sen verran, että niitä täytyi kulmavärillä hieman tummentaa. Kuitenkin edelleen kulmien muoto ja väri oli huomattavasti lähtotilannetta parempi. Vahvistuksesta on nyt aikaa jo useampi viikko, ja tällä kertaa, kuten kuuluukin, väri on säilynyt ja kulmat ovat ilman lisämeikkiä aamusta toiseen huollitellut ja kauniit.

 

Hetki itselle -palveluihin kuulu microbladingin lisäksi meikkaus, hiusten viimeistely ja valokuvaus. Täyden palvelun paketti siis. Tätä lämminhenkistä, asiakaspalveluinnolla ja seesteisyydellä toteutettua asiakaspalvelua isolla A:lla voisi hyvin hyödyntää vaikkapa kastepäivänä, vuosipäivänä tai muuna elämän tärkeänä merkkipaalupäivänä. Maiju tekee työnsä asiakaslähtöisesti, huomioi asiakkaan toiveet ja suhtautuu prosessiin äärimmäisellä intohimolla. Omaa visiota tyylin lopputuloksesta ei ole pakko olla. Omiin ”ennen ja jälkeen” -kuviini vein kaksi paitaa ja Maiju visioi loput. Mitä mieltä olette lopputuloksesta?

Maijun löydät instasta @hetki_itselle

Facebookista: Hetki itselle

Ja Maijun omasta blogista: Hetki itselle

Postaus tästä työstä luettavissa täältä

 

On lahja pystyä muovaamaan toiselle jotain sellaista, joka näyttää ja tuntuu asiakkaalle omalta vaikkei tekijä asiakkaan persoonaa täydellisesti tuntisikaan. @tanjar90 

 

<3: Tanja

 

Follow my blog with Bloglovin

0

Vastaa

Close Menu