Miksi kirjoitan blogia?

Mitä bloggaaminen minulle merkitsee – ja miksi teen sitä?

Kolmekymppisilläni ystäväni pysäytti minut kysymällä, miksi teen blogia. ”Rahanko takia?” hän epäili. Vastasin välittömästi ”en” – koska niin helppo kuin kaikki olisikin aina perustella rahalla, on minulla bloggaamiseen miljoona muuta syytä. Päätin pureutua aiheeseen ihan omana postauksenaan.

Kuva: Milla Hakkarainen. Kuva on otettu Joensuun Taidemuseolla.

Olin 21-vuotias kun kirjoitin ensimmäistä blogia anonyyminä. En halunnut koskaan kenenkään tietävän kirjoitusten olevan minun kynästäni: halusin vain saada kirjoittaa niin, ettei minun tarvitse miettiä mitä muut ajattelevat. Tuon jälkeen olen kirjoittanut myös kahta muuta blogia ennen kuin siirryin kirjoittamaan Poselandille. Ajatus ammattimaisesta bloggaamisesta on kytenyt mielessäni vuodesta 2014.

Rakkaus kirjoittamiseen

Kirjoittaminen on ollut yksi rakkaimmista harrastuksistani pikkutytöstä asti. Jo ala-asteella kirjoitin (lapsellisia) mielikuvitusromaaneja, jotka itseasiassa kävivät ihan WSOY:lla luettavana. Sittemin heppatarinat ovat muuttaneet muotoaan kovasti, mutta yhtä kaikki kirjoittaminen on säilynyt ja sen haluan säilyttää elämässäni hautaan saakka. Haaveilen virkavapaasta, jonka aikana voisin yöpuku päällä aamusta iltaan oksentaa koneelleni kokonaisen käsikirjoituksen. Sitä en pysty tekemään työni ohessa, sillä en pystyisi lopettamaan kirjoittamista välillä. Kun inspiraatio iskee, minun on välittömästi saatava purkaa ajatukseni vaikka nopeasti ylös. Jos inspiraatio tulisi kokonaiseen käsikirjoitukseen, olisin pulassa. Siksi hillitsen itseäni ja alan kirjoittaa vasta sitten, kun tiedän ettei mikään pakollinen mahti maailmassa keskeytä tuotostani. Suurin syy bloggaamiseen on siis se, että rakastan kirjoittaa. Blogin lisäksi ruokin rakkauttani kirjoittamalla avustajana meidän kunnan paikallislehteen silloin tällöin. Sitäkään en tee rahan takia, vaan saadakseni kokemusta ja tyynnyttääkseni paloani kirjoittaa.

Keskeisempää – kuin kysyä miksi kirjoitan blogia – olisi kysyä, miksi ihmeessä minusta tuli hoitaja, vaikka lapsesta saakka minun tieni on selvästi ollut kirjoittaa. Toisaalta, halusinhan lapsena myös joulupukiksi ja maatalon emännäksi, joten ehkäpä minulla sitten on ollut lapsesta saakka taipumuksia myös hoitaa, auttaa ja ilahduttaa muita. Haluan hyödyntää tätä myös kirjoittaessani blogia, sillä niin paljon kuin kirjoitankin puhtaasta kirjoittamisen ilosta, toivoisin kirjoitusteni myös inspiroivan ja ehkä jopa auttavan muita. Siksi kirjoitankin juttuja julkisesti, enkä omaan pöytälaatikkoon.

Kuva: Milla Hakkarainen, kuva on otettu Joensuun Taidemuseossa

Pelkkää pintaa

Olen monesti kuullut väitteen siitä, että some ja bloggaaminen antavat elämästäni pintaliitokuvan, eikä elämäni tai persoonani ole se, miltä se ulospäin näyttää. Arvostan sitä, että ystäväni tuntevat minut hyvin – olen aika herkkä ja sydämellinen, syvällisempää kokemusta arvostava ihminen ja se varmasti harvoin näkyy tuotoksistani ulospäin. En millään tavalla halua harhaanjohtaa lukijoitani tai seuraajiani. Kirjoitan välillä niinikään inspiraation vallassa myös todella syväluotaavia tekstejä, mutta pidän yksityiselämäni omana tietonani. Läheisten ihmisten yksityisyys on minulle tärkeä asia ja pidän ehdottomasti jatkossakin rajan siinä. Voin kertoa omasta kokemuksestani niin kauan, kuin ihmiset niiden takana eivät tarvitse kasvoja. Perheeni on pyhä, enkä tule koskaan jakamaan yhtään mitään, mistä he joutuisivat mahdollisesti joskus kärsimään. Minulla on avaimet kertoa oma tarinani, mutta en halua puhua toisten suulla. Asioissa on aina kaksi puolta, ja siksi on parempi pitää teemat – senkin kustannuksella että näyttää itsekeskeiseltä – ainoastaan omassa itsessään tai yleisissä teemoissa. En kirjoita juurikaan ”mitä minulle kuuluu” -postauksia, sillä en koe kuitenkaan olevani mikään seitsemän päivää -lehden julkkis, jonka kuulumiset ketään varsinaisesti kiinnostaisivat.

Kuva: Milla Hakkarainen / paikassa Joensuun Taidemuseo Onni

Kirjoittamisen lisäksi rakastan myös valokuvaamista. Yhtä paljon kuin blogissani on kuvia minusta, niin yhtä paljon olen niitä ottanut ristiin Millan kanssa. Joskus hyödynnän myös ihan valokuvaajaa esimerkiksi yhteistyökuvissa. Kuvaan itse kuitenkin kaikki kuvat, joissa minun ei tarvitse esiintyä. Valokuvaamisen saralla minulla on paljon haaveita tulevaisuuteen. Blogin kautta saan toteuttaa siis myös tätä visuaalisesti luovaa intohimoani.

Bloggaaminen vaatii aina tietynlaista itsensä likoon heittämistä. Periaatteessa ajattelen, että omalla yksityisyydellä ei ole hintaa, enkä koskaan halua tulla ”turhaksi julkkikseksi”. Vaikka voisi kuvitella, että blogia tehdään huomion toivossa, niin omalla kohdallani asia ei mene ihan niin. Voisin periaatteessa edelleen kirjoittaa täysin anonyymistikin – jolloin kaikki elämäni käänteet olisi myös helpompi jakaa ja blogi olisi kenties hyvin erilainen kuin nyt. Olen kuitenkin valinnut tieni kirjoittaa omalla nimellä, omilla kasvoillani ja aion jatkaa niin tästäkin eteenpäin tehden sen aina niin, että voin aina allekirjoittaa kaiken itse.

Rahanko takia?

Mitä siihen rahaan tulee, niin väitän, ettei kenenkään kannata pelkästään sen vuoksi blogia aloittaa. Vaikka teen yhteistyötä blogin kautta aika ajoin paljonkin, niin suoranaista rahaa näistä tienaa melko vähän. Blogista tulevat tulot ovat verotettavaa tuloa ja ne laskutetaan kuin yrittäjä konsanaan. Minä olen valinnut siihen väyläksi kevytyrittäjyyden, jolloin maksan alvien ja omien verojeni lisäksi myös palkkiot laskutuksesta. Käteen jäävä osuus on noin 50% laskutushinnasta. Jos teen vaikka 300 euron arvoisen yhteistyön, tienaan noin 160e puhtaana. Usein yhteistyöt kattavat blogissa näkyvän osuuden lisäksi paljon liikkumista, valokuvaamista, suunnittelutyötä, kuvien editointia ja hakukoneoptimointia sekä lukuisia sähköposteja yhteistyökumppanin kanssa. Tuntipalkkiota ei kannata edes lähteä laskemaan. Tottakai on kiva saada PR-tuotteita ja päästä testaamaan uusia juttuja, ja itse yhteistyöprosessi on mielestäni aivan mielettömän mukava, mutta ei sitä voi pelkästään euron kuvat silmissä tehdä. Haluan myös painottaa, että maksan verot myöskin niistä PR-tuotteista, eli periaatteessa kaikki tavara mitä vastaanotan, vastaa arvoltaan minulle tuloja, mikä taas nostaa veroprosenttiani. Näin ollen saan sitten päätyöstäni hieman huonompaa palkkaa, etenkin jos teen paljon yhteistyötä vuoden aikana. Ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan.

Yhteenvetona voisin todeta bloggaamisen olevan minulle äärimmäisen rakas harrastus. Toivon, että blogini näkyvyys jatkaa kasvamistaan, mutta en suinkaan siksi, että haluaisin olla huomion keskipiste. Rakastan tämän blogin tekemistä ja kaikkea mitä siihen liittyy, ja toivoisin voivani raivata sen tekemiselle paljon nykyistä enemmän aikaa. Vain siksi, että se on minulle intohimo.

 

<3: Tanja

3

Vastaa

Close Menu