Kun olet liian väsynyt pysähtymään

Väsymystä ei välttämättä huomaa

*uniohjelma saatu ilmaiseksi blogipostauksia vastaan

Postauksen kuvat: Milla Hakkarainen joka kirjoittaa blogia Moon shaped little box

En yleensä halua kirjoittaa blogiin tällaisista teemoista. En vaan usko, että asiat parantuu vatuloimalla. Tiedän kuitenkin ruutujen toisella puolella olevan monta tyyppiä, joilla on samanlainen elämäntilanne kuin mulla. Ja ennen kaikkea tarve olla 10+ kaikessa mihin ryhtyy. 

Aloitin sömnskolanin uniohjelman ja pt-opiskelija Tonin kanssa hommat samaan aikaan. Uniohjelma tarjoili mulle työkaluja rauhoittumiseen ja parempaan uneen. Uniohjelmassa on kysymys pienistä ja rentouttavista harjoitteista ennen nukkumaanmenoa. Rakastuin esimerkiksi ensimmäisen viikon harjoitteeseen, jonka voi tehdä peiton alla pimeässä silmät kiinni ja vaikka nukahtaa kesken tekemisen. Univalmentaja opasti, että harjoitteita voi tehdä myös keskellä päivää. Tätä aion hyödyntää esimerkiksi ennen yövuoroja, kun täytyy pystyä rauhoittumaan kesken päivän. Kaikkein vaikeinta mulle on kuitenkin ollut rauhoittuminen illalla. En ole ehkä oikein arvostanut nukkumista. Muutamien hyvin nukuttujen öiden jälkeen tajusin taas, kuinka tärkeää uni on. Ihmettelen, miten hyvin olen onnistunut suoriutumaan kaikesta jo vuosia keskimäärin viisi tuntia yössä nukkuneena.

Uniohjelman vinkit tehostuivat ja niiden merkitys korostui, kun tein viiden viikon ajan hommia pt-opiskelija Tonin kanssa. Monelle ihmiselle olen kertonut tilanteestani ja tavoitteistani, mutta ei ole kukaan tätä ennen sanonut: ”tee vähemmän”. Uniohjelman avulla paransin yöunia ja samaan aikaan Toni hoki, ettei treeni voi kehittää,  ellei palaudu edes työvuorosta. Ensin tuntui ihan hullulta, että luopuisin treeneistä tai en tekisi niitä jos mulla on vaikka huonoja öitä takana. Kuitenkin halusin nähdä, miten se vaikuttaa mun oloon, jos teen sitä mitä kroppa (tai valmentaja!) sanoo. Toisillahan se kroppa ei käske ikinä tekemään mitään ja ainainen lepo toimii tosi hyvin. Välillä pelkäsin, et entä jos mustakin tulee tollanen.

En ole nyt viiden viikon aikana tehnyt muuta kuin hikilenkkejä. Kuntosalikortti on ollut kassissa kaapin hyllyllä ja itseasiassa tää on toiminut tosi hyvin. Oon opetellut eroon ruokamöröstä ja ruokien punnaamisesta. Tänä aamuna heräsin todella nuhaisena ja flunssaisena, mutta mulla on pitkästä aikaa sellanen olo, että oispa ihana mennä treenaamaan!

Olen huomannut sekä treenien intensiteetin vähentämisellä että nukkumisen ja lepäämisen parantamisella oikeasti vaikutusta omaan olooni. Joskin olen tämän kevään muutenkin treenannut säännöllisen epäsäännöllisesti ja hieman aiempaa vähemmän failurea tavoitellen. Olen kuitenkin tajuamattani tuntenut olevani ihan poikki väsymyksestä.

Väsymys on siitä kavala juttu, ettei sitä välttämättä huomaa itse ennen kuin pysähtyy. Muiden ihmisten hokiessa ”jarruta vähän” tulee vain tarve näyttää, että minä kyllä kestän. Olisin varmaan kestänytkin, mutta onhan se elämä nyt paljon mukavampaa, kun pää ei paina tonnia ja aivot ole ihan sumussa.

Kun on liian väsynyt edes pysähtymään, on hankala päästä tavotteisiinsa. Tonin (ja monen muunkin valkun) sanoin, pyhä kolminaisuus on lepo, ruoka ja treeni. Kaikissa on varmasti itselläni viilaamista, mutta kaikkein surkeimmin olen edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, pitänyt huolta levosta ja unesta. Treenin osalta olen laiminlyönyt aerobisen ja peruskestävyys-alueen treenin ja ravinnon osalta olen mennyt miinuskaloreilla ja sitten taas plussalla, joten paino on kauniisti kaikista dieeteistä huolimatta ollut noususuuntainen. Voin kirjoittaa tästä teemasta ihan oman postauksen, sillä olen tajunnut viimeinkin, mistä homma on jäänyt kusemaan.

Joskus paras treeni on aivojumppa. Kaikki dieetit ja treenit lähtee lopulta korvien välistä. Ihmislajille hyvin tyypillistä on kuitenkin vetää äärilaidasta toiseen ja kaikkein vaikein on se tasaisen tappava keskitie. Mua edelleen ihan puistattaa ajatus mistään ”keskitiestä” ja ”tasaisesta”, mutta olen kuitenkin saanut kiinni yhdestä suurimmin hyvinvointiini vaikuttavasta teemasta nimeltä LEPO.

Väsymyksen tajuaminen aiheutti minussa paitsi ahaa-elämyksen, myös hetkellisen ”lamaantumisen”. En tarkoita mitään mielialan mataluutta, vaan enemmänkin hetkellistä aikaan saamattomuutta. Tärkeimmäksi asiaksi muodostui yhtäkkiä voimavarojen kasvattaminen takaisin normaaleille leveleille. Menin illalla aikaisin sänkyyn ja käytin vapaapäivät kaikkeen muuhun paitsi pakollisiin asioihin (mm. valokuvaamiseen). Pää löi tyhjää ja siksi blogi oli päivittämättä. Pohdin kiihkeästi mm. omaa työtäni, koti-arkea, omia rutiinejani (tai niiden puuttumista). Hain jopa opiskelemaan. Asiat harvoin muuttuvat, ellei niille tee mitään. Nyt on aika opetella tasapainottamaan elämä sellaiseksi, ettei kaikessa tarvitse aina venyä. Aiemmin väsymys oli ihan normaali olotila, jonka kanssa opin tulemaan toimeen ja siirtämään sen vain sivuun. Jatkossa on tarkoitus, että tajuaisin sillä olevan joku viesti kerrottavanaan.

 

<3: Tanja

 

ps. Joensuun alueella valmentavan Tonin tavoitat halutessasi sähköpostilla toni.puustinen@tessu.fi tai puh/whatsapp 040 513 3492

2

Vastaa

Close Menu