Käärmefobia ja muut pelot

Haittaako pelko elämää?

Pelko ja fobiaa liitetään usein negatiivisiksi piirteiksi ihmisessä. Pelko ja heikkous mielletään synonyymeiksi. Ajatellaan, että vahvan ihmisen ei tulisi pelätä mitään. Fakta on kuitenkin se, että meistä jokainen pelkää jotakin. Pelon mittasuhteet vaihtelee ja pelkojen aiheet voivat muuttua läpi elämän.

Käärmefobia

Kevään käärmekeskustelu puutarharyhmässä jätti jälkensä. Jäin miettimään tuota käärmepelkoani ihan toden teolla. Käärmeen näkeminen jo puhelimen ruudulta saa pakoreaktion aikaiseksi enkä halua edes skrollata ruutua siten, että sormeni osuu käärmeen kuvankaan päälle. Ilmeisesti tässä on kysymys jo suoranaisesta fobiasta. Lähipiirini pelleilee tällä asialla milloin milläkin tavalla. Saatan saada watsapp-viestejä, joissa on kyyn kuva tai facebookin seinälleni saatetaan jakaa käärmevideoita. Näiden takia olen mm. joutunut olemaan menemättä facebookiini niin pitkäksi aikaa, että joku on käynyt poistamassa julkaisut sieltä. Olen myös pyytänyt milloin ketäkin poistamaan viestitse laitetut käärmeen kuvat, että voin taas rauhassa selata puhelintani. En enää selaa kesäisin mitään pihaan tai puutarhaan liittyviä facebook-ryhmiä, koska aina siellä on niitä lieroja ja sydän alkaa jyskyttää tuhatta ja sataa heti kun näen että edessä on julkaisu käärmeestä. Joskus jopa käärmeisiin liittyvät keskustelut riittävät nostamaan karvat pystyyn. Sairasta, saattaisin sanoa itsekin, mutta tiedän todellakin etten mahda reaktioilleni mitään.

Mistä käärmeiden pelko sai alkunsa

Kaikki sai alkunsa siitä, kun olin teini ja näin joka ikinen yö unta käärmeiden massahyökkäyksestä. Saatoin olla ihan tutussa paikassa ja mesta olikin ihan täynnä vaikka minkälaisia käärmeitä. Käärmeet ajoivat unessa minua takaa, enkä päässyt niitä pakoon vaikka olisin juossut kuinka kovasti tai yrittänyt mennä piiloon. Aina nurkan takaa tuli uusi liero. Näitä unia kesti monta ja monta kuukautta, kunnes ne loppuivat kuin seinään.

Kului vuosia ja unohdin koko unet. Kunnes menin lintsillä 3D-kinoon. Kinossa pyöri viidakko-elokuva ja pahaa aavistamatta katsoin sitä 3D laseilla. Yhtäkkiä ruutuun ilmeistyi käärme ja lintsi-kinon tehosteiden ansiosta käärmeen syliessä vielä vettäkin lensi naamalle. 3D lasit satakertaistivat paniikkini. Viskasin lasit mäkeen ja kiljuin vaistomaisesti kuin höperö, enkä halunnut katsoa enää sekuntiakaan. Tuo kokemus lie oli joku lievä paniikkikohtaus, ja sen jälkeen olen kiertänyt kaukaa kaiken käärmeisiin liittyvän. Kinon elokuva oli Flash Back uniini ja aiheutti niin voimakkaan reaktion, että nyt käärmeen kuvakin riittää aiheuttamaan pienen paniikin. Pelko ei liity suoranaisesti edes siihen, että pelkäisin käärmeiden oikeasti hyökkäilevän – tiedän että ne eivät oikeassa elämässä aja takaa. En inhoa käärmeitä enkä halua että niitä tapetaan, niilläkin on oma paikkansa meidän luonnossa. Pelkään lähinnä omaa reaktiota – mitä tapahtuisikaan, jos näkisin oikeasti käärmeen.

Keväällä meidän lähimmän koirapuiston ympäristössä tiedettiin olevan tosi paljon käärmeitä. Arvata saattaa, että omalta osaltani koirapuistoilu tuossa puistossa loppui kuin seinään. Lopulta uskaltauduin yhdessä muiden kanssa puistoilemaan – sillä ehdolla, että muut kierähtävät tarkistamassa puiston ennakkoon. Ajoin puistoon jännityksestä jäykkänä ja kyttäsin koko matkan asfalttia odottaen, milloin ensimmäinen liero näkyisi asfaltilla. Yhtäkkiä puhelimeni soi matkapuhelinjärjestelmässä ja säikähdin puhelimen ääntä niin paljon, että kädet alkoivat täristä. Yhtään käärmettä ei tullut vastaan, ja tunsin itseni suorastaan naurettavaksi tajutessani, miten keskittyneesti kyttäsinkään niitä.

Kyllä – käärmepelko rajoittaa elämääni.

Muut pelot

Massasta poiketen en pelkää kuolemaa, enkä myöskään sairauksia tai vanhuutta. En usko siihen, että meille sattuu mitään sen enempää, kuin jaksamme kantaa. Esimerkiksi raskauksien aikana olen luottanut siihen, että asiat sujuu kuten pitääkin ja niin luotan monessa muussakin asiassa. Hetkittäin mielessäni on pyörähtänyt ahdistusta mm. siitä, että jos vaikka jollekin lapsistani nyt sattuisikin jotain, mutta en varsinaisesti pelkää sitäkään.

Jos tosielämästä pitäisi jotain pelkoja mainita, niin pelkään köyhyyttä. Jos vaikka vammautuisin tai menettäisin työni – se olisi ihan kamalaa. Jos paha lama iskee ja joudutaan myymään omaisuus pois – entä jos joudutaan jopa miettimään, syödäänkö viikko makaronia vai kaurapuuroa. Taloudellinen varmuus on mulle ihan supertärkeä juttu ja rahan vähyys taas ihan realistinen pelko. Elämä on ankeaa, jos joka pennin joutuu miettimään. Tämä pelko ei kuitenkaan tällä hetkellä rajoita elämääni juurikaan. Ajan uudella autolla ja asun isossa talossa, rahat riittää velkoihin ja vähän jää humputtelunvaraa myös. Ihan hyvä tilanne. Mutta jo muutaman satasen muutos menoissa tai tuloissa riittää horjuttamaan pakettia ja kiristämään köyttä kaulan ympärillä. Olen myös kokemuksen kautta oppinut, että liiallisesta törsäämisestä seuraa aina joku rangaistus. Raha on vastuuta ja sen käyttö vaatii viisautta. En (vielä tähänkään ikään mennessä) aina osaa, ja saan joka kerta maksaa typeristä valinnoista oppirahoja. Ostin vastikään uuden puhelimen ja sanoin jo ostaessani, että saan tästä jonkun rangaistuksen. Sainkin – mutta kerron siitä sitten omassa postauksessaan…

Käärmepelko on peloistani ainoa, joka varsinaisesti rajoittaa elämääni. Ihan hyvä niin, pelkään paljon mieluummin jotain mihin en todennäköisesti törmää montaa kertaa elämäni aikana. Jos pelkäisin vaikka autokolaria tässä mittakaavassa, joutuisin varmasti työstämään asiaa jossain terapiassa ja elämäni olisi hyvinkin erilaista kuin nyt. Sensijaan käärmeiden pelko vaikuttaa arkielämääni hyvin vähän eikä estä mitään täysin pakollisia asioita.

<3: Tanja

 

kuvat on ottanut Milla Hakkarainen

0

This Post Has 2 Comments

  1. Käärmeet.. voisin kirjoittaa tuhannen sivun epoksen siitä pelosta mitä kohtaan niitä edes ajatellessa! Tunnen tuskasi siis <3
    Noora

    1. Loistavaa kuulla!!

Vastaa

Close Menu