Mikä on sun kehon luontainen rytmi?
Mun tyttö tuijottaa YouTubesta ilta- ja aamurutiinivideoita. Hän ihailee perheitä, joissa on selkeät rutiinit. Oma syyni, koska me elettiin minuuttiaikataulussa hänen ollessa vauva. Aamupala klo 7, lounas klo 11, päiväunet klo 12. Välipala klo 15 ja niin edelleen. Joka ilta oltiin sängyssä klo 19.30 ja tyttö nukkui viimeistään klo 20. Päivät soljuivat samanlaisina viikosta ja kuukaudesta toiseen, ja jos niistä poikettiin, oli helvetti irti. Hänen kehon luontainen rytmi muodostui jo tuolloin – hänestä kasvoi selkeä aamuihminen. Rutiinit olivat hänelle korostuneen tärkeät jo tuolloin, joten onko ihmekään, että ne ovat sitä edelleen?
Kuvat: Milla Hakkarainen
Mulle tuo rutiinien ylläpitäminen oli aina ihan täyttä tuskaa. Minusta on kiva elää spontaanisti hetkessä. Mieluusti vasta aamulla päättäisin, mitä minäkin päivänä tulee tapahtumaan. Tai oikeastaan, jos minä saisin päättää – en olisi hereillä koskaan aamulla. Minun kehon luontainen rytmi on ehdottomasti yökyöpeli tai vähintään illan virkku. Minunlaiseni ihmiset on tehty taiteilijoiksi, yrittäjiksi – tai sitten kolmivuorotyöläisiksi. Jos välillä työ muuten puuduttaa (niinhän se meitä kaikkia joskus), niin ainakin vuoroissa on vaihtelevuutta. Omia rutiineja on turhaa edes yrittää pitää yllä, sillä ne harvoin pätevät. Keholla ei oikein myöskään voi olla rytmiä, koska se olisi aina ihan sekaisin.
Kehon luontainen rytmi
Oletko pysähtynyt koskaan miettimään, mikä on juuri sinun kehon luontainen rytmi? Heräätkö aamuisin ennen kuutta? Alkavatko luomet painaa jo yhdeksältä illalla? Vai tykkäätkö valvoa myöhään ja nukkua aamulla pitkään?
Kehon luontaista rytmiä kannattaa pysähtyä pohtimaan – jos ei välttämättä ihan työn valinnan vuoksi – niin esimerkiksi treenien kannalta. Jos kroppa on virkeimmillään aamulla, niin tuo aamun virkein aika kannattaa hyödyntää treenaamiseen. Jos taas minut laittaisi aamulla salille tai lenkille, olisin aivan pitkät päällä ja treenitehot olisivat suorastaan surkeat. Olen joskus tehnyt pitkiä aamulenkkejä koiran kanssa ja inhoan sitä. Mun kroppa ei kertakaikkiaan ole hereillä klo 7 aamulla. Sama koskee aamuvuoroja: haukottelen, päässä pyörii, oksettaa. Minua nukuttaa niin paljon, että antaisin melkein mitä tahansa päästäkseni vielä muutamaksi tunniksi nukkumaan. Asiaa ei muuta, vaikka nukkuisin 10h yöunet. Uneni vaan ei ole samanlaista yöllä, kuin päivällä. Ja huolimatta siitä, miten uninen olen aamulla ollut, en välttämättä silti nukahda ajallaan illalla. Jos taas menisin keskellä päivää nukkumaan, nukkuisin autuaasti kuin pikkuinen vauva ja heräisin illalla virkeänä kuin peipponen. Siksi en treenaa koskaan heti aamulla, vaan joko iltapäivällä tai sitten muiden nukkumaanmenon aikaan eli kahdeksan jälkeen illalla.
Me ihmiset olemme erilaisia. Se, mikä sopii minulle, ei välttämättä sovi muille. Elämän ei kuulukaan olla pelkkää ruusuilla tanssimista, ja epämukavuusaluetta täytyy haastaa myös. Soisin silti kaikkien voivan noudattaa oman kehonsa luontaista rytmiä mahdollisimman pitkälle. Työelämässä meitä toki tarvitaan paikalle silloin, kun työnantaja sitä vaatii, mutta vapaa-aikana jokaisella on oikeus tehdä asiat juuri siinä järjestyksessä, mikä parhaalta tuntuu. No okei, pikkulapsiaikana menemme lastemme ehdoilla. Onneksi itselläni on nuo ajat jo takana päin. Enää en kykenisi.
Mitä siitä kukaan hyötyy?
Olen myös vähän sitä mieltä, että työpaikoissa, joissa työn tekeminen ei ole tunnilleen aikaan sidottua, kannattaisi työnantajan ihan omaa etuaan silmällä pitäen hyödyntää työntekijöidensä kehon luontaista rytmiä. Esimerkiksi minusta yökyöpelinä saa eniten irti yöllä ja voin yövuorojen välissä kaikkein parhaiten myös vapaa-aikanani. Sitten taas joku toinen menee viikoiksi sekaisin muutamasta yövuorosta ja on parhaimmillaan taas vasta viikkojen päästä edellisistä öistä, joita pitäisi ehkä taas siinä vaiheessa uudestaan jo tehdä. Mitä siitä kukaan hyötyy? Ja onhan myös heitä, ketkä ovat välimallin ihmisiä ja heitä, ketkä tekevät aikaan sitomatonta toimistotyötä. Kuka heidän käskee tehdä töitä päivittäin klo 9-17? Heilläkin saattaa olla joku oma rytmi, jonka noudattaminen ei millään tavalla haittaisi työssä suoriutumista.
<3: Tanja
3