Goodiebox unboxing

Unboxataan maaliskuun Goodiebox

Olen ollut Goodieboxin tilaaja siitä hetkestä saakka, kun boksi ilmestyi Suomessa markkinoille. Goodiebox on ensimmäinen ja ainoa ”yllätysboksi”, jota olen koskaan tilannut. Uteliaisuuttani luin kyllä vuosien ajan (!!) monestakin boksista unboksauksia ja arvosteluja, ja olisinpa voinut vaikka yhteistyönä itsekin lähteä markkinoimaan jotain näistä, ja lopulta sitten Norjassa niin kovasti rakastettu boksi päätyi tilaukseen asti.

goodiebox

Kosmetiikkaboksien ongelma mielestäni on se, että rahalle voi joko saada vastinetta – tai sitten ei. Se, miksi en jo aiemmin tilannut muiden merkkien bokseja, johtui nimenomaan tuosta pelosta. En halua kaappeihini kuukausi toisensa perään erilaisia käsirasvoja tai muuta vastaavaa tuotetta, joista en olisi kaupassakaan valmis maksamaan muutamaa euroa enempää. Kosmetiikkabokseissahan yleensä tarjotaan keskivertoa arvokkaampia tuotteita, mikä on minusta kiva juttu, mutta tuotteiden tulee olla laajalla skaalalla valittuja, eikä sama tuote saa olla monessa peräkkäisessä boksissa. Mielestäni Goodiebox on onnistunut tässä nimenomaisessa asiassa aivan äärimmisen hyvin. Okei, peräkkäisissä bokseissa on saattanut tulla esimerkiksi kasvonaamioita, mutta se ei niinkään haittaa – onhan kyse nimenomaan kasvonaamioista. Vartalovoiteiden tai kynsilakkojen kohdalla en olisi samaa mieltä, sillä niille en vaan keksi jatkuvaa käyttöä omalla kohdallani.

goodiebox unboxing

goodiebox

Goodiebox yhdistyi hetki sitten toisen suuren kosmetiikkaboksi Betten kanssa. Betteboxiin liittyminen hiersi ja hiertää minua edelleen, sillä boksien taso mielestäni hieman laski tuon muutoksen jälkeen ja lisäksi minusta on ollut epäreilua, että Betten alkuperäiset tilaajat ovat saaneet boksinsa entisellä hinnalla, kun taas me Goodieboxin tilaajat maksamme monta euroa enemmän kuukausittain. Hyvitykseksi tästä meille tarjottiin etuna jokin extraboksi edulliseen hintaan, mutta mielestäni tämä ratkaisu ei tuntunut kivalta. Olisin toivonut ennemin jotain kuukausittaista extratuotetta tai hintojen harmonisointia alunperinkin. Tämä olisi voinut olla minulle ratkaiseva syy irtisanoa oma Goodiebox -tilaukseni, mutta päädyin jatkamaan tilausta silti entiseen malliin yksinkertaisesti siksi, että olen ollut bokseihin tähän asti todella tyytyväinen, ja helmikuun boksihan oli vasta ensimmäinen yhdistymisen jälkeen ilmestynyt boksi. Odotukset maaliskuun boksia kohtaan olivat siis aikamoiset!

Yllätyksenä tuleva boksin sisältö saa minut laskemaan päiviä seuraavaan heti edellisen ilmestykeen paketin jälkeen aina seuraavaan boksiin asti. Lisäksi on aivan ihanaa kokeilla muiden valitsemia tuotteita, joista suurinosa ei välttämättä koskaan päätyisi omaan kokeiluuni muuten. Goodiebox hehkuttaakin slogania ”kuin syntymäpäivä 12 kertaa vuodessa” – ja tuossa onkin vinha perä. On ihanaa saada yllätyksiä! Siltikin, vaikka niistä maksaisikin itse.

bodylove

Maaliskuun Goodiebox

Maaliskuun Goodiebox oli siis edeltäjiensä tapaan odotettu setti ja hainkin sen postista heti sen saavuttua. Jouduin hieman hillitsemään itseäni boksin avaamisen kanssa, koska halusin säästää boksin sisällön kuvaamista varten koskemattomana. Boksista paljastuikin tähän maaliskuuhun ihania tuotteita! On aika avata boksi!

goodiebox

Bodylove-teemaisesta boksista paljastui:

Comme Deux Lipoil ~ 18€
Kuinka ollakaan, tämä tuote tuli kuin tilauksesta. Huuleni ovat olleet viimeviikot aivan rohtuneet ja ne kaipaavat selkeästi nyt pientä tehokosteutusta. Tuote tuli käyttöön heti. Se tuntuu huulissa oikeastaan aikalailla huulikiiltomaiselta, mutta kuitenkin hoitavuutensa puolesta tuote on täysin erilainen. Voisin käyttää jatkossa vaikka päivittäin!

huuliöljy

Vitamasques Crystal glow hydrogel eye mask ~ 10,5e

Tämän kertakäyttöisten hydrogeelinaamion tarkoituksena on rauhoittaa turvonneita silmänalusia ja hoitaa herkkää silmänympärysihoa sen ansaitsemalla tavalla. Naamion annetaan vaikuttaa iholla noin vartin verran. Siinä ajassa ennättää hyvin vaikkapa leikata ja rasvata varpaankynnet omassa perjantaisessa koti-spassa. Mielenkiintoinen tuota, jonka testaan myöhemmin ja kerron kokemukset omassa instagramissa (@tanjaraty_)

Nire Beauty Face prep tool ~ 5€

Pakko myöntää, että en ole koskaan omistanut yhtään kasvoharjaa. Olin kuitenkin tästä tuotteesta aika innoissani, enkä vähiten siksi, etten olisi varmaan koskaan itse huomannut tällaista ostaa. Silikoninen, söpö ja pehmoinen kasvoharja onkin varmasti oikein näppärä apuväline kasvojen puhdistamiseen. Mekaaninen puhdistus tehostaa puhdistustuotteen vaikutusta, mutta on silti niin hellävarainen, ettei sillä mitään vahinkoa normaalissa käytössä kotioloissakaan saa aikaan. Omiaan tämä tuote on jatkuvassa käytössä etenkin heille, joilla iho tuppaa rasvoittumaan helposti. Itse voisin kuvitella, että tuotteen hyöty minulle on tehostaa ihon puhdistusta satunnaisesti, ikäänkuin kuorinnan tapaan.

kasvoharja

Human + Kind body souffle ~ 16,45€

Nyt tuli mielenkiintoinen uutuus! Tämä tuote on täysin vegaaninen vartalovoide täysikokoisena. Merkki on minulle aivan uppo-outo, mutta sehän on juuri näiden boksien upeutta – päästä kokeilemaan tuotteita, joista ei ole koskaan kuullutkaan.

Ensikokeilun pohjalta sanoisin, että voide imeytyy hyvin ja siinä on raikas , vesimelonimainen tuoksu.

Aurelia Revitalise & glow serum ~ 39,25€ (normaalikoko 30ml / 78,50e)
Seerumien rakastajana ihastuin ikihyviksi, kun huomasin boksista tulevan hyvänkokoisen, kuivalle iholle sopivan ja laadukkaan seerumin. Olen tästä todella innoissani!

Seerumi tuoksuu raikkaalta, hennon appelsiiniselta ja koostumus on juuri sellainen, mikä hyvässä seerumissa on! Todellakin jatkoon!

seerumi

goodiebox

Ivy Aia Micellar cleansing water ~ 2,70€Ivy Aia on yksi Goodieboxin kautta löytämistäni uusista lemppareista. Pakkausten vähäeleisyys kielii brändistä paljon – tuotteet ovat laadukkaita, vegaanisia ja puhtaita. Turvallisuudesta minulle kielii myös se, että merkkiä myydään apteekeissa. Hinta-laatusuhde on loistava.

Matkakokoinen misellivesi tulikin tarpeeseen, ja tulen säästelemään tätä tuotetta juurikin minilomille tai mökkireissuihin. Pullon voi käytön jälkeen säästää ja hyödyntää uudelleen täyttämällä sen isommasta pullosta.

ivy aia

Kokonaisuudessaan maaliskuun Goodiebox lunasti luottamuksen puolelleni uudelleen helmikuisten pienten pettymysten jälkeen. Boksissa oli suosikkituotteideni genreen sopivia uutuuksia ja tuotteita, joita en olisi hoksannut muutoin ostaa.

Goodieboxin hinta on 24,90€. Jokainen boksi sisältää 5-7 tuotetta, joiden arvo on yhteensä vähintään 70€. Boksi ei edellytä sitoutumista, vaan tilauksen voi lopettaa heti halutessaan. Netissä kiertää myös paljon ”kaverikoodeja”, joilla saa ekasta boksista -50%. Minunkin kaverikoodia voit kysyä halutessasi. 🙂

 

<3: Tanja

 

1

Vastaa