Fitra varianssi – lukusuositus

Varianssi – mitä se on?

*) kirja saatu Fitralta

Varianssi on kirja sinulle, joka kaipaat tasapainoa ja voimavaroja kiireisen arjen keskelle – tekemättä välttämättä koko elämän kattavaa täysremonttia.

En ole kertaakaan peitellyt lukijoilleni, millaista arkeni on. Pää kolmantena jalkana paikasta ja aikataulusta toiseen sinkoilua. Jos joku asia viivästyy 30min, voi koko päivän aikataulu mennä aivan uusiksi. Minulle lomat on olleet mahdollisuuksia paiskia sometöitä täydellä teholla ja pitkät vapaat ovat menneet usein kirittäessä kotona kiinni sitä, mikä arjessa jää vähälle huomiolle. Luojalle kiitos uudesta työaikalaista, joka mahdollistaa riittävän pitkät palautumisajat tulevaisuudessa. Aiemmin nimittäin ilta-aamuvuoroyhdistelmä oli aivan perus. Aiemmin, kun suljin sairaalan oven kiinni klo 22.00, niin olin todennäköisesti tulossa seuraavana aamuna aamuvuoroon seitsemäksi. Jokainen voi laskea, ettei väliin mahdu edes unta riittävästi. Nykyään pakollinen lepoaika on 11h vuorojen välissä, ja se mahdollistaa sentään riittävät yöunet jatkossa. Tottakai se tavallaan huonontaa työvuorolistoja, sillä viikkoon mahtuu näinollen tavallaan vähemmän töitä, mutta olen silti tästä tyytyväinen. Riittävä palautuminen nostetaan myös kirjassa ”Varianssi” aivan kullanarvoiseen rooliin elämän tasapainon hakemisessa.

fitra

Varianssi tarkoittaa tasapainoa, tässä kirjassa erityisesti levon ja kuormituksen välistä tasapainoa. Kirja on suunnattu heille, jotka kiireen keskelläkään eivät halua uupua, vaan säilyttää energiatasot hyvinä ja olla läsnä. Kirjassa tarjotaan ratkaisuja, joiden avulla voi mahdollistaa jaksamisen, tehokkaan ajattelun ja tekemään tästä pysyvän suunnan omalle elämälleen.

Kirjan on kirjoittanut Petteri Kilpinen ja Antti Hagqvist. Kirja on kirjoitettu tavalla, jossa lukija saa oivalluksia oivallusten perään. Kirja tempaa mukaansa ja inspiroi aiheuttamatta kuitenkaan huonoa omaatuntoa siitä, millaista elämä ennen kirjan oppeja on tai on ollut. Kirja nojaa kirjoittajiensa omiin kokemuksiin aina siitä alkaen, kun 5-vuotias poika kysyy isältään ”miksi sinulla on aina kiire?”  

varianssi

Me emme voi olla parhaita versioita itsestämme, mikäli emme jaksa olla sitä. Erityisesti tuo lause tästä kirjasta kolahti itseeni syvälle ja sytytti halun tarttua oman elämän pohtimiseen. Se sytytti pohjattoman tarpeen tulla energiseksi ja hyvinvoivaksi. Omassa elämässäni olen vain tyytynyt siihen, että olen väsynyt ja kiireinen kunnes joskus asiat muuttuvat, esimerkiksi lapset kasvavat ja pärjäävät enemmän omillaan. Ihan hullu ajatus, sillä juuri nythän minun tulisi jaksaa ja voida hyvin – lapseni tarvitsevat minua erityisesti nyt kun he ovat vielä melko pieniä.

Varianssi -kirjassa kannustetaan armollisuuteen ja pieniin muutoksiin. Juuri tämä pehmeä ote teki kirjan lukemisesta ja sen kautta itsensä kohtaamisesta miellyttävää. Asioita ei aina tarvitse lähteä muuttamaan konkreettisesti rankalla kädellä. Minun ei ole mikään pakko vaihtaa työtä ja myydä taloa pois ollakseni energinen, vaan voin tulla nykyisessäkin tilanteessa energiseksi tasapainottamalla asioita hieman. Kaikki lähtee omasta halusta ja vapaaehtoisuudesta. Jos halua ja vapaaehtoisuutta muutokseen on, niin varianssi tarjoaa työkalut meistä jokaiselle. Suosittelen lämpimästi lukemaan.

<3: Tanja

0

Vastaa

Close Menu