Elämäni suurimmat saavutukset

Saavutukset, joista voin olla ylpeä

Edellisessä postauksessa puhuin menestyksestä. Tuntuu luontevalta jatkaa kertomalla minun suurimmat saavutukset. Voisin tottakai kirjoittaa lapsista ja sellaisesta, mutta se kuulostaisi liian päivänselvältä. Lapset eivät ole myöskään saavutus, vaan lahja.

Kuva: Milla Hakkarainen

Saavutukset 10 viimevuoden ajalta

Ehdottomasti suurin saavutukseni on hyvin arvosanoin suoritetut koulut, kaiken perheen ohessa. Kun kelaa elämää kymmenen vuotta taaksepäin, olin 19-vuotias lukiolainen ja minulla oli alle puolivuotias vauva. Kävin lukion kunnialla loppuun ja kirjoitin ylioppilaaksi. Kirjoitin jopa ällää ja eetä, vaikka todellisuudessa en lukenut kokeisiin yhtään. Tämän jälkeen olin kotiäitinä ja vedin ryhmäliikuntaa, kunnes oli lopulta vain jatkettava opintoja. Menin sairaanhoitajakouluun ihan randomilla, sillä juuri tuona jouluna ei ollut muita hakuja Joensuussa auki. Sain soveltuvuuskokeista lähes täydet pisteet, mikä antoi toki rohkaisua aloittaa opinnot – silti vaikken koskaan ollut ajatellut minusta tulevan hoitaja. Ensimmäisen vuoden jälkeen sain toisen lapsen. Olin vuoden poissa koulusta. Kun sitten aikanaan jatkoin koulua, repi jo työelämäkin tiiviisti otteeseensa ja tein parhaillaan täyttä tuntumäärää hoitajan töitä päiväopintojen ohella. Samaan aikaan kotona oli kaksi alle viisivuotiasta lasta! Parhaillaan treenasin viisi kertaa viikossa (en oikeasti tiedä, millä ihmeen ajalla!). En muista noista vuosista moniakaan hetkiä. Tunnen välillä edelleen pistoja sydämessäni – kuinka vähän näinkään omia lapsiani tuona aikana. Opiskelin samaan aikaan myös hierojaksi monimuotokoulutuksena. Koulun loppusuoralla aloin odottaa kolmatta lasta, joten tahtia oli pakko kiristää. Tein enää vain vähän keikkoja, sillä minun piti suorittaa koko viimeisen vuoden opinnot puolessa vuodessa. Viimeiset kurssit kävin suorittamassa vauvan kanssa, kunnes oli aika huokaista ja jäädä kotiäidiksi. Pitkään ei tuotakaan paikallaanoloa kestänyt, kun päädyin hakemaan töitä ja sainkin niitä heti ensimmäisestä yrittämästä. Olen siis kymmenen vuoden aikana ennättänyt käydä loppuun lukion, opiskella sairaanhoitajaksi, suorittaa hierojakoulun viittä vaille valmiiksi, tehdä kolme lasta ja saavuttaa viiden vuoden työkokemuksen. En ole ylpeä siitä kaikesta ajasta, minkä olen ollut poissa kotoa. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että olen saanut koko paketin pysymään kasassa. Nyt ei ole enää minnekään kiire, vaikka välillä opiskeluinnostus nostaakin päätään kovasti.

Kuva: Milla Hakkarainen

Saavutukset äitinä

En koskaan ollut mikään synnynnäisesti lapsirakas ihminen. Esikoisen synnyttyä jouduin oikeasti tekemään omassa asenteessani PALJON. Vaikka tiesin aina haluavani perheen, oli mulle jumalattoman iso pala esimerkiksi vaikka omasta vessarauhasta luopuminen. Se, että joku tarvitsee ihan koko ajan. Ensimmäisen lapsen ensimmäinen vuosi oli mulle taistelua, huonoa omaatuntoa, alavirettä, huonoja yöunia, omien tarpeiden syrjään siirtämistä ja mieletöntä henkistä kasvua äidiksi. Olin vasta 19-vuotias, ihan teiniäiti jos nyt joku kysyisi. Mulla oli rima äitiyden osalta korkealla ja tiedän hoitaneeni lapsen hyvin. Rakastin tottakai häntä koko sydämestäni, mutta sellainen kunnon leijonaemo minussa heräsi vasta hieman myöhemmin. Jokainen äiti kulkee varmasti omanlaisensa kasvutarinan, mutta koen silti tämän olevan oma henkilökohtainen saavutukseni – oppia nauttimaan äitiydestä ja omien lasteni seurasta.

Aiemmat painonpudotukset

Olen kertonut aiemminkin lihoneeni kymmeniä kiloja raskauksien aikaan ja saaneeni ne onnistuneesti pois. Jälkikäteen mietittynä, en ymmärrä kuinka se olikin aiemmin niin yksinkertaista – sen kun söi ohjeiden mukaan ja urheili. Paino ei myöskään koskaan tullut takaisin. Onhan se saavutus, pudottaa painoa yli 25kg useamman kerran elämänsä aikana. Nyt olisi vielä kerran kyettävä samaan, huhhuh. Mutta kaikki aikanaan!

Kuva: Milla Hakkarainen

 

Saavutukset työelämässä

Olen aina ollut kova tekemään töitä, kiitos isäni, joka jo varmaan 12-vuotiaana nappasi minut firmaansa arkistoimaan, siivoamaan, vastaamaan puhelimeen ja varaamaan aikoja asiakkaille. 15-vuotiaana sain ekat omat ryhmät kansalaisopistolta – ohjasin lasten tanssiliikuntaa ja sijaistin äitiäni yhdessä kuvataideryhmässä. Muistan, että arkistoin todella tarkasti joka ainoan tiliotteen ja laskin kaikki rahat. Taisin ostaa myös koiralleni ruuat ja muut noilla rahoilla. Muutama vuosi myöhemmin sain vakituisen paikan huoltoasemalta, jossa opettelin tekemään ruoka-annoksia, hoitamaan tiskiä ja tekemään veikkauksen pelejä.  Kävin samaan aikaan lukiota. Päivät venyivät aika pitkiksi ja opiskelulle jäi vain vähän aikaa. Ryhmäliikunnan ohjaamista tein edelleen, ja lopetin ne hommat vasta aloitettuani sairaanhoitajakoulun. Opiskeluaikana sain välittömästi pitkiä sijaisuuksia samasta yksiköstä, jossa olin tehnyt ensimmäisen harjoitteluni. Sairaanhoitajille on toki hyvin töitä tarjolla, mutta mainittakoon, että ammatinvalinnan jälkeen en ole vastentahtoisesti ollut työtön päivääkään. Nykymaailmassa tällainen 12-vuotiaana aloitettu uraputki ei ole mikään päivänselvä asia, joten saavutus sinänsä sekin (läheskään ainahan työttömyys ei ole itsestä kiinni, joten on tässä varmasti ollut myös hieman hyvää tuuria ja oikeita kontakteja).

 

Tällaista tänään – sunnuntaina kokkaillaan pitkästä aikaa.

<3: Tanja

2

Vastaa

Close Menu