Blogin tulevaisuus

Luova tauko

Oon viettänyt luovaa taukoa ihan ilman, että suunnittelin sellaista pitäväni. Jotain pientä on tullut julkaistua ja mielen päällä on liikkunut montakin asiaa. Pitäsikö kokeilla omia siipiään, tehdä blogille itsenäiset sivut, laajentaa instagram-tili yritystiliksi, perustaa toiminimi.. osallistua somekoulutuksiin. Tai mitä jos vaikka vaihtaisin kokonaan alaa ja alkaisin opiskella vaikka markkinointia. Ketä ne on ne somesta elantonsa saavat ja kuinka musta voisi tulla sellainen? Entä jos perustaisin youtube-tilin. Sitten palasin blogin alkumetreille ja löysin vastauksen.

Mä aloitin bloggaamaan poselandilla vuonna 2017. Ennen poselandille siirtymistä kirjoitin sisustusblogia nimeltä valkeaa unelmaa ja timanttihippusia. Tuolla blogilla oli genre, joka tavoitti ison yleisön. Kuvani nousivat Googlessa hakutulosten kärkeen ja kävijöitä oli tosi hyvin. Lopetin kuitenkin tuon blogin kirjoittamisen, koska oma kiinnostukseni hiipui. Mulla ei ollut aikaa siivota kotia kokonaista vuorokautta saadakseni viimeiseen asti hiottuja kuvia, enkä jaksanut olla maalaamassa seiniä joka viikko. Saliharrastus vei energiaa kodin laittamisesta ja näinollen aiheet loppuivat kesken. Ihan hyvä niin.

Bloggaamista jatkoin kuitenkin lennosta tänne poselandille. Päätös vaihdoksesta tuli nopeasti, enkä ollut ennättänyt suoraan sanottuna ollenkaan miettimään, mitä ja kenelle kirjoitan. Yleisö lähti kasvuun hyvin hyvin hitaasti, mikä ei varsinaisesti yllättänyt. Kasvu on kuitenkin ollut tasaisen varmaa ja nythän lukijoita on jo ihan kivasti. Yleisön kasvattamiseksi on tullut kirjoitettua vähän siitä sun tästä. Jossain kohti törmäsin siihen, että palaavia lukijoita oli todella vähän ja tajusin, että kiinnostavia aiheita löytyy, mutta en sitouta lukijoitani riittävän hyvin.

Luovan tauon aikana olen siis ennättänyt käydä kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaihtoehdot läpi. Olen pohtinut raastavan itsekriittisesti sitä, että miksi mä oikeastaan bloggaan ja mistä haluan puhua. Tänään palasin ensimmäiseen postaukseeni – esittelytekstiin pieni pala minusta. 

Kun aloitin, ajattelin ehkä kohderyhmäni olevan kuntosalista kiinnostuneet nuoret naiset. Lopulta en kuitenkaan ihan hirveän monta kuntosaliaiheista postausta ole koko blogihistorian aikana kirjoittanut. Onko siis ihme, että en tavoita ja sitouta oikeaa yleisöä?

Ei sillä – mun blogilla menee kyllä ihan kivasti! Ihan kiva ei kuitenkaan ole mulle riittänyt koskaan, eikä se riitä nytkään. Jos ei voi olla paras, ei kannata tehdä mitään. Niinpä mietin itseäni, sanomaani ja kohderyhmääni uudelleen ja aion tehdä ”facelift”-mallin  tästä kaikesta. Säilyköön portaali ja kirjoittaja entisellään. Tehdään aiherajauksia ja särmämpi aikataulu teksteihin. Tähän suunnitelmaan tartteisin apua teiltä ihanat lukijat.

Mistä sä oot tykännyt mun blogissa, mitä pitää ehdottomasti säilyttää? Mikä on tuntunut vähemmän tärkeältä? Mikä saisi sinut palaamaan blogiini viikko toisensa jälkeen? 

Kaikkia visioita en tietenkään pysty toteuttamaan, ja aion jatkossakin tehdä tätä oma mielenkiinto käsikädessä yleisön mielenkiinnon kanssa. Kuullaan!

 

<3: Tanja

 

Kuvat: Milla Hakkarainen
Editointi: omaa käsialaa

3

This Post Has One Comment

  1. Oon tykännyt lukea sun blogia juuri sen aitouden takia! Se, että kerrot jos joku menee mönkään ha jos on super upeita uutisia 🙂
    Sun kuvat on niin kauniita aina, et pakahdun!
    Jatka samaan malliin omana ihanana itsenäsi!
    Itseasiassa nyt tuli mieleen yks mikä vois olla kiva lukea, kun sä kuvaat niin joka viikkoa olisi vaikka yhtenä päivä viikon kuva ja teksti miksi päädyit siihen mikä sen tarina jne. Sulla on silmää juuri sellaiselle <3

Vastaa

Close Menu