Blogi 1v – katsaus vuoden tapahtumiin

Blogi 1v

Blogi on nyt 1v! Aikalailla tasan vuosi on kulunut siitä, kun aloitin bloggaamaan poselandilla. Muistan sen ensimmäisen postauksen tuskan ihan elävästi vieläkin. Kirjoittaminenhan ei ole ollut mulle vaikeaa koskaan, mutta kaikki se tekninen tekeminen sitten sitäkin pahemmin. Yhden valokuvan koon pienentämiseen meni monta tuntia ????

Sain vastikään ihanalta Alonalta kaunista palautetta blogin kehityskaaresta ja tästäpä postausidea yksvee-postaukseen sitten syntyi. Kelataan siispä vuosi taaksepäin!  Samalla valitsen omat lempparikuvat matkan varrelta.

 

Aluksi mulla oli tavoitteena kirjoittaa yksi postaus viikossa, toisinaan maksimissaan kaksi. Halusin jo tuolloin panostaa kaikkiin postauksiin sekä visuaalisesti että postauksen sanomaan. Päiväkirjamaisuutta halusin välttää alusta asti. Tavoitteet ovat edelleen samat, mutta keinot kenties tänään erilaiset kuin aiemmin. Työnjälki on omaankin silmääni muuttunut ja mulla on paljon tavotteita muuttaa sitä edelleen hieman.

Marraskuu 2017

Kirjoitin ensimmäisen kahden viikon aikana jo yhteensä viisi postausta. Sisältö oli jokaisessa erilainen – käsittelin omaa arvomaailmaani, lemppari aamupalaani smoothieta ja raapaisin hieman myös treeniasiaa. 

 

Joulukuu 2017

Postausmäärä tippui joulukuussa melkeinpä puoleen. Koin kamalaa painoahdistusta tuolloin ja se ehkä kuvastui joihinkin postauksiin hieman. Sairastin myös ja kerroin kuinka taltutin alkavan flunssan vitamiinipommipäivällä. 

Tammikuu 2018

Jouluturvotuksen selätyspostaus on edelleen yksi omista suosikeistani. Sitruunavesirakkauteni ansaitsee itseasiassa ihan oman artikkelin – lupaan toteuttaa tämän viimeistään tammikuussa 2019. Sitä odotellessa voit käydä tsekkaamassa edellisen. Tein tammikuussa myös ensimmäisen virallisen yhteistyöpostauksen ja melkein heti perään jo toisen! Postaustahti oli noin 2 postausta per viikko.

Helmikuu 2018

Tammikuussa alkanut tunnemyrsky jatkui helmikuussa. Postauksista löytyy syväluotaava kirjoitus parisuhteesta, mutta samaan aikaan myös omaa kroppaa tarkastelin hyvin kriittisesti, sillä se ei toiminut lainkaan niinkuin olisin halunnut. Ylipainopostaus. jonka tein myös niinikään helmikuussa, on edelleen yksi luetuimpia postauksiani.

Maaliskuu 2018

Solmin yhteistyökumppanuuden goodmoodin kanssa ja tein postauksen monipuolisesta treenipaidasta. Onnellisuus oli keskeinen teema myös maaliskuussa, ja pohdiskelin sitä monelta kantilta.

Huhtikuu 2018

Oli pakko tarttua jo sen ainaisen haaveilemista sijasta ihan normaalin elämän reunasta kiinni. Huhtikuussa vedin postausmäärässä pohjat johtuen siviilielämässä vellovista isoista jutuista, joita en halunnut jakaa julkisesti. Sain paljon kritiikkiä omasta olemisestani, ja se sai pohtimaan myös sitä, mitä bloggaajan kuuluu jakaa tai olla jakamatta julkisesti. Aihe ansaitsi ihan oman postauksen. Kaikista haasteista huolimatta tein kuitenkin Maijun kanssa kivan yhteistyön.

 

Toukokuu 2018

Toukokuu alkoi hiuspidennysten huollosta ja jatkui ulkotreenien ja kesäfiilistelyn merkeissä. Uskomatonta mutta totta – hiuspidennysteema saa blogissani edelleen paljon huomiota ja pidennyspostaukset ovat lähes blogin luetuimpia!! 

Kirjoitin toukokuussa myös tekstin, jonka voisin kirjoittaa tänään taas uudestaan. Koko minun elämänfilosofia yhdessä postauksessa! 

Kesäkuu 2018

Kesäkuussa jatkoin MONEN postauksen verran itsetutkiskelua. Huomaan vanhoja postauksia kelatessani, että vaikken kirjoita päiväkirjamaisesti, niin teemat kuitenkin kulkevat käsikädessä ajatusteni ja siviilielämän tapahtumien kanssa.

Kesäkuussa meillä hajosi käsiin kaikki maallinen omaisuus ja kukkaronnyörit oli tiukalla! Jos ahdistukseen olisi voinut kuolla, niin olisin jo hyvää vauhtia mädäntymässä. Tämä vaikutti väistämättä kaikkiin ihmissuhteisiin – mielialani sinkoilivat laidasta toiseen. 

Kesäkuussa meille muutti myös karvakaveri Hugo, josta kirjoitin sitten heinäkuun puolelle. 

Heinäkuu 2018

Heinäkuussa olin lomalla ja juttua tulvi blogiin hyvin. Taistelin process BAO:n noudattamisen ja kesälomaherkutteluiden välillä, enkä enää itsekään lopulta tiedä miten kaikki meni. No, valmennus veti lopulta lyhemmän korren ja keskityin lähinnä hyviin salitreeneihin. Nautin koiranpennusta ja kesän lämmöstä, mutta sisälläni kuitenkin velloi paljon ristiriitaisia juttuja.

 

Elokuu 2018

Elokuussa lähdettiin korjaamaan kesän aiheuttamaa sabotagea postaussarjalla ”niskaote kesästä”. 

Myöhäisheränneenä kokeilin sub-lautailua. 

Tein myös tosi mukavan yhteistyön ruokavaliot.fi-verkkokaupan kanssa. Jos et ole vielä tutustunut postauksiin, kannattaa käydä nappaamassa herkkuvinkit talteen täältä ja täältä

Syyskuu 2018

Syyskuussa blogissani tapahtui käänne – ostin hieman edellistä kameraa paremman järkkärin vähän käytettynä ja hurahdin kuvaamiseen totaalisesti. Napsin kuvia sieltä ja täältä, editoin niitä ison läjän kerralla ja sain monta ja monta postausta aikaiseksi silkasta kuvien paljoudesta ja sen tuomasta inspiraatiosta. Syyskuu on ollut blogin ykkösvuoden paras kuukausi postausmäärien osalta ja toivon todella, että pystyisin pitämään saman tahdin yllä koko seuraavan vuoden.

Lokakuu 2018

Lokakuun postauksista nostaisin esille erityisesti kerrospukeutumiseen liittyvän artikkelin. Lokakuussa hurahdin miettimään paljon myös ihon hyvinvointia ja verkostoiduin paikallisen bloggaajan kanssa. Napsittiin kivoja kuvia yhdessä! 🙂 kiitos vielä Milla / moon shaped little box -blogi.

Marraskuu 2018

On 1v synttäreiden aika!! Tämä ei mikään ihan hurjan suuri juhlapäivä vielä ole, koska mulla on omat tavoitteet blogin osalta korkealla eikä valmista lähelläkään vielä olla. Tulevalle vuodelle voi kuitenkin jo miettiä parannusehdotuksia ja ideoin omassa mielessäni esimerkiksi seuraavaa;

  • Toivoisin pystyväni postaamaan jatkossa joka toinen päivä – tai vähintään joka kolmas päivä – samalla tahdilla ympäri vuoden
  • Tällä hetkellä blogiin palaavia lukijoita on noin neljäsosa kaikista lukijoista – toivoisin että onnistuisin sitouttamaan kävijät paremmin. Tämä onnistuisi kenties aiherajauksia tekemällä. Jää mietintään 🙂 
  • Tavoitteena on pitää jatkuvana päivittäisten kävijöiden lukumääränä vähintään 350 kävijää. Täysin realistinen tavoite, toivottavasti kolmannelle vuodelle siirryttäessä voisin jo nauraa tälle(kin) tavoitteelle.
  • Oma pieni hiljainen toiveeni olisi herättää keskustelua ja saada lukijoilta vastavuoroisuutta. Kommentit piristää, mutta myös avaa uusia näkökulmia

Kiitos, että seuraat <3

Tanja

0

Vastaa

Close Menu