Makaronilaatikko kunnon aineksista
En olisi koskaan kuvitellut tekeväni blogiini artikkelia makaronilaatikosta, mutta toisin kävi. Innostuin ihan sikana, kun löysin kaupasta pastaa, jossa on kuitua 11g/100g!! Mietin, että on aika tuunata perinteinen resepti astetta terveellisemmäksi ja nyt myös makaronilaatikko on terveysruokaa.
Ruoka, josta ei saa muuta kuin energiaa, on syömisen hukkaan heittämistä. Kaikessa, mitä me syödään, pitää ennen kaikkea miettiä enemmän sitä, mitä kroppa siitä saa ja mitä huonoa jää saamatta.
Olemme oppineet tekemään makaronilaatikon nauta-sika-jauhelihasta ja vaaleasta pastasta. Tällaisessa ruuassa silloin tällöin syötynä ei ole mitään pahaa, mutta arkiruuasta puhuttaessa kannattaa vaihtaa ainekset ravitsevampiin versioihin.
Täytetään loota siis kunnon aineksilla. Näin se tehdään:
TARVITSET:
500g jauhelihaa, jossa on alle 10% rasvaa
2-3 pussia Myllyn Paras Ruis-Kaurapastaa
1-2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
3 kananmunaa
1L luomumaitoa (kauramaito käy myös)
suolaa
mustapippuria
(kuivattuja yrttejä esim.basilikaa)
TEE NÄIN:
Laita vesi kiehumaan (ja kun vesi kiehuu, lisää joukkoon noin puolikas teelusikka suolaa ja pastat)
Paista jauheliha, lisää joukkoon sipuli ja valkosipulin kynnet
Mausta jauheliha kypsänä suolalla ja pippurilla, niin voit tarkistaa makua samalla
Tee munamaito: lisää kulhoon maito, munat ja noin puoli teelusikallista suolaa. Jos pidät yrteistä, voit lisätä kuivattuja yrttejä munamaitoon.
Lado vuokaan valutettu pasta ja kypsä jauheliha, kaada päälle munamaito
Ja nyt tärkein: paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 1,5h. Näin makaroonilaatikosta tulee mielettömän mehevä ja herkullinen.
Terveellisyydestä huolimatta tämä ruoka meni kerralla, joten vaikken itse voinutkaan sitä maistaa, luulen sen olleen tosi hyvää. Lisääthän omaan annokseesi myös kasviksia 😉
<3: Tanja
8