Yhteisiä lapsia – tuleeko niitä vai ei?

Koska lapsiluku on oikeasti täynnä? Mistä voi tietää, että lapsiluku on nyt ja tässä eikä kasva enää?

Haaveilin aina lapsena ja nuorena siitä, että olisin pullantuoksuinen äiti, joka osallistuu vanhempainyhdistykseen ja järjestää lapsille juhlia ja kokkikerhoja. Aika pian huomasin, että tämä ei tule toteutumaan. Elämä on kuljettanut kauas siitä ydinperheunelmasta, missä itseni näin aktiivisena äitinä.

Jo aiemmin olen kertonut, miten erosin lasten ollessa pieniä (Pitääkö eron jälkeen luopua myös haaveista?). Eron myötä kävin itseni kanssa valtavan työn ja päätin, että lapsiluku on nyt täynnä. Sain ja saan edelleen olla tukena lapsille heidän etsiessä omaa suuntaa elämässä. Päätin tuolloin, että annan kaikkeni lapsille ja sille, että meillä on aina kaikki, mitä elämässä tarvitsemme. Ajatukset uudesta parisuhteesta ja mahdollisesti lapsista hautasin täysin. Ajattelin, että elämä on tässä ja nyt eikä tarvetta muulle ole.

Eräänä kesäkuun päivänä elämäni kuitenkin muuttui. Lähdin ulos miehen kanssa, josta tuli myöhemmin aviomieheni. Jo ensimmäisillä tapaamiskerroilla juttelimme, että lapset ovat nyt tässä eikä enempää tule. Saimme kuitenkin paljon kyselyjä, onko meille tulossa yhteistä lasta nyt muodostettuamme parisuhteen.

Kyselyt ovat saaneet meidät miettimään, onko lapsilukumme jo täysi, vai olisiko vielä aika lapsille. Ajatus yhteisestä lapsesta, jonka kasvua ja kehitystä saisimme seurata, on ihana. Saisimme antaa lapselle kodin, missä on paljon ihmisiä, jotka rakastavat häntä ja jossa hänen on hyvä ja turvallinen olla.

Toisessa vaakakupissa on kuitenkin ajatus siitä, että meillä on nyt tällä hetkellä asiat aika hyvin lapsiluvun suhteen. Emme mahdu millään yhteen autoon ja joudumme jo nyt ajamaan kahdella autolla. Tällä hetkellä meillä on jokaisessa makuuhuoneessa joku asumassa. Yläkerrasta löytyy kuitenkin melkein kolmasosa tontin rakennusoikeudesta rakentamatonta tilaa.

Tilastokeskuksen mukaan (Äidit tilastoissa 2021) äideillä on keskimäärin 2,25 lasta. Jään tuosta luvusta, mikäli lapsilukuni on nyt täynnä. Toisaalta taas, tilaston mukaan Suomessa on eniten kahden lapsen äitejä, joten olen hyvinkin tilastoihin menevä äiti. Tilaston mukaan naisten keskimääräinen ikä ensimmäisen lapsen syntyessä on 29,7 vuotta. Minulla oli tuossa iässä jo kaksi lasta, joista nuorinkin kolme. Synnyttäjien keski-ikä on 31,3 vuotta, joten tuohon keskiarvon nähden olisin nyt jo vanha äiti. Tilaston mukaan 53,9 prosenttia äideistä on avioliitossa, meillä lapsi syntyisi osaksi tuota tilastoa.

Tilastojen mukaan olisin aika keskivertoäiti, reilu kolmekymppinen, omakotitalossa asuva arkipäivisin toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa oleva. Pihasta löytyy kaksi autoa, toinen farmariauto ja toinen miehen unelma. Tilastojen valossa en olisi lainkaan poikkeava äiti, vaikka tällä hetkellä itsestä tuntuu, että olisin erilainen kun muut.

Sain lapset suhteellisen nuorena. Haaveilin aina lapsista nuorena, sillä ajattelin, että nuorena jaksan paremmin ja elämää on vielä edessä lasten kasvaessa. Tällä hetkellä, mikäli lapsia tulisi lisää, en enää olisi nuori äiti. Mikäli lapsiluku on nyt tässä, lapset ovat yläasteella ollessani 40. Mikäli lapsiluku ei ole tässä, täyttäessäni 40, kaikki lapset eivät vielä ole koulupolulla. Kuljetan lapsia päiväkotiin samalla, kun osa lapsista lähtee yläasteelle tai toisen asteen opintoihin.

Ja vaakakupissa painaa myös se, että mitä jos päätös lapsesta syntyisi ja lasta ei toiveista ja haaveista huolimatta kuuluisi, miten se vaikuttaisi arkeen ja parisuhteeseen. Tai mitä, jos vauvalle tapahtuisi jotain. Asioita on pohdittu ja pohditaan koko ajan monelta eri näkökulmalta.

Onko lapsiluku sitten koskaan kuitenkaan ihan päätetty? En usko. Tunteet ja järki ovat eri kupeissa punnitessani tätä asiaa. Ulkoinen paine pitäisi unohtaa kokonaan. Tällä hetkellä ajatukset risteilevät ja poukkoilee puolesta ja vastaan. Jaksaminen, talous, parisuhde, kaikki pitää punnita ennen varsinaista päätöstä. Toisaalta taas, pitääkö varsinaista päätöstä tehdä, vaan antaa vaan virran viedä ja ottaa vastaan, mitä elämä tuo.

Vaikeita asioita. Eikä voi sanoa, onko jokin päätös juuri se oikea.

Nina

Meidän elämää voi seurata myös Instagramissa @pienetruudutikkunoissa

7

Tällä artikkelilla on yksi kommentti

  1. Semi_mummo

    Ihana aihe❤️ Ajattelen äitiydestä hyvin samalla tavalla kuin sinä ❤️
    minä olen nyt 40v kolmen lapsen äiti. Tytöt ovat nyt 16v ja 13v. Olisin heti perään halunnut kolmannnnen lapsen,mutta mies jarrutteli. Päätin että ei sitten ikinä,ja myin kaikki vauvakamat pois ja otettiin koiranpentu. Hautasin haaveeni.
    Muutama vuosi kului ja otin asian puheeksi ja mieheni näytti vihreää valoa ❤️ yrityksistä huolimatta, raskautuminen kesti pari vuotta. Oli outoa,koska tytöistä olin tullut raskaaksi jo melkein ajatuksesta. Oli kuitenkin vahva luotto,että vauva saadaan ja sillä jaksoimme❤️ Raskausaikana Surin sitä,miten iso ikäero vaikuttaa sisrussuhteisiin. Onko mitään yhteistä lapsilla? Meille syntyi poika kesällä 2016, tyttöjen ollessa 8 ja 11v. He olisivat halunneet kovasti pikkusiskon. Kun veli syntyi, he rakastuivat vauvaan täysin❤️ pelkoni sisarussuhteen syntymättömyydestä oli turha❤️ Tytöt hoivasivat vauvaa innolla, käyttivät vaunulenkillä ja veli on heille tosi tosi tärkeä. Nyt murrosiän kuohuissa pikkuveli 5v tuo heidän elämään pienen palan lapsen viatonta maailmaa❤️ Eilen illalla 5v meni ”yökylään” 13v:n huoneeseen,ja siellä he nukkua tuhisevat vierekkäin ❤️
    Ja 16v sanoi juuri tällä viikolla,että voisi vahtia pikkuveljeään joskus viikonloppuna,että me pääsemme miehen kanssa vaikka leffaan❤️

    Asioilla on tapana järjestyä❤️ kaikkea hyvää teille,
    ❤️Semi_mummo

Vastaa