Tekemistä parisuhteeseen taulukkoa täyttämällä

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 avioeroon päättyi 13 365 avioliittoa. Meidän parisuhteemme alkoi ei niin perinteisellä tavalla, keskustelimme erosta pian sen jälkeen, kun olimme päättäneet aloittaa yhteisen elämän rakentamisen. Ero oli puheissa aktiivisesti. Keskustelimme siitä, mitä olemme oppineet elämässä tähän mennessä ja mitä olemme oppineet edellisistä eroista. Keskustelimme pitkään, mitä me voimme tehdä, jotta me emme eroa. Keskustelimme pitkään, miten kohtaamme tulevia kriisejä ja mietimme toimintamalleja, miten kohtaamme kriisit, jotta niiden aikana emme pääsy eroon. Etsin erilaisia parisuhteen testejä ja täytimme yhdessä erilaisia unelmista, haaveista ja onnellisuudesta kertovia kirjoja.

Yksi asia, minkä avulla päätimme vahvistaa parisuhdettamme uusperheen arjen keskellä, on yhteiset tavoitteet. Tavoitteet ovat eläneet parisuhteen edetessä, mutta yksi parisuhdetta vahvistava tavoite tai toisin sanoen haaste, on pysynyt koko parisuhteemme ajan. Idea syntyi parisuhteen alkuaikoina pyykkiä viikatessa ja se on ollut yksi parhaista ideoista, mitä olemme toteuttaneet yhdessä.

Suomessa on valtavasti aivan mielettömiä paikkoja. Päätimme listata Suomen kunnat Excel-taulukkoon ja haastoimme itsemme vierailemaan joka ikisessä kunnassa ja tekemään siellä jotain. Koska tapana on, tilanteet elää ja muuttuu, olemme laajentaneet käyntejä myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

 

 

Alla muutama esimerkki vierailuista:

  • Tampere –  ensitreffit
  • Turku – häät
  • Vaasa – miniloma
  • Akaa – uimareissu Hostel Vekottimen altaalle
  • Kuusamo – mäkikelkalla lasku
  • Rovaniemi – autossa yöpyminen kesken ajomatkan
  • Inari – Joenkielisen kierros Lemmenjoen kansallispuistossa
  • Kilpisjärvi – Saanan huiputus
  • Lempäälä – Vaihmalan hovissa yöpyminen

 

  • Kittilä – Kotipizza TakeAwayt vaelluksen jälkeen
  • Hämeenkyrö – mansikoiden poiminta
  • Oulu – autopesussa käynti ja tyynyjen osto, tyynyt jäi kotiin matkalla Norjaan

Matkoilla keskustelemme asioista. Olemme vaan ja juttelemme, kuuntelemme musiikkia ja vietämme aikaa yhdessä. Ihan parasta. Nyt olemme matkustaneet pääasiassa omalla autolla, tulevaisuus näyttää suosimmeko jatkossa enemmän julkista liikennettä.

Vasta noin kolmasosa Suomen kunnista sai merkinnän. Moni kunta on vielä vierailematta yhdessä. Niiden pohjalta on hyvä suunnitella reissuja, pidempiä ja lyhyitä

Nina

Meidän elämää voi seurata myös Instagramissa @pienetruudutikkunoissa

3

Tällä artikkelilla on yksi kommentti

  1. Tiina

    Onpas ihana idea ❤️

Vastaa