Pienet ruudut ikkunoissa

Nykyään, kun lähden kotia kohti, lähden kohti yhteistä kotia. Sitä sinistä taloa. Se on sen kadun varrella, jonka risteys näkyy jo kauas. Se on se risteys, jonka lähellä ei ole katuvaloja, mutta sen risteyksen kyltti on valaistu. Sen kyltin ohi kun ajaa, vasemmalla on sininen talo. Sen ikkunoissa on pienet ruudut. Se talo näyttää lämpimältä. Ja se on lämmin. Koska siellä on ihana takka. Ja ihminen, jonka lähellä on hyvä olla.

Muistan aina hetken, kun sain linkin kotimme myynti-ilmoitukseen. Roomassa, viinilasin ääressä puhelimen näytölle ilmestyi kuva ja tieto yksityisnäytöstä heti palattuani Suomeen. Myynti-ilmoituksessa huomioni kiinnitti talon ikkunat. Niistä jokainen on jaettu osiin. Isompiin ja pienempiin. Talo tuntui jo heti sen nähtyäni kutsuvalta. Rooman aurinko lämmitti hartioita ja ajattelin, olisiko minusta asumaan omakotitalossa? Lapsuus maalla oli opettanut, että omakotitalossa on paljon tekemistä. Nurmikon leikkausta, puiden pilkkomista, siivoamista ja aina jotain laitettavaa. 10 vuotta kerrostalossa haaveilin omakotitalosta ja nyt se voisi olla totta.

Pari päivää myöhemmin istuin Colosseumia katsellen piknikillä. Kävin puhelimessa lainaneuvottelut pankin kanssa. Kotiinpaluu lähestyi. Odotin talon näkemistä kuumeisesti. Asiat järjestyi muutamassa päivässä ja palattuani Suomeen, lähdin asuntonäyttöön. Astuessani sisään tunsin sen heti. Tämä on meidän koti. Täällä meidän kuuluu asua. Täällä meidän on mahdollista elää meidän näköistä elämää. Täällä voisimme toteuttaa unelmia. Täällä olisi tilaa olla ja rakastaa.

Tervetuloa seuraamaan minun elämää. Sen kiintopiste on tuo sininen talo. Se, missä on pienet ruudut ikkunoissa.

Nina

Sinisen talon elämää voi seurata myös Instagramissa @pienetruudutikkunoissa