Alkuvuoden kuulumisia

Mitä sinulle kuuluu?

Minulle kuuluu hyvää.

Alkanut vuosi on ollut paljon uuden opettelua ja uuden arjen omaksumista. Heittäydyin kuukausipalkkaisesta työtekijästä tyhjän päälle ja irtisanoin itseni toistaiseksi voimassa olevasta työsuhteesta. Päätös oli pitkän ajan prosessi, mutta loppupeleissä päätös oli helppo. Opin valtavasti tuosta prosessista ja oppiminen on edelleen osaksi kesken.

Tällä hetkellä elän täysin perheen ja lasten ehdoilla. Rakastan aamuja, kun saan rauhassa herättää lapset ja syödä aamupalaa heidän kanssaan. Rakastan hetkiä, kun saan viedä heidät kouluun ja hakea sieltä heti koulupäivän päätyttyä. Rakastan sitä, miten paljon enemmän yhteistä aikaa meillä on tällä hetkellä. Me katsoimme kaikki Harry Potter -elokuvat kuukauden aikana!

Meidän arkemme ei ole enää 8-16 arkea. Enää ei nukuta kaikkia öitä yhdessä kotona, vaan välillä tulee aikoja, kun toinen meistä aikuisista on työmatkalla tai muuten töiden takia pois kotoa. Meillä molemmilla on kuukausittaisia työmatkoja, joiden vuoksi olemme kotoa pois.

Muuttunut arki haastaa myös parisuhdetta, yhteistä aikaa on nykyään eri tavalla, kun ennen. Nykyään soittelemme taas paljon enemmän ja laitamme viestejä. Sovimme treffi-iltoja, joista joudumme kuitenkin väsymyksen takia joustamaan. Kuitenkin parisuhde voi tällä hetkellä paremmin, kun koskaan.

Tällä hetkellä työelämän kuormittavuus ei heijastu enää meidän arkeemme, kuten ennen. Työpäivien jälkeen välillä väsyttää. Väsymys on tällä hetkellä väsymystä, mikä menee pois lepäämällä. Peitto päälle ja tyyny pään alle, parin tunnin päästä väsymys on helpottanut paljon.

Eräs viisas sanoi minulle joskus, että elämää pitää ajatella kokonaisuutena, missä on paljon hoidettavia asioita. On perhe, on parisuhde, on harrastukset, on vapaa-aika ja on ystävät. Ja sitten on työ. Ainoa asia, mistä voi hetkeksi irrottautua on työ ja että aina tulee punnita, antaako vai ottaako työelämä enemmän.

Tuleva vuosi tulee olemaan uudenlainen vuosi minulle. Jatkan työelämässä oloa omalla tavallani, perheen ehdoilla. Näin tein jo aiemmin pitkään. Tällä hetkellä uutta on kuitenkin se, että nyt mukana on myös parisuhde. Minulla on oikeasti ja aidosti tukiverkosto ja joku, jolle laittaa ruokaa työpäivän jälkeen ja joku, joka haluaa hemmotella minua ja viedä työviikon jälkeen kylpylään tai ottaa kainaloon nukkumaan.

Kokonaisuudessaan tämä vuosi on alkanut ihanissa merkeissä. On tehty lumitöitä ja nautittu talvisista maisemista. Sairastelujen vuoksi hiihtäminen ja luistelu on ollut vähäistä, mutta vielä ehditään talvitouhuihin monta kertaa. Katse alkaa pikkuhiljaa kääntyä jo kevääseen ja alan haaveilla puutarhasta ja siitä, mitä sinne istutetaan. Kohta pihan kirsikkapuut kukkivat taas täydessä loistossaan, samoin omenapuut.

Alkanut vuosi on näyttänyt minulle, että elämä järjestyy aina parhain päin. Aina on vaihtoehtoja ja niitä kannattaa katsella myös hieman ”laatikon ulkopuolelta”.

Nina

Meidän elämää voi seurata myös Instagramissa @pienetruudutikkunoissa

1

Vastaa