Teijon kansallispuisto ja Mathildedalin ruukkikylä

teijon_kansallispuisto

Teijon Kansallispuisto

Vietimme ihanan yhden yön lomareissun Teijossa. Alkuun suunnittelimme, että yöpyisimme perinteisesti teltassa, mutta erilaisten haasteiden vuoksi päädyimme hotellimajoitukseen. Lähdimme ajamaan kohti Teijoa lauantai aamulla. Meiltä Teijon kansallispuistoon on ajomatkaa noin 2 tuntia ja 45 minuuttia. Matka sujui hyvin ja pian ajoimmekin läpi kauniiden ruukkikylien kohti Matildanjärven parkkialuetta. Olimme päättäneet monista reiteistä valita Matildanjärven reitin hiukan muunneltuna. Parkkialue löytyi helposti ja sieltä lähti selkeät opasteet kohti retkeilyreittiä. Matildanjärven reitti kiertää nimensä mukaan Matildanjärven ympäri ja lähes koko matkan reitti kulkee aivan rannan tuntumassa. Maasto on helppokulkuista.

teijon_kansallispuisto2

teijon_kansallispuisto3

Reitiltä poikkesimme Teerisaareen ja Endaliin, jotka sijaitsevat Puolakkajärven rannalla. Reitillä oli monipuolista nähtävää kalliorannoista suoalueisiin. Upeita telttapaikkojakin olisi löytynyt, vaikka millä mitalla. Pysähdyimme Vicksbäckinlahden laavulle syömään eväät. Tällä kertaa halusimme retkeillä mahdollisimman pienillä kantamuksilla ja eväätkin ostettiin matkan varrelta S-marketista. Aina ei onnistuneella retkellä tarvita trangiaa ja valmiiksi kuivattuja ruokia. Nuotion kuitenkin sytytimme fiiliksen vuoksi.

teijon_kansallispuisto4

teijon_kansallispuisto5

Matildanjärven reitillä ei kannatta ihmetellä, että loppumatkasta reitti kulkee kauempana rannasta asutusalueella. Me ensiksi vähän hämmästelimme tätä, mutta rannalla on tosiaan yksityisiä asuntoja. Retkireitti oli kaiken kaikkiaan melko lyhyt, mutta meille se sopi, koska saavuimme paikanpäälle vasta iltapäivällä. Teijon kansallispuistosta löytyy paljon eripituisia retkireittejä, joista jokainen voi valita mieleisensä tai yhdistellä niitä mielensä mukaan. Teijosta löytyy myös reittejä, joita pystyy kulkemaan lastenvaunujen tai pyörätuolien kanssa.

Retken jälkeen lähdimme ajamaan kohti Salon keskustaa, josta olimme varanneet yön hotelli Fjalarista. Hotelli sijaitsi rauhallisella omakotitaloalueella ja respassa meitä tervehti 6 kuukauden ikäinen respakoira Rafa. Olimme varanneet lemmikkieläinhuoneen, joka sijaitsi hiukan muita huoneita syrjemmässä ja siinä oli oma sisäänkäynti. Huone oli oikein viihtyisä.

Laittauduimme hiukan ja lähdimme illalliselle pieneen bistroravintolaan nimeltä Kastu. Ruoka oli todella hyvää. Syömisen jälkeen olikin ihana palata 5 minuutin ajomatkan päähän hotelliin ja heittäytyä hotellin valkoisiin lakanoihin.

teijon_kansallispuisto6

teijon_kansallispuisto7

teijon_kansallispuisto8

Mathildedalin ruukkikylä

Seuraava päivänä maittavan hotelliaamiaisen jälkeen suuntasimme Mathildedalin ruukkikylään. Ruukkikylässä oli ihania puoteja, lounaspaikkoja, kehräämö ja Alpakoita. Ihan täydellinen tapa viettää sunnuntaita kiertelemällä ruukkikylän ihania puoteja. Ihastuin myös ikihyviksi Alpakoihin ja kotimatkalla googletinkin, mitä sellaisien omistaminen vaatisi ja mitä nämä ihanuudet maksavat (okei ehkä puolitosissani vain).

Ennen kotiinlähtöä lounaaksi söimme Mathildan Marinan kalakeittoa ja jälkkärin kävimme ostamassa PetriS Chocolate -suklaapuodista.

teijon_kansallispuisto9

teijon_kansallispuisto10

Suosittelen lämpimästi tutustumaan molempiin kohteisiin.

❤ Pauliina

7

Vastaa