Route 66 vinkkejä!

Route66_vinkkejä

Parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Nyt vihdoin olen saanut koottua ne lupaamani Route66 -vinkit. Paljon kyselyitä tuli etenkin budjetista ja siitä, miten järjestimme majoitukset. Näihin teidän Instagramissa esittämiin kysymyksiin olen yrittänyt tässä postauksessa parhaani mukaan vastata.

Miten suunniteltiin

Olimme haaveilleet pitkään Route 66 ajamisesta, joten aloitimme reissun suunnittelun jo hyvissä ajoin. Ostimme lennot joulukuussa eli noin 3 kuukautta ennen matkan alkua. Lennot ostimme Momondon kautta. Varaan yleensä kaikki lennot Momondon avulla. Sieltä näkee laajasti eri lentoyhtiöiden lentoja ja hakujen tekeminen on helppoa. Valitsimme lentopäivät hintojen mukaan, koska meillä ei ollut tarkkoja päiviä suunniteltuna.  Muutenkin vinkkinä, jos vaan mahdollista hakekaa lentoja useimmilta eri päiviltä, koska hinnat saattavat olla täysin erilaiset esimerkiksi maanantain tai keskiviikon lennoilla. Löysimme mielestäni todella edulliset lennot Norwegianilta. Lennot Helsingistä Chicagoon ja Los Angelesista Helsinkiin maksoivat yhteensä 593 euroa per pää. Lennot olivat yhdellä vaihdolla.

Itse reissua emme sen tarkemmin suunnitelleet, sillä halusimme mennä fiiliksen mukaan. Katsoimme kuitenkin reitin varrelta olevilta kaupungeilta kivoja nähtävyyksiä ja suunnittelimme vähän aikataulua, että miten kauan vietämme missäkin aikaamme. Suunnittelun apuna toimi Lonely Planetin Route 66 -opas sekä erilaiset blogit. Harmikseni huomasin, ettei kovin montaa suomalaista blogia löytynyt, jossa olisi ollut selkeitä vinkkejä tai jossa olisi kerrottu esimerkiksi budjetista.

Route66_vinkkejä

Route66_vinkkejä

Auton vuokraus

Vuokrasimme auton jo tammikuussa. Valitsimme autoksi Nissan Roguen. Halusimme, että autossa on tarpeeksi tilaa neljälle henkilölle ja neljälle matkalaukulle. Auto osoittautui todella hyväksi valinnaksi. Vuokrasimme auton käyttäen Alamoa. Maksoimme auton etukäteen, kuljimme lentokentältä shuttle bussilla vuokraamoon ja nappasimme auton mukaamme. Kaikki kävi todella helposti.

Auton vuokra kuukaudeksi maksoi 1 834 euroa eli 458,50 e per pää. Vuokra sisälsi tiepalvelun ja kaikki vakuutukset.

Majoitukset

Majoituksista varasimme valmiiksi ainoastaan Chicagon kahden yön majoituksen. Majoituimme Freehand Chicagossa ja paikka olikin oikea nappivalinta. Meillä oli neljän hengen huone, jossa oli söpöt kerrossängyt. Hostelli sijaitsi todella hyvällä paikalla ihan keskustassa, kävelymatkan päässä tärkeimmistä nähtävyyksistä. Lisäksi hinta oli todella edullinen, 23 euroa per pää.

Muuten varasimme majoitukset matkan varrelta Hotels.comin avulla, sen mukaan mihin asti jaksoimme ajaa. Majoituimme Motelleissa ja budjettimme oli alle 80 dollaria yö eli alle 20 dollaria per pää. Motellit olivatkin sen näköisiä, että minimibudjetilla mentiin. Vinkkinä muuten tähän, että majoitus oli joka kerta halvempi siten, että varasimme sen motellin pihassa Hotels.comista. Suoraan tiskiltä varatessa hinta oli korkeampi. Motelleissa kannattaa myös tarkkaan tsekata, että huone on tupakoimaton. Kerran nimittäin sitä ei lukenut varauksessa ja jouduimme yöpymään tupakkakopin hajuisessa huoneessa.

Vasta Las Vegasissa otimme kunnon hotellin ihan ydinkeskustasta, joka maksoi noin 1000 euroa neljältä yöltä. Eli 250 e per pää. Hinnan päälle tuli vielä joitakin kymppejä veroja. Verot tulevat muutenkin Jenkeissä usein hinnan päälle ja heillä ei ollut mitään tiettyä prosenttia vaan verot vaihtelivat todella suuresti.

Las Vegasista suuntasimme Los Angelesiin, josta olimme varanneet Airbnb – asunnon Santa Monicasta. Asuntomme sijainti oli todella hyvä. Alue oli turvallinen, siellä asui paljon lapsiperheitä ja kulman takana oli poliisilaitos. Asunnolta oli myös helppo kulkea nähtävyyksiin ja rannalle.

Me varasimme Airbnb – asunnon vuorokautta ennen kuin saavuimme paikalle ja se ei ollut kaikista fiksuin tapa. Olin katsonut Suomesta käsin jo asuntoja, mutta emme halunneet varata niitä, koska emme tienneet milloin saavumme Losiin. Jälkeenpäin ajateltuna olisi kuitenkin kannattanut. Tiesimme nimittäin alueet mistä haluamme asunnon ja kaikki hienot ja edulliset näiltä alueilta olivat jo varattuja. Onneksi löysimme tämän meidän asunnon, vaikka se ei ihan kaikkia kriteerejä täyttänytkään.

Airbnb – asunto oli muuten täydellinen valinta, sillä ruokakulut tippuivat hurjasti. Saimme tehtyä suurimman osan ruuista omassa keittiössä.

Route66_vinkkejä

Route66_vinkkejä

Budjetti

Kokoan tähän yhteenvedon budjetista niin, että hinnat ovat yhden ihmisen kulut. Meitä oli neljä reissussa, joten jaoimme kaikki kulut neljästään. Yövyimme kaikki yöt samassa motelli/hotellihuoneessa ja viimeiset kaksi viikkoa samassa Airbnb-kämpässä.

Kaikki hinnat eivät myöskään ole ihan eurolleen oikein, koska käytimme yhteistiliä. En muista tarkkaan mihin käytimme yhteistililtä minkäkin verran rahaa. Toivoin kuitenkin, että reissua suunnitellevat saavat tästä osviittaa kuluihin.

Lennot 593,80 e

Auto 458,50 e

Majoitukset & bensa 1400 per pää

Omat kulut (ravintolat, ruoka, ostokset): 1100 e

Yhteistili oli oikein kätevä tapa hoitaa kulut. Siirsimme siis tasaisin väliajoin tietyn summan yhdelle tilille, josta maksoimme sitten kaikki majoitukset, bensat, kansallispuistojen sisäänpääsyt sekä yhteiset ruuat. Yhteensä tälle tilille tuli reissun aikana siirrettyä tuo 1400 euroa. Katsoin verkkopankista, että muuten olin käyttänyt tililtäni reissun aikana noin 1100 euroa. Tämä raha meni pitkälti ulkona syömiseen. Ostin koko kuukauden aikana ainoastaan pari pakollista vaatetta.

Monet kuvittelevat, että kuukauden roadtrip Jenkkien halki olisi niin kallis, ettei sitä pystyisi ikinä tekemään. Mielestäni meillä ei mennyt mitenkään erityisen paljon rahaa tähän reissuun. Kyllä itsekin jouduin pitkään säästämään matkaa varten, mutta niin yleensä mitä tahansa matkaa varten. Hankalinta oli ehkä kuitenkin ottaa töistä kuukausi palkatonta lomaa. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista.

Budjettiin pystyy myös itse vaikuttamaan hyvin paljon esimerkiksi sillä, missä ravintoloissa syö ja kuinka paljon ostelee tuliaisia yms. Minulle oli selvää, etten ala tinkimään ruuasta vaan syön siellä missä haluan. Sen sijaan kaiken turhan ostamista vältin. Emme myöskään käyneet viihteellä tai käyttäneet muutenkaan rahaa tällaiseen. Itse en edes pelannut Vegasissa pelikoneita, vaikka ehkä olisi kannattanut. Ystäväni voitti sieltä yli 200 dollaria ensimmäisellä pelillä. Vegas oli reissun kallein paikka ja ei muutenkaan noussut matkalistallani kauhean korkealle sijoitukselle.

Bensa oli Jenkeissä todella edullista ja myös roskaruoka. Itselläni toi melkoista haastetta alkumatkan huoltoasemaruokailut, sillä kasvivaihtoehtoja ei juuri ollut. Oli päiviä, jolloin elin banaaneilla ja Mäkkärin ranskalaisilla. Todella luksusta.

Yhteensä siis matkaan meni minulta noin 3600 euroa.

Route66_vinkkejä

Route66_vinkkejä

 

Route66_vinkkejä

Route66_vinkkejä

Nähtävyydet

Route 66 varrella on paljon historialliseen reittiin liittyviä nähtävyyksiä kuten vanhoja huoltoasemia, kahviloita ja tiekylttejä. Muutama museokin sijaitsee alkumatkan varrella. Meidän matkamme sijoittui sesongin ulkopuolelle, joten museot eivät olleet auki. Kuuluisat Jenkkityyliset Route 66 -kahvilat ovat kyllä ehdottomasti kokemisen arvoisia. Oli ihana fiilis syödä aamiaista pinkeillä nahkasohvilla jukeboksin vieressä.

Etsimme kiinnostavia nähtävyyksiä googlettamalla reitin varrella olevia kaupunkeja ja selaamalla kohteita Instagramista. Lempikaupunkini matkalla olivat Chicago, Albuquerque ja Los Angeles. En ala nyt tähän luettelemaan kaikkia nähtävyyksiä, koska muuten tästä postauksesta tulisi nälkävuottakin pidempi. Jos haluatte tarkempaa infoa, missä käytiin niin heittäkää kommenttia. Voin vaikka sitten tehdä niistä erillisen postauksen. Kannattaa myös lukea matkan varrelta kirjoittamani postaukset:

Terveisiä Chicagosta!

Route 66: Palo Duron Kanjoni

Route 66: Fiiliksiä 4000 kilometrin jälkeen!

Uskomaton Horseshoe Bend!

Monipuolinen Los Angeles

Vinkkejä Los Angelesiin!

Ehdottomasti yksi mieleenpainuvin nähtävyys oli tietenkin Grand Canyon ja siellä vierailua suosittelen kaikille. Kuvat eivät tee oikeutta paikan upeudelle.

Route66_vinkkejä

Route66_vinkkejä

Route66_vinkkejä

Route66_vinkkejä

Matkaseura

Suosittelen myös miettimään matkaseuran ja seurueen koon tarkkaan. Neljä henkeä on hyvänkokoinen porukka, koska autoon jää mukavasti tilaa ja kaikki mahtuu samoihin huoneisiin. Tietenkin jos meidän porukkamme olisi koostunut kahdesta pariskunnasta olisimme saattaneet yöpyä välillä eri huoneissa. Meitä oli kuitenkin minun ja poikaystäväni lisäksi minun ystäväni ja poikaystäväni ystävä, joten yövyimme yhdessä.

Kannattaa myös miettiä tarkkaan reissuporukka sellaiseksi, että pystytte olemaan kuukauden tiiviisti yhdessä. Näin tiiviillä reissulla jokaisen huonot ja hyvät puolet tulevat kyllä esiin. Itse suosittelen lähtemään tällaisille reissulle vain sellaisella porukalla kenet tunnet todella hyvin ja kenen kanssa olet viettänyt paljon aikaa. Näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä toisten käyttäytymisessä, jotka saattavat pahimmassa tapauksessa pilata kauan odotetun loman.

Tietenkin tällaisessa tiiviissä yhdessä olossa tulee väkisinkin erimielisyyksiä, mutta turhan erilaiset luonteet eivät välttämättä sovi samaan retkiporukkaan. Lisäksi on hyvä käydä ennen reissua läpi jokaisen kiinnostuksen kohteet sekä sellaiset paikat, joissa haluaa ehdottomasti käydä. Yhdessä reissun suunnittelu takaa onnistuneen retken, kaikkea suunnittelua ei kannatta jättää yhden ihmisen harteille.

Route66_vinkkejä

 

Yleisiä vinkkejä: Liittymät, motellit, ajaminen

Kannattaa suunnitella suurin piirtein aikataulu ja selvittää missä sijaitsee itseä kiinnostavat nähtävyydet. Näin osaa paremmin hahmottaa minkä verran aikaa kuluu missäkin kohteessa.

Kannattaa myös hommata paikallinen liittymä. Me emme halunneet ostaa jokaiselle omaa liittymää puhelimeen, joten otimme mukaan tabletin, johon ostimme liittymän. Ostimme T-mobilen liittymän. Myyjät väittivät kivenkovaa ettei liittymää saa tablettiin ja ettei sitä pysty jakamaan muihin laitteisiin, niin se oli täyttä puppua. Sim -kortti sopi vallan hyvin tablettiin ja netin pystyi siitä jakamaan, vaikka erityisen hyvä se ei ollut. Tabletin avulla pystyimme kuitenkin navigoimaan eri kohteisiin ja varaamaan yöpaikat. T-mobilella oli kyllä joitakin katvealueita, joissa liittymä ei toiminut.

Motelleissa saatetaan mainostaa upeaa mannermaista aamiaista, mutta kannattaa silti varustautua omilla aamiaisilla. Tämä hieno mannermainen aamiainen nimittäin sisälsi paahtoleipää ja hilloa sekä kahvin. Välillä oli jopa valmispuuroa.

Itse  en ajanut autoa ollenkaan reissulla. Ymmärsin kuskeiltamme kuitenkin, että ajaminen Jenkeissä on kohtalaisen helppo, koska ihmiset antavat tarvittaessa hyvin tilaa ja liikenne toimii muuten mutkattomasti. Ainoa, joka kauhistutti meitä hiukan oli hurjat nopeudet kaupunkialueilla.

Walmart on oikeasti hyvä ja edullinen myymäläketju. Walmarteja löytyy pitkin Yhdysvaltoja ja sieltä mekin ostimme ison osan eväistämme reissun aikana. Tällaisena ruokafriikkinä shoppailin myös aina kuin mahdollista Whole Food -marketissa. Whole Food ei kyllä ole mikään edullisin vaihtoehto, mutta ruoka on todella laadukasta.

Sain myös teiltä paljon kysymyksiä turvallisuudesta. Koin olevani turvassa koko reissun, eikä minua pelottanut oikeastaan missään vaiheessa. Paitsi kerran, kun eksyimme vahingossa alueelle, jossa meidän ei todellakaan olisi kuulunut olla. Olimme onneksi autolla siellä, joten kaahasimme vain pienessä paniikissa pois. Liikenteessä välillä jännitti, kun nopeudet olivat hurjia ja liikennettä paljon. Muuten koin koko matkan turvalliseksi, vaikka esimerkiksi kodittomia olikin joka paikassa hurjat määrät. He eivät kuitenkaan koskaan käyttäytyneet mitenkään uhkaavasti tai pelottavasti meitä kohtaan.

Reissumme ajankohta sijoittui sesongin ulkopuolelle, joten kaikki sisäänpääsyt yms. olivat edullisempia kuin sesongin aikana. Huono puoli tässä ajankohdassa oli se, että osan matkasta oli vielä todella kylmät ilmat ja kaikki paikat eivät olleet auki. Valitsisin kuitenkin jatkossakin sesongin ulkopuolella matkan tekemisen, koska silloin on edullisempaa eikä tarvitse jonottaa nähtävyyksiin ja muihin.

Muuttaisin näin jälkikäteen ajateltuna reissusta vähän aikatauluja. Ajoimme ensimmäiset 4000 kilometriä todella vauhdilla ja loppujen lopuksi Losiin jäi 12 päivää aikaa kierrellä. Se oli ehkä turhan paljon. Matkalla olisi voinut enemmän poiketa reitiltä ja tutustua kaupunkeihin rauhassa.

Reissusta olisi vielä paljon kerrottavaa, mutta postaus on jo ihan superpitkä. Pistäkää kommenttia, jos mieleenne tulee vielä kysymyksiä. Yhteenvetona sen verran, että Route 66 ajaminen oli unohtumaton kokemus ja todellakin kaiken säästämisen ja suunnittelun arvoinen.

Route66_vinkkejä

❤ Pauliina

5

This Post Has 2 Comments

  1. Ah, roadtrip Jenkeissä on mullakin vahvasti bucketlistillä! Hyvä postaus! 🙂

    1. Suosittelen! Oli mahtava kokemus 🙂 Ja kiitos <3

Vastaa

Close Menu