Mitä rohkeus on?

raatihuoneenpuisto_pauliina_mattila

Arvostan rohkeita ihmisiä. Ihmisiä, jotka tekevät asioita eri tavalla ja ovat aidosti omia itsejään. Rohkeus ei ole vain uhkarohkeutta. On rohkeaa kulkea omaa polkuaan ja tehdä asioita omalla tavallaan. Poiketen yleisestä normista. On rohkeaa sanoa omat mielipiteensä ääneen, myöntää virheensä ja puolustaa toisia. Rohkeutta on myös pukeutua kuten haluaa ja näyttää muille kuka todella olet. On rohkeaa näyttää omat tunteensa ja kohdata muut ihmiset ennakkoluulottomasti.

Rohkeus on eri asioita eri ihmisille. Omien pelkojen kohtaaminen on rohkeaa ja jokaisella ihmisellä on omat henkilökohtaiset pelot. Kukaan toinen ei voi sanoa, oletko rohkea vai et. Toisille rohkeutta on päästää irti ja toisille taistella asian puolesta. Kaikilla on elämässään asioita, jotka vaativat rohkeutta.

Rohkeutta vaaditaan etenkin isoissa elämänkäänteissä. Työpaikan vaihto, irtisanoutuminen, ero tai muutto kauas tukiverkosta voivat olla tilanteita, joissa vaaditaan paljon rohkeutta. Mielestäni on mahdotonta elää täyttä ja onnellista elämää ilman, että uskaltaa tehdä niitä oman elämän rohkeita päätöksiä. Joskus täytyy vain rohkeasti hypätä tuntemattomaan ja katsoa mitä tapahtuu. Rohkeus on valinta.

raatihuoneenpuisto_pauliina_mattila

raatihuoneenpuisto_pauliina_mattila

Rohkeutta on poistua mukavuusalueeltaan. Epämukavuusalue kasvattaa ja opettaa. Mitä useammin ajat itsesi epämukavuusalueelle sitä itsevarmemmaksi tulet ja rohkeus lisääntyy. Kun on kerran tehnyt jotain pelottavaa, hypännyt tuntemattomaan rohkeasti ja selvinnyt siitä positiivisen kokemuksen kanssa, itseluottamus kasvaa. Tämän jälkeen on helpompi tehdä seuraava rohkea päätös.

Mistä rohkeutta voi saada, kun sitä tarvitsee? Sitä voi saada imettyä rohkeilta ihmisiltä, mutta eniten kyse on kuitenkin omasta itsestään. Rohkeutta voi löytää omasta elämänasenteestaan. Ajattelemalla, että kaikki järjestyy kuitenkin. Optimistinen ajattelutapa siitä, että elämä kantaa. Luotto siihen, että olet matkalla oikeaan suuntaan. Valitsemalla rohkeuden, vaikka pelottaa.

Olen tehnyt elämässäni rohkeita valintoja. Edelleen on silti paljon asioita, jotka pelottavat ja vaativat rohkeutta. Luottavaisin mielin olen kuitenkin matkalla niihin. Uskon, että en kadu asioita, joita teen vaan ennemminkin asioita, joita jätän tekemättä. Ainakin, kun katson elämääni taaksepäin, ajattelen juuri näin.

raatihuoneenpuisto_pauliina_mattila

raatihuoneenpuisto_pauliina_mattila

Rohkeutta sun sunnuntaihin!

❤ Pauliina

4

Vastaa

Close Menu