Tänne Poselandin blogiportaaliin haetaan nyt uusia bloggaajia. Olen saanut jonkin verran viestejä siitä, että monia kiinnostaisi ruveta bloggaamaan, mutta ei uskalleta. Pelätään, ettei olla ihmisinä tarpeeksi kiinnostavia, ei osata tehdä teknisesti blogia, valokuvien taso ei yllä niin korkealle kuin Suomen huippujen tai pelätään muiden arvostelua. Muistan reilu vuosi sitten, kun laitoin Alonalle viestiä ja samat asiat pyörivät mielessäni. Olen tavallinen tyyppi maaseudulta, miten sopeutuisin hienoissa asuissa kulkevien, samppanjaa juovien vaikuttajien maailmaan?
No sovinpa hyvinkin. Bloggaajia on monenlaisia ja se on rikkaus. Itseäni ainakin kiinnostavat eniten samaistuttavat ja inspiroivat blogit. Ja suurin osa blogien lukijoista on niitä ”tavallisia” tyyppejä, joten sinäkin sen tavallisen arkesi kanssa voit olla hyvinkin kiinnostava tyyppi.
Vaikka tietysti toivon, että joku näitä minun tekstejäni lukeekin niin tärkeintä minulle, on kuitenkin saada toteuttaa itseäni. Minulle bloggaamisessa tärkeintä on saada kirjoittaa ja valokuvata. Haluan myös jakaa minulle tärkeitä asioita, joiden toivon herättävän lukijassa ajatuksia. Haluan niin sanotusti vaikuttaa. Vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja herättää ajatuksia. Haluan myös osaltani inspiroida ihmisiä esimerkiksi uskomaan omiin unelmiinsa ja lähteä toteuttamaan niitä. Haluan, että ihmiset ajattelisivat myös boksin ulkopuolelta. Haluan herättää keskustelua, jotta myös minä saisin laajennettua omia näkökantojani.
Blogi on minulle harrastus, mutta myös mahdollisuus osittain työhön. Se on myös väylä näyttää omaa osaamistaan ja toteuttaa itseään. Se on minulle tärkeä paikka purkaa ajatuksia, vaikka pidänkin postaukset, joita julkaisen usein melko pintapuolisena. Hauska myös selata vanhoja postauksia taaksepäin ja muistaa kaikki ne ajatukset, joita päässä pyöri silloin kuin niitä kirjoitin. On myös motivoivaa nähdä oma kehitys niin valokuvaajana kuin kirjoittajanakin.
Olen hyvin pieneltä paikkakunnalta kotoisin ja aluksi jännitin suuresti blogin tekoa. Olin varma, että ihmiset nauraisivat minulle. Tällaista en kuitenkaan ole juuri kohdannut, vaan saanut enemminkin paljon ihanaa palautetta siitä, kuinka tekstejäni on hauska lukea. Tietenkin jotain soraääniä on kantautunut korviini, mutta en enää jaksa niistä välittää. Taitaahan se niin olla, että aina kun tekee jotain massasta poikkeavaa, saa se jonkun vikisemään?
Vaikka blogin ylläpitäminen on välillä aikataulullisesti haastavaa, tykkään siitä todella paljon. Suomen pimeä talvi hankaloittaa kuvaamista ja joutuu jonkin verran sumplimaan, jotta saa tuotettua tasaisesti kuvamateriaalia. Minusta on kuitenkin ihanaa pallotella erilaisia kirjoitusaiheita mielessä, suunnitella kuvituksia ja kirjoittaa ylös omia ajatuksia. Sitä bloggaaminen minulle on.
Blogi on tuonut minulle paljon uusia tuttavuuksia ja mahdollisuuksia jo ensimmäisen vuoden olemassa olonsa jälkeen. Mitä kaikkea mahtavaa se tulevaisuudessa vielä tuokaan?
Jos siellä ruudun toisella puolella on vielä tyyppejä, jotka haaveilevat omasta blogista niin ryhtykää toimeen! Vain kokeilemalla voit tietää onko tämä sinulle sopiva juttu. Mikäli kaipaat kivaa portaalia blogillesi, niin hae mukaan Poselandille laittamalla Alonalle mailia osoitteeseen alona@poseland.com.
Mikko Harjun sanoja lainaten:
Joka kuuseen kurkottaa, voi kaiken saavuttaa
Anna mennä
Lennä vaan
Rohkeus on ilmaista
Voit kaiken tuhlata
Anna mennä
Lennä
❤ Pauliina
5
Onpa ihanat kuvat! 🙂 Täällä kans ollaan pieneltä paikkakunnalta kotoisin ja asun nykyään myös pienellä paikkakunnalla. Soraääniä on aina, mutta on myös ollut ihanaa miten ihmiset tulevat juttelemaan aina ja ystävät sukupuolesta huolimatta kehuvat blogia sekä kertovat lukevansa aina miun juttuja. Lämmittää sydäntä aina kuulla tuollaista palautetta! <3 Ihania ystäviä bloggaaminen on tuonut elämään vuosien varrella, eikä eri paikkakunnilla asuminen haittaa, kun harrastus ja muu yhdistää. 🙂
Kiitos 🙂 Just toi on bloggaamisessa niin ihanaa <3 Se on mullekin tuonut jo paljon uusia ystäviä, vaikka oon vasta vuoden päivät tätä kirjoitellut. On tää mahtava harrastus 🙂
Kiva löytää muitakin pikku paikkakunnalla asuvia bloggaajia!
Tämä on lyhyt tarina:
Naapurit
Yhdessä talokylässä riideltiin. Riitely oli mennyt niin että heillä oli pyssyt ja he ampuivat nyt toisiaan. Pam!
kuului ja kyllä pyssyt pamahtivat. Vähän isommat lapset kuin vauvaikäiset ampuivat myös pyssyillä. Jotkut
ulkopuoliset tulivat katsomaan ja joku heistä huusi:”Älkää nyt ampuko siellä!”. Joku ampui tätä sanojaa kohti
ja osui käteen ja mies juoksi haava kädessään pois.
Kyllä siinä oli väkeä katsomassa ampumista. Heiltä loppui luodit sitten ja he vetäytyivät koteihinsa. ”Onpa
heillä jotain ongelmaa.” sanoi yksi heitä katsellut. Tuo ampuminen kaikuu kauas. Yhden talon isä lähti autotalliin
ja lähti jonnekin piristäytymään taistelun jälkeen. Mies meni kahvilaan kahville.
Kahvilla hän kertoi huolistaan toisille siellä. Hän ajatteli ei kehtaa enää ampua mutta ei tiennyt ammutaanko
naapurista. Naapurit katsoivat inttäen sitten. Tavaroita ei nämä hajoittaneet toisiltaan. Joku siitä
kylästä yritti valloittaa muiden talot muttei onnistunut. Naapurikylästä vieraili yhdessä talosta joitakuita
kolme nuoria poikia.
He kysyivät mistä olette kotoisin ja nuoret pojat sanoivat jossakin puolen kilometrin päästä. He sanoivat
he kulkivat ohi ja kuulivat jostain laukauksia. Nuoret pojat jäivät pelaamaan joitain pelejä. Kello tuli
illalla yhdeksän ja nuoret pojat lähtivät kotiinsa. Seuraavana päivänä kylässä oli hiljaista. Talojen
asukkaat jaloittelivat ulkona. Oli jo sunnuntai.
Hyvin hiljaista oli kylässä. pojat toisesta kylästä tulivat jonkun toiseen taloon. Siellä sanottiin
heille”Ei me osteta mitään.”. Pojat eivät päässeet sinne vierailulle. Pojat menivät sitten vielä kolmanteen
taloon ja sieltä möllötettiin oudosti poikia. Pojat seisoivat pihassa ja kohta talon isäntä hyppäsi haulikko
kainalossa ja sanoi:”Oletteko te jotain varkaita?”.
Pojat sanoivat:”Ei. Ei me viedä mitään.”. Mies osoitti haulikollaan heitä. ”Lähdetään pois.” sanoi yksi
pojista ja pojat lähtivät. He menivät sinne missä he saivat olla jossa oli kaksi poikaa joiden kanssa he
pelasivat.
Kului kuukausi eivätkä nämä sotineet enää toistensa kanssa silloin mutta he eivät katsoneet toisiaan. Sitten
tämä missä kävivät ne 3 poikaa he muuttivat pois tältä sotakylältä. Se kylä olikin parempi sillä siellä
naapurit tervehtivät ja kutsuivat toisensa kahville. Siihen kylään missä sodittiin nämä olivat muuttaneet
sinne koska se oli irveän edullinen mutta se tarkoitti sotaa. Tämä uusi kylä oli kalliimpi mutta luultavasti
muuttajat ajattelivat sen olevan rauhallisempi.