Mikä on olennaista?

ranta_pauliina_mattila

Postauksia on tullut nyt hiukan harvemmin kuin yleensä. Syy siihen on ollut puhtaasti se, että päivätyöni on reissun jälkeen vienyt enemmän aikaani ja jaksamistani kuin ennen. Toukokuu on päiväkodissa kiireistä aikaa, kun koko toimintakausi lyödään kasaan, on viimeisiä vasuja, äitienpäivää, kevätretkeä ja kevätjuhlaa.

Oma kiireinen arkeni on saanut minut miettimään enemmän sitä mihin käytän aikani. Keskittymään enemmän siihen, mikä on olennaista. Kiire on aina itse aiheutettua ja usein sitä pystyy helpottamaan omilla valinnoillaan. Mihin oikeasti se oma aika tulee käytettyä?

Some vie paljon vapaa-aikaani. Some kiinnostaa minua ja nautin sen päivittämisestä, suunnittelusta ja siellä ihmisten kanssa keskustelusta. Tämän lisäksi käytän kyllä aikaani somen turhanpäiväiseen selailuun. Some myös ärsyttää minua aika ajoin ja kaipaan siitä pientä taukoa. Silloin, kun huomaan ihmisten kuvien enemmän ärsyttävän kuin inspiroivan, otan pienen tauon koko somesta.

ranta_pauliina_mattila

ranta_pauliina_mattila

Itselleni on nykyään tärkeää saada arkeeni paljon omaa aikaa, itsekseen oloa ja pään tyhjennystä. Olen päivittäin työssäni kovan melun keskellä, jatkuvassa valmiustilassa ja valtavan ärsykemäärän ympäröimänä. Vastapainoksi tälle haluan olla itsekseni ja rauhoittua. Tämä saattaa tarkoittaa salille menoa, koiran kanssa lenkkeilyä, siivoamista tai kirjan lukemista. Rakastan tehdä luovaa työtä, kuten kirjoittaa tai valokuvata. Luovuus vaatii minun kohdallani kuitenkin aikaa. En pysty tuottamaan mitään luovaa, jos kuljen arkeani kello kaulassa.

Nykypäivänä elämän tahti ja vaatimusten taso on todella kova. Monet uupuvat arkeensa. Itse olen luonteeltani perfektionisti ja kova suorittamaan asioita. Tämän vuoksi minulle käy helposti niin, että uuvun kaikkien töiden ja omien vaatimusteni alla. Asian tiedostaminen on kuitenkin auttanut lyömään jarrua tarvittaessa. Tiedän myös sen, että nykyinen päivätyöni tällaisessa muodossaan kuormittaa minua liikaa eikä muutenkaan vie minua kohti sellaista elämää, mistä haaveilen. Sen vuoksi en ole esimerkiksi hakenut vakituista työtä alalta. Haluan mieluummin tehdä töitä vapaammin ja samalla suunnata energiaani kohti haaveideni töitä. Taloudellisestihan tämä ei tule olemaan järkevin vaihtoehto. Vapaus on minulle kuitenkin tärkeämpi arvo kuin turvallisuus.

Ennen osallistuin paljon enemmän asioihin, joihin minun mielestäni ”kuului” osallistua. Jotka kuitenkin olivat täysin epärelevantteja ja veivät energiaani enemmän kuin antoivat. Olen harjoitellut tällaisien asioiden poisjättämistä. Haluan elää itselleni merkityksellistä elämää ja viettää aikani minulle merkityksellisten asioiden parissa. Se saattaa tarkoittaa joiden ihmissuhteiden loppumista, mutta en halua pitää väkisin yllä ihmissuhteita jotka eivät enää tunnu omilta.

ranta_pauliina_mattila

ranta_pauliina_mattila

Mikä sitten on olennaista elämässä?

Olennaista elämässä on mielestäni onnellisuus. Onnellisuuteen taas kuuluu se, että käytät aikasi asioihin joista nautit ja jotka ovat sinulle merkityksellisiä. Olet niiden ihmisten kanssa, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja joiden seurassa voit olla oma itsesi. Omien arvojen mukaisen elämän eläminen on onnellisuuden perusta. On tärkeää tiedostaa omat arvot, jotta voi luoda elämästään itselleen merkityksellistä.

Olennaista on voida hyvin henkisesti. Pelkkä fyysinen hyvinvointi ei riitä onnellisuuteen. Olennaista on rakastaa ja olla rakastettu.

Aina elämässä ei voi olla onnellinen. Olennaista on kuitenkin hyväksyä nekin tunteet. Elämä on usein kunnon vuoristorataa ja mielestäni tärkeää on oppia hyväksymään kaikki sen radan aiheuttamat tunteet. Olemalla rehellinen itselleen ja omille tunteilleen. Kuunnella kehoaan ja mieltään. Nämä asiat ovat mielestäni olennaisia.

ranta_pauliina_mattila

❤ Pauliina

4

Vastaa