Kaupallinen yhteistyö Népra
Täydelliset treenitrikoot on vaikeat löytää. Sellaiset, jotka sopivat kaikkeen urheiluun ja arkeenkin vielä. Minä löysin sellaiset vuosi sitten, kun tutustuin Népran valikoimaan. Vuosi sitten myös oma ajatusmaailmani muuttui rajusti vaatteiden ostoa ja käyttöä kohtaan. Aloin ajatella kertakäyttömuodin vaikutusta maapalloon ja myös omaan lompakkoon. Onko järkeä tuhlata rahoja turhiin rätteihin? Varsinkin sellaiseen, jotka ovat jonkin sesongin muotia ja parin kuukauden päästä jo ”so last season”. Tai vaihtoehtoisesti niin huonolaatuisia, että ovat parin kuukauden käytön jälkeen yksinkertaisesti pilalla.
Viime kuussa vietettiin vaatevallankumousviikkoa, johon myös Népra monien muiden vastuullisten brändien tavoin osallistui. Itse seuraan joka vuosi tarkkaan tätä kampanjaa ja on ollut mahtava huomata, miten se on kasvanut ja miten monet yritykset ovat ottaneet kampanjan tosissaan.
Vaatevallankumous
Vaatevallankumous on kansainvälinen kampanja, jonka tavoitteena on tehdä vaateteollisuudesta vastuullisempaa. Tänä vuonna vaatevallankumousviikkoa vietettiin 20-26.4.2020. Sen pääpäivänä toimii 24. päivä. Tätä pidetään vaatevallankumouksen merkkipäivänä, koska seitsemän vuotta sitten 24.4.2013 Rana Plaza -rakennus romahti Bangladeshissa. Yli 1130 ompelutehtaan työntekijää kuoli ja yli 2500 loukkaantui. Vaatevallankumouksessa kampanjoidaan yhdessä sen puolesta, että vaateteollisuudessa ihmisoikeuksien kunnioitus ja ympäristön suojelu olisivat standardi, ei poikkeus.
Vaatevallankumous on näiden vuosin aikana saanut paljon aikaan. Yksi isoimmista edistysaskelista on se, että tuhannet vaatebrändit kertovat nyt avoimemmin tuotannostaan. Kuluttajat ovat vaatevallankumouksen kautta kertoneet, mitä haluavat brändeiltä. Me haluamme, että vaatteemme valmistetaan eettisesti ja ympäristöä kunnioittaen. Että työntekijöille maksetaan elämiseen riittävä palkka. Vaikka kehitystä parempaan tapahtuu koko ajan, on vaateteollisuudessa vielä paljon parantamisen varaa.
Valitessasi vaatteita on tärkeää, että selvität mistä ja missä vaatteet ovat valmistettu. Näin pystyt varmistamaan sen, ettet tue esimerkiksi lapsityövoimaa tai muuta ihmisoikeuksien rikkomista.
Vastuullinen Népra
Népra tuottaa vaatteensa vastuullisesti ja läpinäkyvästi. He kertovat avoimesti tuotantoketjustaan. Treenivaatteiden materiaali tulee Pohjois-Italiasta, tuotteet suunnitellaan ja kaavoitetaan Suomessa. Vaatteet valmistavat Kamillan naiset Virossa. Kamilla on virolainen yritys, joka on perustettu vuonna 1991. Népra on heidän kanssaan tehnyt yhteistyötä vuodesta 2015. Kamillan työntekijöistä voit halutessa lukea lisää täältä.
Népralta löytyy myös vapaa-ajan mallisto, jonka vaatteet valmistetaan suomalaisen Pure Waste -yrityksen toimesta. Pure Wasten tehdas sijaitsee Tamil Nadussa, Intiassa. Tehdas tarjoaa reilut, turvalliset ja lailliset työskentelyolosuhteet työntekijöilleen. He käyttävät 90-prosenttisesti uudistuvaa energiaa ja 100-prosenttisesti kierrätysmateriaaleja. Materiaalit eivät sisällä lainkaan haitallisia kemikaaleja. Lue lisää Pure Wasten toiminnasta täältä.
Myös kaikki Népran urheiluvaatetekstiilit ovat saaneet Öko-Tex®-standardi 100-sertifioinnin. Joka tarkoittaa sitä, että mitään haitallisia kemikaaleja ei käytetä materiaalien tuotantoprosesseissa.
Népran tuotteisiin pääset tutustumaan heidän kotisivuillaan sekä heidän Instagramissaan.
Miksi valitsen Népran?
Itse odotan etenkin treenivaatteilta kestävyyttä, vastuullisuutta ja ajattomuutta. Minulle kertyy viikkoihin useita tunteja erilaisia treenejä ja haluan selvitä näistä kompaktilla ja toimivalla treenivaatevarastolla. Käytän heidän Saturnus-trikoita niin Crossfit-treeneissä, joogassa kuin juoksulenkeilläkin. Mahtavaa, että heiltä tuli tänä keväänä trikoiden kaveriksi alla näkyvät urheiluliivit. Liivien materiaali on samanlaista joustavaa ja pehmeätä kuin trikoidenkin. Heittämällä meni lempiliivien joukkoon!
Népra tarjoaa sporttisille tyypeille vastineen muoti -ja sesonkiajattelua vastaan. Heiltä löytyy ajattomia, yksinkertaisia ja laadukkaita treeni -ja vapaa-ajan vaatteita. Minulla on useampi heidän tuotteensa aktiivisessa käytössä ja olen ollut pelkästään tyytyväinen tuotteiden materiaaliin, laatuun ja käyttömukavuuteen. Olen kertonut ennenkin heidän tuotteistaan tässä ja tässä postauksessa.
Tällä postauksella en halua kannustaa ihmisiä ostamaan kaappejaan täyteen hienoja vaatteita, jos niitä ei oikeasti tarvitse. Tällä postauksella haluan kertoa, että mikäli tarvitset uusia treeni -tai vapaa-ajan vaatteita, voit niitä löytää myös eettisesti ja kestävästi valmistettuina.
❤ Pauliina
12
Nepra on kyllä ehdottomasti kaikinpuolin hyvä vaatebrändi ja vaatteet toimii moneen 🙂