Kerroin pari viikkoa sitten Instagramissani siitä, että mulla on someähky. Lähinnä tarkoitin sillä Instagramia. Vaikka pidänkin kovasti kyseisestä sovelluksesta, saa se minut välillä ärsyyntymään. Koen todella ristiriitaisia tunteita somea kohtaan. Toisaalta se on minulle rakas harrastus, mahdollisuus töihin, ihana tapa pitää ystäviin yhteyttä sekä paikka, josta saan inspiraatiota. Toisaalta taas se kaikki epärehellisyys, epäaitous ja koukuttavuus ahdistaa. Sain monilta seuraajiltani viestiä, että heilläkin tulee aika ajoin someärsyyntymistä. Kävimme hyviä keskusteluja heidän kanssa aiheesta. Näistä keskusteluista sain myös inspiraation kirjoittaa tämän postauksen.
Tässä asiat, jotka minua kyseisessä sovelluksessa ärsyttävät.
1. Algoritmi
Ymmärrän, miksi Instagramissa on algoritmi. On kuitenkin ärsyttävää, että kaikkien seurattavieni julkaisut eivät näy minulle. Ärsyttää, että minun pitäisi laittaa julkaisuilmoitukset päälle kaikkien kohdalle ja se taas tarkoittaa sitä, että puhelimeni piippailisi jatkuvasti uusista julkaisuista.
Toisaalta myös ärsyttää se, että kaikki seuraajani eivät näe myöskään minun julkaisujani. Ajattelen, että jos joku on alkanut seuraamaan minua häntä varmaan kiinnostaa myös julkaisuni.
2. Instagramin boostiryhmät
Nämä taas liittyvät juurikin noihin algoritmeihin. Erilaisilla boostiryhmillä pyritään niin sanotusti huijaamaan algoritmejä ja tuomaan omaa tiliään enemmän esille. Boostiryhmät toimivat yleensä niin, että ryhmässä olijat ilmoittavat esimerkiksi Whatsapp-ryhmässä aina kun lisäävät uuden kuvan ja sitten muut menevät kommentoimaan, tallentamaan ja tykkäämään kuvasta. Tällä tavoin kuvien tulisi näkyä useammalle tyypille ja näin ollen käyttäjä voi saada lisää seuraajia. Yleensä ryhmissä on vielä toive, että kuviin reagoinnin tulisi tapahtua mahdollisimman nopeasti, mieluiten puolen tunnin sisään kuvan julkaisusta.
Olen itsekin ollut pari kertaa mukana tällaisessa boostiryhmässä. Ne ovat olleet kyllä lyhyitä vierailuja. Ymmärrän tämänkaltaiset ryhmät ja ne varmasti lisäävät näkyvyyttä ainakin jonkin verran. Syy, miksi en itse ole pysynyt niissä viikkoa tai paria kauempaa on se, että ne ovat täydellisen feikkejä mielestäni. Tykkään kommentoida kivoihin kuviin ja mielenkiintoisiin teksteihin, kyse ei ole siitä. Ryhmässä ollessani huomasin kommentoivani joka päivä kymmeneen leikkokukka-kuvaan ”Ihanat ja kauniit kukat ❤”. Ryhmässähän voi olla myös sääntö, että kommentin tulee sisältää vähintään 4 sanaa. Yritähän keksiä kukkavaasista noin monisanainen kommentti monta kertaa viikossa, varsinkin kun kuvatekstinäkin on vain ”Flowers makes me happy”.
Eli itse koen paremmaksi, että kommentoin kivoihin kuviin ja teksteihin ja jätän boostiryhmät muille. Vaikka itse en näissä enää ole mukana, niiden olemassa olo näkyy selvästi. Esimerkiksi, jos haluaisit oikeasti kommentoida jotain järkevää ja käydä keskustelua muiden kanssa, niin oma kommenttisi hukkuu sataan hypetyskommenttiin. Instagramia myös enemmän tarkkailevat huomaavat kyllä, ketkä kuuluvat boostiryhmiin.
Mielestäni tämä on myös huono asia mahdollisten yhteistöiden kannalta. Se, että kuviin tulee 100 kommenttia boostiryhmistä näyttää yritykselle hyvältä, muttei ehkä kuitenkaan anna oikeita asiakkaita yritykselle. Onko nämä ihmiset oikeasti kiinnostuneita yrityksestä ja esimerkiksi voisivat käyttää jakamaasi alennuskoodia?
3. Stoorien ongelmat
En tiedä onko muilla tätä ongelmaa vai vaan mulla. Kun kuvaan enemmän kuin yhden klipin putkeen stoorissa, menevät puhe ja kuva eriaikaan. Tämän vuoksi joudun puhumaan stooreissa niin, että katkaisen sen 15 sekunnin välein ja tallennan ja kuvaan seuraavan. Melko ärsyttävää.
Jos teillä on joku niksi tähän niin vinkit otetaan mielellään vastaan!
4. Täydellisyys
Rakastan kauniita valokuvia ja inspiroivaa sisältöä. Sitähän Instagram on nykyään pullollaan. Toinen toistaan upeampia kuvia, muokkauksia, lokaatioita.. Kaunista sisältöä ilman oikeaa sisältöä. Olen huomannut kaipaavani sitä todellisuutta, oikeaa arkea kaiken sen täydellisen vaaleanpunainen pumpulin lisäksi. Tiedän, kuinka paljon kuvia lavastetaan ja kuinka paljon työtä täydellisen kuvan ottaminen vaatii. Kuitenkin mielessäni pyörii ne kaikki nuoret, jotka eivät tätä välttämättä tiedä. Kuvittelevatko he, että ne täydelliset elämät, joita Instagramissa näkyy ovat oikeasti pelkästään kuvien mukaista upeutta. Jotain sellaista, mitä tulisi jokaisen tavoitella?
Tässä onkin se minua eniten somessa ahdistava ristiriita. Toisaalta kaikki ne kauniit kuvat ovat minusta upeita, mutta toisaalta ne herättävät ristiriitaisia tunteita. Onko nykynuorisolla kehittynyt niin hyvä median lukutaito, jotta he näkevät tämän pumpulin taakse?
5. Koukuttavuus
Täytyy myöntää, että olen huomannut olevani koukussa Instagramiin. Yllätän itseni päivittäin selaamassa kyseistä sovellusta peukalo sauhuten. Katselemassa aivan merkityksettömiä juttuja.. Aina, kun koen tylsän hetken edes minuutiksi, kaivan Instan esiin. Ja parin minuutin päästä teen sen taas uudelleen. Olen joutunut tekemään itselleni sääntöjä, etten esimerkiksi selaa Instagramia enää iltaisin yhdeksän jälkeen. Jos minulle aikuisena some on luonut näin kovan riippuvuuden, mitä se tekee kaikille niille lapsille, jotka kyseistä sovellusta käyttää?
En tiedä ammunko itseäni jalkaan arvostelemalla Instagramia ja siellä näkyvää toimintaa, koska saanhan silloin tällöin rahaa siellä tekemistäni yhteistöistä. Olen lähipäivinä miettinyt paljon omaa sisältöäni sosiaalisessa mediassa. Minkälaista viestiä haluan välittää muille ja minkälaisia yhteistöitä haluan tehdä. Miten omat arvoni näkyisivät vielä paremmin sisällössäni? Nämä ajatukset ovat olleet myös osasyynä hiljaisempaan postaamiseen niin blogin kuin Instagraminkin puolella. Toivon, että löydän tavan tehdä sosiaalista mediaa rehellisesti, visuaalisesti, mutta etenkin omia arvojani kunnioittaen.
Yllä mainituista asioista huolimatta Instagram on minulle mieluisin sosiaalisen median kanava. Ja aivan ehdoton ihana puoli siinä on se, että olen tutustunut siellä mahtaviin naisiin. Naisiin, joita en oikeasti tunne, mutta jotka tsemppaavat ja tuovat hyvää mieltä päivittäin viesteillään. Olen tavannut Instagramissa paljon samanhenkisiä ihmisiä ympäri Suomea. Olen saanut vinkkejä, apua ja inspiraatiota arkeen. Olen näistä erittäin kiitollinen.
Tuleeko muille some-ahdistusta koskaan?
❤ Pauliina
7
Samaistun niiiiin moniin kohtiin! Välillä tulee valtava someähky ja mua ärsyttää se, että oon jatkuvasti selaamassa sitä instagramia ihan liikaakin. Joskus siitä jatkuvasta selaamisesta tulee ihan selkeä ahdistus. Lisäksi juuri ne täydelliset feedit herkästi ärsyttää, niin kivoja kun ne kauniit kuvat onkin. Mutta olisi kivempi nähdä vähän enemmän aitoa meininkiä.
Ristiriitaisia fiiliksiä täälläkin somea kohtaan!
Täysin samoja fiiliksiä meillä! Kiva kuulla silti, etten oo ainut joka asian kanssa painii.
Tää oli ihan superhyvä postaus – allekirjoitan joka sanan!
Kiitos! <3
Monia hyviä pointteja! Erityisesti itsekin toivon, että nuoret näkisivät, mikä on aitoa ja mikä ei.