Viime vuoden marraskuussa kävelin koiran kanssa kaatosateessa pilkkopimeällä töiden jälkeen, tein päätöksen. Päätin, että seuraavan marraskuun vietän palmujen alla. No tässä sitä ollaan pimeässä vesisateessa eikä palmuja ole edes tiedossa lähiaikoina. Koiranpentu voitti tänä vuonna palmut ja nyt keskitytään uuden perheenjäsenen opettamiseen. Pentuarki on raskasta, mutta ihanaa. Haaveilin pitkään pennusta ja nyt se on tuossa jaloissa tuhisemassa.
Kuitenkin Suomen pimeä syksy ja talvi saavat minut joka vuosia kaipaamaan aurinkoon palmujen alle. Tänä talvena se ei ole mahdollista, mutta ensi vuonna sitten. Olen kuitenkin tähänkin talveen suunnitellut kaikenlaista pientä reissua ja puuhaa. Minusta on ihanaa, kun on jotain mitä odottaa. Vaikka pidän arjestani ja nykyisistä vaihtuvista työkuvioistani, niin tasainen arki puuduttaa minua herkästi. Teen esimerkiksi keikkatyötä omasta tahdostani, koska joka päivä tehtävä työ klo 8-16 on minusta ahdistavaa. Tällä tavoin tulot vaihtelevat kuukausittain melko paljonkin, mutta viikot ovat hyvin vaihtelevia ja jaksan innostua töihin menosta ihan eri tavalla. Tällä tavoin minulle jää myös usein arkeen aikaa omille sometöille.
Tunnen välillä huonommuuden tunnetta, siitä etten heti valmistuttuani ottanut vakituista lastentarhanopettajan työtä ja jäänyt sille tielle. Tai oikeastaan juuri tällä tavoin toiminkin ja otin kokoaikaisen opettajan työn vastaan, jota tein puoli vuotta. Viime kesän jälkeen päätin jatkaa ainakin toistaiseksi keikkatyöläisenä. Silti painin jatkuvasti sen ajatuksen kanssa, että järkevämpää olisi tehdä tavallista kokoaikaista työaikaa ja pitää ne viisi palkallista viikkoa lomaa vuodessa. Tämä ajatus juontaa juurensa pitkälle muiden asettamista odotuksista. Sekä siitä, että on rasittavaa selittää muille miksi teen keikkatyötä, vaikka opettajista on pulaa ja kokoaikainen työ löytyisi varmasti. Haluan myös kehittää omaa yritystoimintaa ja se vie minulta paljon aikaa. Vaikka en vielä tienaa yrittäjänä kovinkaan paljoa, on tuloni, sillä saralla koko ajan kasvussa.
Pidän työn teosta ja pidän tärkeänä, että tulen toimeen omillani. Tulen kuitenkin nykyisellä työskentelytavalla tällä hetkellä hyvin toimeen, joten minulla on nyt aikaa miettiä mihin suuntaan lähden työrintamalla etenemään.
Törmäsin netissä käsitteeseen elämyshakuinen erityisherkkä (HSS (High Sensation Seeker) + HSP) ja tunnistin itseni kuvauksesta hyvin vahvasti.
Elämyshakuinen erityisherkkä on helposti rutiineihin ja toistuviin kuvioihin kyllästyvä tai turhautuva persoona. Hän kaipaa elämäänsä vaihtelua, matkustelee uusiin paikkoihin, vaihtaa impulsiivisesti työpaikkaa, aloittaa uusia harrastuksia tms. Elämyshakuisilla on tarve luoda konkreettisella tavalla näkyviä tuotoksia esim. taidetta, seikkailuja, erilaisia kokemuksia. Uteliaisuus ja kyllästyminen ovat elämyksenhakuisella erityisherkällä hyvin voimakkaita tuntemuksia ja ovat vahvasti arjessa läsnä. Erityisherkän elämykset eivät välttämättä tarkoita extreme-lajien harrastamista tai äärimmäisten elämysten ja adrenaliiniryöppyjen hakua.
En oikeastaan koe olevani erityisherkkä, mutta tuo elämyksenhakuisuus osuu ja uppoaa. Pidän rutiineista arjessa jossain määrin. Ne tuovat selkeyttä ja auttavat saamaan paljon aikaseksi päivän aikana. Liian rutinoitunut arki taas ahdistaa minua. Tasapaksu arki ilman sen suurempia poikkeamia ei sovi minulle. Kaipaan muutosta, vaihtelevuutta sekä tietynlaista vapauden tuntua. Sellaista tunnetta, että voin varata vaikka lomamatkan seuraavalle kuulle ilman, että joudun kysymään lupaa siihen. Tämä piirre minussa ajaa minua eteenpäin tavoittelemaan sellaisia asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Tämä piirre myös motivoi minua tekemään töitä, jotka vievät minua lähemmäs tavoitteitani.
Elämyksenhakuisen ihmisen ja ei-elämyksenhakuisen ihmisen ero taitaa olla se, että toinen haaveilee jatkuvasti uusista elämyksistä ja seikkailuista ja toinen on tyytyväinen siihen mitä on ja nauttii arjestaan sellaisena. He eivät miellä tavallista arkea oravanpyöräksi vaan elävät sitä tyytyväisenä. Kummassakaan ei ole mitään väärää. Itse toivoisin välillä kuuluvani tuohon porukkaan. Toisaalta silloin en olisi varmasti kokenut kaikkia näitä seikkailuja elämässäni ja en välttämättä tavoittelisi niin kunnianhimoisesti tiettyjä asioita.
Minulle tuntuu olevan aina pieni pelko siitä, että jämähdän paikoilleni ja ”tyydyn” johonkin tilanteeseen. Jäisin johonkin vähemmän miellyttävään vain, koska en uskaltanut ottaa riskejä ja tavoitella rohkeasti omia unelmiani. Minulla on ollut pitkään haaveena jonkinlainen digital nomad -elämä, jolloin työntekoni ei olisi paikasta riippuvaista. Silloin voisin tehdä töitä missä vain ja milloin vain. Oli se sitten kotona sohvalla tai riippumatossa palmujen alla.
Samalla kun pohdin näitä asioita, yritän oppia nauttimaan arjesta ja siitä matkasta kohti unelmia. Elää päivä kerrallaan enkä vain sokeasti tavoitella tulevaa.
Onko mahdollista, että elämä on jatkuvaa seikkailua? Tunnistaako joku muu itsensä elämykenhakuiseksi persoonaksi?
❤ Pauliina
7
Tää kuvaus osu ja upposi! Oon juuri tuollainen elämyshakuinen persoona! En ikinä tyytyisi ”tavalliseen elämään” ja siksi onkin turhauttavaa, kun ei aina pääse toteuttamaan itseään juuri niin kuin haluaisi x)
Kiva kuulla, että löytyy muitakin! 🙂 Ja mä niin tiedän ton turhautumisen tunteen!