13 kysymystä

Pauliina_Mattila

Rakastan lukea tällaisia kysymyspostauksia blogeista. Nämä kysymykset on pöllitty suoraan Mikaela Koskelan blogista. Hänen postaukseensa pääset tästä.

Mitkä ovat vahvuutesi?
Vahvuuteni ovat sinnikkyys, itsevarmuus ja rohkeus. Olen ylpeä siitä, että mulla on periksiantamaton luonne sekä taito selvitä haastavistakin tilanteista ilman lamaantumista. Pidän myös rohkeudestani ja esiintymiskyvystäni.

Millaisia lyhyen aikavälin tavoitteita sinulla on?
Seuraavan parin vuoden sisällä haluaisin päästä pisteeseen, jossa pystyn elättämään itseni yrittäjänä. Tällä hetkellä minun suurimmat tavoitteeni liittyvät pitkälti työelämään. Lisäksi pienempiä tavoitteita liittyy urheiluun. Tavoitteiden lisäksi löytyy muun muassa erilaisia matkustushaaveita.

Entä pidemmällä aikajänteellä?
En ole juurikaan suunnitellut pidemmälle aikajänteelle tavoitteita. Mieleeni tulee ainakin oman asunnon osto sekä hyvin toimeen tuleva oma yritys. Mahdollisuus ajankäytöllisesti panostaa omaan hyvinvointiin ja vapaus tehdä töitä missä milloinkin.

Ketkä ovat tärkeimmät henkilöt elämässäsi?
Äiti, isä ja pikkusiskoni. Myös edesmennyt isoveljeni on elämäni tärkeimpiä henkilöitä. Heidän lisäksensä mieheni ja pari läheisintä ystävääni.

Keihin turvaudut?
Äitiini. Riippuen vähän tilanteesta niin myös mieheeni ja ystäviini.

Pauliina_Mattila

Mitä asioita häpeät?
En oikeastaan mitään. Olen tehnyt paljon noloja juttuja, mutta en jaksa hävetä niitä. Jos jotain täytyy sanoa niin teiniajan (ja varhaisaikuisuuden) lapsellista käytöstäni.

Mitkä asiat huolestuttavat sinua?
Oma suorittajaluonteeni, joka saattaa joskus olla henkiselle hyvinvoinnilleni turhan raskas. Lisäksi minua huolestuttaa maailman tilanne ja ilmastonmuutos. Huolestuttaa, miten eriarvoinen maailma on edelleen vuonna 2019 ja kuinka paljon kärsimystä täällä on.

Millaiset arvot sinulla on?
Minulle tärkeitä arvoja ovat tasa-arvo, lasten ja eläinten oikeudet, ympäristö, eettisyys sekä ihmisoikeudet.

Missä tunnet olevasi turvassa?
Kotona ja läheisteni seurassa.

Mitä tekisit, jos et tuntisi pelkoa?
Ottaisin radikaalimpia askelia työelämässä sekä elämässä muutenkin. Lähtisin tekemään konkreettisesti hyväntekeväisyystyötä esimerkiksi Afrikkaan.  

Pauliina_Mattila

Mikä on suurin saavutuksesi?
Suuria saavutuksiani on ammattikorkeakoulusta etuajassa valmistuminen ja monenlaisissa haastavissa työtehtävissä pärjääminen. Kuitenkin minulle henkilökohtaisesti suurin saavutukseni on veljeni kuolemasta selviäminen.

Mistä olet kiitollinen? 
Perheestäni ja ystävistäni. Minulla on ystäviä, jotka ovat tunteneet minut lapsesta asti ja olen heistä äärimmäisen kiitollinen. Olen myös kiitollinen kasvatuksestani ja siitä, miten minun on annettu tehdä aina itse elämääni koskevat päätökset ja minua on tuettu niissä.

Mitä teet kun olet surullinen? 
Olen yksinäni. Käyn koirien kanssa kävelyllä metsässä tai siivoan.

 Pauliina

5

Tällä artikkelilla on 4 kommenttia

  1. roosakoivula

    Olipas kiva postaus <3

    1. pauliina

      Kiitos <3

  2. Maria

    Kiinnostavia kysymyksiä! Taidanpa itsekin tarttua tähän jossain kohtaa 🙂

    1. pauliina

      Hei tartu ihmeessä 🙂 Näitä on kiva lukea!

Vastaa