Tällä hetkellä pyörii paljon keskusteluja eri medioissa aiheesta elämäntaparemontin tehneistä ihmisistä, jotka sitten painiskelevat kropassa tapahtuvien muutoksien kanssa. Oli pakko hypätä keskusteluun mukaan heti sillä, luin viikonloppuna upean jutun jonka oli kirjoittanut Marjaana Lehtinen. Hän kirjoitti totisinta totta siitä, että meidän jokaisen tulisi hyväksyä oma kroppa oli siinä sitten selluliittiä, raskausarpia tai muita muistoja matkasta tähän päivää. Nousi kyynel silmään, koska niin se menee. Marjaanan teksti osui ja upposi muhun ainakin kunnolla…Oon ylpeä kaikesta siitä mitä mun vartalo on kaikissa raskausarvissaan. Se et on sinut itsensä kanssa kantaa hyvin pitkälle, loppu peleissä kuitenkin se miltä sä näytät on sun juttu ei kenenkään muun.
Kun paino lähtee putoamaan kunnolla, vaikka kuinka maltillisesti.Niin mulla ainakaan nahka joka sitä on ympäröinyt ei vaan jaksa palautua samalla tahdilla millä kilot hupenevat. Omalla kohdalla on ollut niitä huonojakin päiviä, jolloin kun oon katsonut peiliin ei todellakaan ole ollut hyvä fiilis. Mutta oon sen aina kääntänyt positiiviseksi, et mun kroppa mun tarina! Se mitä se on, on muisto siitä mitä mä oon ollut ja mitä mä oon nykyään. Missään vaiheessa en ole maatani myynyt, ylimääräisen nahkan vuoksi vaan kääntänyt sen taisteluksi nimeltä ”ylimääräisen nahkan arvoitus”. 
Kun vaaka sitten näytti sen 50 kg vähemmän mistä lähdettiin oli matka vasta alussa, se matka on vielä kesken mutta etenee joka treenin jälkeen kohti maalia. En voi sanoa, että se mikä sopii mulle sopisi kaikille. Mulla on tapahtunut niin, että treeni muodon muutoksella oon saanut nahkan pienentymään sentti kerrallaan. Toimiiko se kaikilla sitä en välttämättä usko, koska oon huomannut että jokaisen ihmisen keho ja elimistö toimii omalla tavalla. Missään vaiheessa mulla ei ole käynyt mielessä tuunata mun ylimääräistä nahkaa kauneusklinikalla, koska siihen ei ole ollut tarvetta sillä se on pienentynyt puhtaasti liikunalla. Tiedän että kaikille tämä ei ole mahdollista, ikä ja terveydelliset syyt voivat olla este siihen että se ei vältämättä riitä.
Voin sanoa että pitkät sarjat pienillä painoilla meinas saada mut hermoromahdukseen ja salilla käyminen yski ja pahasti.. Siinä vaiheessa mun elämään pumpsahti treineri joka opasti mut hyppäämään tuntemattomaan kehonpaino treenaukseen. Perus suomalaisena eka ajatus oli et comoon, miten muka omalla painolla jumppaamisella vois saada tuloksia kropassa..
No joo kyllä ekan treenin jälkeen huomas, et ihan kaikkee ei kandee tyrmätä sillee heti. Oman kehonpaino treenin kun voi tehdä missä vaan, ulkona..kotona, muksun treeneissä jopa kuulkaa kaupassa.. Toki Kannelmäen prismassa moni on ehkä hieronut silmiään kun oon vetänyt kärryjen kanssa askel kyykyy..Liputan edelleen tämän treenin puolesta, kun teet liikkeet oikein on tässä myös vähemmän mahdollista ylikuormittaa niveliä ja lihaksia liian suurilla painoilla. Et siis myöskään riko itseäsi niin helposti. Edelleen pyrin ottamaan kerta viikkoon ainakin treenin missä on enemmän kehonpainotreenii, kuin peruspunttia. Yks mun inhokki liike on mitä kuitenkin vedän aika usein salilla on burbee ja boksi hyppy duo. Tehokasta koko kropan treenii ja kyllä koko kroppa itkee sen jälkeen. Mut tee oikeasti just sitä mikä susta tuntuu hyvältä, koska se on se tärkein ja sillä se motivaatio pysyy kohdillaan. Ja muista maltti jos paino ei liiku ni kyl se sieltä jossain vaiheessa lähtee tipahtelee kunhan löydät sen sun jutun. Jos koskaan tulee fiilis et haluut lähtee treenaa ulos tai sisälle isommalla porukalla jossa ei muuten haittaa että puuskuttaa ja on punainen ni vinkkaa ihmeessä tänne päin kehitetään jotain super siistii!
Iso tsemppihalaus sun päivään, sä oot todella kaunis juuri sellaisena kuin olet!
0
