Umpisolmun avaamista

Eilen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan teki mieli avata blogi ja kirjoittaa, mutta mistä iski ensimäinen ajatukseni! Keväällä, kun tein päätöksen laittaa blogi tauolle olin ollut jo hetken tilanteessa, että jouduin pohtimaan mistä kirjoittaisin! Se alkoi tuntua koko ajan isommalta umpisolmulta ja silloin koin, että ainoa oikea ratkaisu oli pitää ns. luova tauko!

En tiedä mistä silloin loppu vaiheessa aiheutin itselleni niin kovia kysymys merkkejä mistä kirjoittaa?

Veikkaan, että isoin ja suurin syy siihen oli korona viruksen saapuminen ja se miten se alkoi vaikuttamaan jokaisen ihmisen arkeen! En tiennyt miten kommentoida, miten reagoida! Kaikki tuntui vaan jotenkin niin absurdilta! Miten jotain tälläistä pystyi käymään joka lamauttaisi kaiken!

Kevään ja kesän aikana aloin huomata kuitenkin kaipaavani kirjoittamista, olin vaan aiheuttanut itselleni liian ison umpisolmun ja ennakkokäsitteen mitä mun kuuluisi kirjoittaa ja kuinka usein! Aloittaminen oli hyvin vaikeeta sillä en halunnut ekasta kirjoituksestani mitään muistelua menneistä tai haaveilua tulevasta! Halusin, että se teksti olisi juuri sitä mitä yleensäkin olen kirjoittanut!

Kun katson nyt syksyistä maisemaa tiedän, et on aika unohtaa ne itselle aiheuttamat paineet ja avata se umpisolmu! Kaivetaan se kirjoitus hattu päähän ja ruvetaan pistään paperiin tekstiä mun hurlum hei elämästä niin kuin ennenkin!

Hän on siis takaisin!

Hän lupaa jatkossakin täyttää lukuhetkenne aidolla Noora menee sieltä missä aita ei ole matalin ja perse edellä penkasta kohti tähtiä asenne tarinoilla!

Katotaan mitä kaikkea tässä kehitetään!

 

Ihanaa Syksyn henkäystä kaikille!

6

Tällä artikkelilla on 4 kommenttia

  1. Henna

    ihana et oot back!!!!! 🙂

    1. nooralofgren

      Täällä ollaaan❤️

  2. Tiina

    Ihanaa, kun olet takaisin!!

    1. nooralofgren

      Ihana saada tälläinen kommentti <3

Vastaa