Mistä tämä hullu kansa saa ideansa ja energiansa.. Meillä jokaisella on omat tavat millä tehdä jokaisesta päivästä timantia ja nauttia hetkestä. Mulla se on selkeesti urheilu ja kaikki siihen liittyvä. Pitkään oon miettinyt, että olisi tosi siistiä jakaa ajatuksia ja fiiliksiä eteenpäin blogin muodossa. Mutta jotenkin se on aina jäänyt sivuraiteelle. Ehkä osana syynä se, että mitäs sitten jos en saakkaan mitään järkevää kirjoitettua. Noi on noita jännitystiloja joita ei pitäis asettaa päälle etukäteen. Oon koittanut omassa elämässä nykyään ottaa sellasen asenteen että mene ja kokeile, ei niinkään emmä kuitenkaan pysty. Siitä se ajatus sitten vaan lähti, mut kuka mitä häh..
Otetaan sellain pikakelaus 36-vuoteen, Noora on nimi ja Helsigissä asun. Kolme ”edaria” tähän maailmaan saattanut, joiden kanssa jokainen päivä on lahja erilaisessa paketissa. Paljon tulee kentän laidalla futis ja jefu mutsina viettettyä aikaa. Oman elämän sankariksi voisin sanoa kai itseäni, niin kuin jokainen meistä. Jokainen ”pää edellä puskaan päivä” on kasvattanut mua niin henkisesti kuin fyysisesti. En ole täydellinen, mutta olen pakkaus joka menee läpi vaikka harmaan kiven energisyydellä ja positiivisella draivilla. Mistä sit tuun kirjoittelemaan? Aivan varmasti mun kirjoituksissa ei olla pumpulivaltakunnassa tai haavemaailmassa. Jokainen ajatus on mun oma ja suoraan mun elämästä. Kun yhtenä intohimona on sportti niin varmasti kirjoituksissa näkyy se ja kun siihen lisää suuren suuren kilpailuvietin tulee teksteissä näkymään hyvin paljon treenaaminen ja se mitä kaikkea se sisältää. Kerrottakoon se, että aina en ole ollut tälläinen ”urheiluhullu” tein kuitenkin tuossa pari vuotta sitten elämäntapa muutoksen jonka ansioista voin katsoa vaakaa jonka paino luku on 50 kiloa vähemman mitä se joskus on ollut. Ja sit kävi näin miten kävi eli urheilu ja tavoitteellinen treenaus vei mut mukanaan. Nykyään treenaan 4-5 krt/vkossa salilla monipuolisesti. Kesäisin käyn hutkimassa golf palloja ja talvella musta kuoriutuu intohimoinen penkkiurheilija sydän sykkii suuresti lätkään. Toki oon huomannut, että on myös paljon muitakin hienoja lajeja mitä on kiva käydä tsiigaa paikan päällä.
Tavoitteellisesta treenauksesta voisin avata omaa juttua silleen, et mikään kilpaurheilija en ole mutta siis rakastan haastaa itseäni kokeilemaan uusia juttuja. Tänä kesänä rikoin rajojani ja osallistuin Tough Viking kisaa. Kisa oli kova, mutta läpi mentiin hyvin tuloksin, tykkäsin paljon siitä fiiliksestä koko kisan aikana. Nyt on hyvä aika aloittaa blogi koska olen ns. käänne kohdassa. Isoja muutoksia tulossa, oon treenannut aktiivisesti mun treinerin kanssa Fressillä pari vuotta. Sain kuitenkin taannoin tiedon että, hän siirtyy muihin tehtäviin ja joutuu luopumaan asiakkaista. Mitäkö se tarkoittaa nyt sit mun osalta.. se tarkoittaa uutta mahdollisuutta viedä tää juttu taas uusille Highlevelille, uus koutsi ja uudet treenit…Torstaina selviää minkälaisella piiskurilla jatketaan.. Varmaan herää kysymys et miksi PT edelleen vaikka treeni vuosia on jo takana? Mä myönnän et saan kovat treenit yksinkin mutta silloin kun joku on siinä katsomassa et liikkeet menee oikein perille ja piiskaamassa sen viimeisenkin mehun irti naisesta ni silloin se tulos syntyy. Ja myös siksi PT, että jos haluun jotain suurta, ni yksin en siihen kykene. Uus sivu treenauksessa ni why not jotain muutakin uutta.. eli tänään meen kokeilemaan jenkki fudista Helsinki Wolverines naisten try outteihin Velodromille. Saa nähdä kuinka rikki, poikki puhki oon niiden treenien jälkeen. Ne mimmit nimmittäin vetää kovaa treenii. Mä diggaan kokeilla kaikkee uutta, golf vei mut jo mennessään. Nyt katotaan mitä käy jenkki fudiksen kanssa.
Suurella sydämellä teen kaiken mihin ikinä lähdenkään, nauru ja hymy ja hyvä olo riippuu siitä miten ottaa vastaan sen mitä sulle annetaan tai mihin sä lähdet mukaan. Vedä siis jokainen päivä 100 % energialla.
0
Ihan Mahtava Noora!