Vihdoin sunnuntaina koitti se hetki, kun nappikset vedettiin jalkaan futispelin vuoksi!
Perhosia oli masussa miljoonia ja hyvää jännitystä ilmassa koko päivän!
Ainoa tavoite oli, että rakas polveni pysyisi mukana eikä päättäisi tehdä mitään omia ratkaisuja!
Historiasta sen verta, että omaan vasemmassa polvessa taipuvuuden nimeltä lumpio tykkää tehdä mitä haluaa.. lyhyesti siis mun polvilumpion kuppi on hieman enemmän ammollaan kuin normaalisti sen kuuluisi, joten välillä noita sijoiltaan menoja on siis osunut kohdalle enemmän kuin laki sallii!
Kovasti olen tehnyt duunia siihen, että vasemman polven tukilihakset on vahvoja ja hoitaa suojaavan tehtävän! Mutta myönnän, että jännitin tota geimiä isosti juuri oman pääni takia..saatan unohtaa taipuvaisuuteeni sponttaaneissa tilanteissa ja sit voi käydä huonosti!
Well, sunnuntain peliin pelipaikaksi pärähti maalivahdin rooli ja tein päätöksen että liimaan kaiken ja pyrin kuuntelemaan polvea!! Olihan se oikeesti huikeaa napata palloja maalissa kiinni, tulla vastaan ja kannustaa joukkuetta samalla!
Miten sitten kävi..
Tällä hetkellä kiroiluttaa isosti sillä tokalla vikalla minuutilla torjumistilanteessa kuului ruks ja siinäpä sitten oltiin kentän pinnassa! Sattui joo, mutta sattui henkisesti enemmän! Olin tehnyt sen pienen virheellisen tilanne arvion ja nyt sitten himmaillaan sen vuoksi!! Jalka kestää liikkumisen ja taittamisen, mutta lihakset ympärillä on hyvin tuohtuneita tällä hetkellä mulle!!
Oliko se sitten tässä, oli eka ajatus!
Onneksi kuitenki eilinen kuntoutuksen aloitus antoi jo vihreetä valoa! Maltti on valttia ja nyt on vaan osattava ottaa rauhallisesti jalan kanssa!
Kyllä mä kentälle palaan!!
Opinko tästä jotain?
Opin, tulevaisuudessa olen hereillä koko pelin polveni kanssa ja kuuntelen hänen varoitus ääntään isosti!
Rakkaudesta lajiin ja liikuntaan, kun sydän sykkii niin tälleen aikuis iällä ymmärtää myös sen, että kun lihas varoittaa jotain niin silloin se on kuunneltava!
Rakas polvi mä pidän susta huolta jatkossakin!
1
