On aika kaivaa rosterista esiin lätkä postaus 🙂
Mähän nyt voisin höpötellä kyseisestä lajista paljon, mutta pidetään tää mielenkiintoisena ja tehdään se vaan silloin, kun se on ajankohtaista!
Kuten tiedätte, sydämeni sykkii isosti Helsingin kauniille punaiselle seuralle, joka on kulkenut kanssani no tänä vuonna 38 vuotta. Meillä on siis yhdessä aika pitkä matka ylä- ja alamäkiäkin. On, ollut hetkiä jolloin mahanpohjassa asti on jännitys tuntunut ja hetkiä jolloin kyyneleet on kirvonnut silmä kulmiin, kun palaset ei ole pysynyt koossa ja mestaruus lipunut jälkeen kauemmas. Tämän seuran kanssa olen oppinut ajatus maailman, aina tulee ensi kausi, jota on nyt muutamina vuosina tultu käytettyä aika tehokkaastikin. Mut uskon silti, että mestaruus kausi on tuloillaan aivan nurkan takana.
Kannattajana on helppo huudella, että miksi niitä voittoja ei tule vaikka paperilla joukkue näyttää huikeelta. Entä jos siellä pukukopissa ei olekaan kaikki palaset kohdallaan ja se erikeepperi puuttuu? Entä jos siellä on kemiallinen reaktio, joka aiheuttaa palasten erkanemisen? Kenen tehtävä se on selvittää.. kyllä liimana loppupeleissä toimii valmentaja, joka auttaa joukkueen löytämään toisensa. Pitkässä kaavassa tulosta pitäisi alkaa tulemaan ja pelien voittaminen näkyä myös sarjataulukossa.
Entä jos tämä ei kuitenkaan toimi? Ollaan yleensä tuloksessa, jossa herätetään joukkue potkaisemalla valmentaja pihalle. Ratkaisu, joka valitettavasti pitää tehdä sillä harva seura pistää kesken kauden koko joukkuetta pihalle. Herätyksenä tämä toimii jos uusi valmentaja on se erikeepperi ja laittaa palat paikoilleen. Mitäs sitten jos vika ei olutkaan valmentajassa, vaan uskossa siihen mitä tehdään yhdessä..kuka sitten herätetään vai annetaanko vaan olla.. siirretään katseet seuraavan kauteen. Ei istu suuhuni tai tekoihin! Niin kauan kun on mahdollisuus, on myös toivoa.
Istuessani nordiksen penkillä lauantaina katsoin ympärille ja mietin, moniko täällä on heittänyt pyyhkeen jo kehiin.. ei kukaan koska he ovat täällä!! Me kannustetaan omia, loppuun asti totesi vieressä oleva herras henkilö, kun huusin IFK!! Ja todellakin niin tehdään, periksi antaminen ei ole mun juttu missään ei lätkässä eikä elämässä yleensä. Täysillä päätyyn ja veren maku suussa ylpeänä siitä, että rinnassa on vaakuna. Tää on homma mitä teen isolla ja opetan sen pojilleni, tää on äidiltä pojille homma!! Lauantaina näkyi se taisteleva IFK jota olen jo pikku tytöstä kannattanut. Tästä on hyvä jatkaa ja taistella jokaisen pelin voitosta <3
Punainen sydän sykkii vahvasti nyt, aina ja ikuisesti <3
0
