Kello oli 16;45, olin juuri tullut töistä kotiin! Käynnistin astianpesukoneen ja nappasin parvekkeelta vichypullon tarkoituksena ottaa lasi juotavaa ja istua hetkeksi!
Sitä en kuitenkaan tehnyt sillä parvekkeella ollessa satuin vilkaisemaan naapuritalon ylintä ikkunaa. Ikkunaa nuoli isot ja korkeat liekit, kuumuus näkyi liekeissä ja tiesin, että nyt on kiire!
Kaivoin puhelimen ja näppäilin 112, odotin hetken. Kävin mielessäni mitä pitäisi sanoa ja huomasin, että käteni hieman tärisi. Nainen vastasi hätäkeskuksessa rauhallisella äänellä. Kerroin mitä näen, sopersin osoitetta ja pahoittelin, että en muista tuon talon numeroa. Hätäkeskuspäivystäjä hoisi homman kuitenkin juuri niin kuin piti, pyysi minua odottamaan katkaisematta puhelua. Paikansi puhelimeni ja kysyi minkä värinen talo kyseessä! Ei puhuta kuin puolestatoista minuutista niin pii-paa ääni kuului ja hetken päästä Haagan kadut olivat täynnä pelastusautoja!
Huomasin sykkeeni olevan edelleen hieman normaalia korkeampi, mutta samalla tiesin että homma oli näillä ammattilaisilla hanskassa!
Mitäkö opin;
Pidä silmät auki!
Huolehdi, että kotonasi on toimiva palohälytin!
Ja iso respect lähtee kaikille Palomiehille ja naisille, te teette hienoa ja tärkeetä duunia!
UGH, että sellanen tiistai ip mulla!!
Upeeta tiistai iltaa kaikille, pitäkää huolta toisistanne <3
3