Tahdon kertoa teille tarinan nimeltä rakkaus kuntosaliketjua kohtaan!
Edes sateinen ja tuulinen sää ei aiheuttanut harmautta ylle eilen, kun kävelin kohti Eteläesplanadi 22!
Tuntui, että olisin liidellyt kohti uutta Fressiä, minkä avajaisiin olin saanut kutsun tapahtumajärjestäjä Domakersilta!
Tilaisuudessa oli mahdollisuus tutustua uusimpaan Fressi ketjun kuntosaliin, joka jo sisään astuessani huokui valoa ja tilaa mitä itse arvostan treenatessa! Rakastan ennen kaikkea sitä, että punainen lanka kulkee salien sisutuksessa ja tällä salilla kaikki kohtasi!
Te jotka olette pidemmän blogiani lukenut tiedätte, että tarinaani elämäntapamuutoksessa on kirjoitettu isolla kirjaimilla juuri FRESSI KUNTOSALIKETJU! Sieltä kaikki alkoi ja tämän saliketjun saleille on tullut hikoilua se 65 kiloa ylimääräisiä rasvasoluja 😀 Siksi oli hyvin ihana päästä tutustumaan Espan helmeen!
Fressin tarina on alkanut jo vuonna 1979. Tällöin perustettiin Tampereelle ensimmäinen Fressi!
40 vuoden aikana Fressi on laajentunut entisestään ympäri suomea, mikä tarkoittaa himo treenaajalle sitä, että maakunta matkoilla olen löytänyt salin helposti!
Rento ja upea tapahtuma vei tämän ikiliikkujan ajatukset tulevasta polvileikkauksesta, kiitos siis Domakers ja Fressi ihanasta illasta!
Meillä jokaisella on paikka mihin on vaan joka kerta ilo mennä, mulle se on mun sali! Tänä vuonna aloitan treenaamisen eri tavalla mitä ennen, mutta täältä noustaan vielä juoksumattojen kauhuksi!
Liikunta antaa niin isoa positiivista draivia, joten etsi ja löydä itsellesi se sun juttu ja tee rohkeasti siitä rutiini, jota rakastat!
Upeeta viikonloppua kaikille <3
0