Pieni teko, iso hymy

Pienillä teoilla on suuri merkitys. Tällä tarkoitan sitä, että uskaltaa heittäytyä johonkin tuntemattomaan ilman, että odottaa saavan sieltä jotain takaisin. Ajatukset kommersi pintaan, kun näin tuossa viime viikolla tapahtuman facebookissa. Olin suunnitellut, että menemme edari tiimini kanssa katsomaan jääkiekko ottelua HIFK-Kalpa Jäähallille. Tämä jo oli hyvä idea, koska sain teinini (joka, no kannustaa jotain muuta joukkuetta, ei siitä sen enempää..jokainen saa kannustaa mitä haluaa) tapahtuma sai lisänostetta tämän facebookista bongatun oheistapahtuman takia. Joku mun sydämessä sanoi että nyt tonne ja ota kaikki hyväkuntoiset urheiluvälineet mukaan.

Ennen peliä oli siis mahdollisuus lahjoittaa urheiluvälineitä ja vaatteita HOPE järjestön kautta vähävaraisille perheille. Meni kylmät väreet, kun luin tuota tapahtuma infoa. Näin pieni juttu, mutta mikä vaikutus. Sai kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Edareilta kun on jäänyt pieneksi niin monet melkein käyttämättömät nappikset ja luistimet. Jotka on seissyt niin vaatehuoneen nurkassa, kuin kaapin pohjalla. Tästä se idea sitten lähti, kassit mukaan ja kohti Nordista. En ollut ainoa, joka oli tähän tempaukseen mukaan lähtenyt. Pääsisäänkäynnin luona oli monta kärryllistä lahjoituksia. Tuli hyvä mieli kun molemmat edarit heitti isot kassit tytöille. Pieni teko, joka toivottavasti antaa jollekin lapselle ison hymyn.

Mun mielest tärkeimpiä juttuja on se, että lapset saa harrastaa ja se tehdään mahdolliseksi myös vähätuloisille vanhemmille. Ilokseni, oon saanut kuulla että monet urheilureurat on jo tälläisiin kampanjoihin lähteneet mukaan. Jossa pidetään huolta, että joka ikinen lapsi/nuori pääsee mukaan. Omat kundini harrastaa omia lajejaan sellaisissa seuroissa, missä tiedän että tuetaan juuri tätä ajatusmaailmaa. Asioita, jotka silleen vahvistaa sitä, että HIFK ei ole mulle koskaan ollut pelkkä jääkiekko seura sai eilen taas vahvistusta. Se, että pystyi olemaan mukana eilen jossain näin hienossa ja tärkeässä asiassa niin iso kiitos. Monet saattavat höristellä korviaan, mutta niin se vain on aina mennyt että kyseinen seura on tuonut niin paljon mun elämään. Uskon, että siellä on kohtalotoveireita jotka voivat sanoa, että se että kannustaa jotain jotain joukkueatta/seuraa ei ole aina vaan sitä kannustamista. Vaan se antaa ja tuo elämään monia hienoja juttuja.

Tuosta hyväntekeiväisuuteen lahjoittamisesta, on varmasti monenlaisia tarinoita. Voin kertoa oman, että aika skeptinen olen näihin mukaan lähtemään. Etenkin niissä missä pitäisi laitaa joku rahasumma tietämättä meneekö se varmasti, sitten kuitenkaan oikeaan osoitteeseen. Tähän tavarakeräykseen oli helppo lähteä mukaan. Myös toinen minkä juttuja olen lukenut vedet silmissä, ja tehnyt poikkeuksia ja osallistumalla keräyksiin on Brother Christmas.  Se ponnisti silmiini ja mieleeni lauseella:pienet asiat tekevät ihmeitä. Ei sen oikeasti tarvitse olla miljoonia mitä lahjoitat, ei sen tarvitse olla rahaa tai tavaraa. Se, että se lähtee juuri sun sydämestä, niin silloin se menee varmasti oikeaan osoitteeseen.

Miksikö pohdin nyt näitä? Mulle kun toi joulu ja sen maallisuus on iskenyt vasten kasvoja pidemmän aikaa. Nyt voin todeta, että joulu ei oikeastaan silleen ahdista. Koska oon tajunnut sen, että jos mä haluan viettää joulun jollain muulla tavalla kuin sillä miten se on ohjeistettu, ni se on hei fine. Jos en halua kuunnella joululauluja, ei mun ole pakko. Jos haluan käydä jouluaattona salilla, ni se on myös ihan okei juttu. Se, että on hyvä olla niin se on mun mielestä tärkeintä niin elämässä kuin nyt sit joulussakin. Se että, on oma itsensä eikä esitä mitään sellaista mitä ei ole sillä pääsee pitkälle. Silloin kun sulla on hyvä olla niin silloin jaat myös ympärillesi sitä taikaa. Kiitoksen saa eräs ihminen joka sai mut ymmärtämään tämän.

#kiitollinen #onnellinen #muntapa

Mä toivotan sun torstaihin taikaa, ja hyvää fiilistä. Älä pyristele massan mukana, vaan ole just ihana oma itsesi ja vedä täysillä. Ajatukset siintää jo lauantaissa, tiedossa pikkuiset joulut joissa pääsee hikoilemaan. Stay tuned, katotaan kuinka hapoilla voi ihminen olla. Sitä odottellassa super tiukat bootytreenit tänään.

.

 

 

0

Vastaa