Se on katsokaas hienoa, kun voi silleen säätää asioiden kanssa ihan huolella. Ja kaiken lisäksi parhautta siinä on se, että sä pystyt nauramaan itsellesi. Mä tiedän sen, että en oo aina penaalin terävin kynä. Ja, että mulla on hyvinkin pitkät piuhat. Mutta kyllä mä aina jollain tavalla oon tästä selvinnyt.
Mistä tää nyt sit tuli mieleen, oli se kun juttelin ihanan Alonan kanssa näistä mun blogi kuvista. Ne kun on ollut kooltaan aina välillä hyvin pieniä. Mä oon kilttinä tyttönä koittanut suurentaa niitä, mutta tuloksetta. No tuossa taannoin, tää ongelma alkoi pikku hiljaa ratketa. Meillä oli ns. pieni workflow messengerin välityksellä Alonan kanssa ”miten saan kuvat isoimmiksi” ja kuulkaas sehän toimi. Käytiin läpi kameran asetukset ja ne näytti olevan kunnossa. Syy olikin hyvin yksinkertainen ja nyt hyvät naiset ja herrat nyt saa nauraa, koska mulla meni koko päivä nauraessa kun tuon virheen tajusin. Niin siis mä oon vielä niin vauvan kengissä tän blogin kanssa, eli otan kuvat kännykällä ja lähetän ne sitten s.postilla tietokoneelle. JEP, I know voisi tehdä asian ehkä helpommin mutta nyt mennään alkuun näin. Noh, kun siis lähetän noita kuvia koneelle niin liitetiedostoa kun lähettää niin sehän kysyy, että minkä kokoisena..LALALLAAAA, ja minä tyttö oon ihan kiltisti päättänyt aina valita sen normaali, koska entisessä puhelimessa se piti tehdä silleen. Toki olisi siis kannattavaa varmasti valita toi kohta todellinen koko, mutta enpä ole sitä halunnut valita. Että silleen, no jatkossa, uskon, että tää tieto painautui mun mieleen silleen aika hienosti joten kuvatkin tulee olemaan silleen oikean kokoisia. Ei sille voi mitään, että ei ihan oo kärryillä kaikesta.
Hitaasti hyvä tulee ja kyllä tästä vielä tekniikan ihmelapseksi koulitaan mutkin. Yrityshän on tärkeintä, eiks jeah?
Itselleen nauraminen on kyl mun juttu, ja siis itsensä kanssa nauraminen. Älkääkä nyt pitäkö mua hulluna, mutta mä en yksinkertaisesti voi sille mitään. Jos muistan jonkun hauskan jutun, niin emmä voi sille mitään, että purskahdan nauruun olkoon paikka sitten bussi tai kaupankassa. Kyllä mä sen tiedän, että saan paljon katseita. ”Onkohan tolla kaikki hyvin, ja miksi se hymyilee yksinään”
Saanko kysyä, että miksi yleisin ajattelutapa on tämä?
Miksi me kuljetaan tuolla suu mutrullaan ja ajatellaan jos joku hymyilee tai kikattelee, että toi on varmaan hullu?
Miksi ei voida hymyillä tuntemattomille?
Kuka sen kieltää?
Naurusta saa paljon voimaa, naurun voimalla pystyy kulkemaan läpi pyllypäivätkin. Ja kuinka hyvää se tekee, että vetää kunnon kikatuskohtaukset. Sekä mielelle, että masulihaksille. Eli anna mennä täysillä ja kokeile tätä:
- Ota joku julkinen paikka
- Ajattele jotain asiaa joka viimeksi sai sut nauramaan kunnolla
- Pystytkö/haluatko pitää pokkasi peruslukemilla, vai annatko mennä?
Nauru pidentää ikää, ja hymy tarttuu. Se, että elämässä on huumoria ja osaa nauttia siitä niin kyllä se tarjoaa myös sulle hyvän fiiliksen moniin asioihin.
-Iso halaus ja aurinkoinen hymy sun sunnuntaihin <3-
1
