Joulukuu tuli tänä vuonna jotenki paljon nopeammin. Johtuiko siitä, että tänä vuonna marraskuussa oli monta koulu viikonloppua vai tuntuiko marraskuu vielä kuitenkin ns. syksyltä, koska lunta ei ole eikä pakkanenkaan ole puraissut vielä hirmu kovaa nenän päästä. Veikkaan, että tää joulukuu menee kans aika nopealla syklillä ja kohta huomaan, että on aika toivottaa tervetulleeksi vuosi 2019 ja sen mukana toivottavasti maaliskuun alussa voin hihkaista onnesta PT-lisenssi paperi kädessä. Siihen on vielä matkaa ja seuraavat kaksi viikonloppua tehdäänkin koulussa paljon sen eteen. Se, että useat viikonloput on tultu vietettyä koulussa ei ole tuntunut pahalta. Sitä on painettu viikko töitä ja jatkettu viikonloppuna opiskelua hymy huulilla.
Viime viikonloppu oli kuitenkin ns. vapaa viikonloppu ja se tuli vietettyä upeassa seurassa punaisten taistelua seuraten. Perjantaina käytiin katsomassa IFK-JYP peli. Odotin hallin olevan pullollaan väkeä, olihan ns. pikkujoulu kausi, perjantai ja vastassa Jyppi. Kyllä siinä muutaman kerran tuli huokaistua, kun katsoin tyhjiä katsomoita. En tiedä missä nyt mättää, onko tosiaan parempi niin, että joukkue pelaa tyhjille katsomoille jos alkukausi on ns. pelillisesti ollut hieman epävarmaa. Vai olisiko kuitenkin se joukkueen supportus tärkeää myös tässä tilanteessa? Itse allekirjoitan tän jälkimmäisen, tuli lunta sitten tupaan viistosti ni siellä ollaan ja tuetaan aina kun se on mahdollista.
Peli tarjosi alku sekoilun jälkeen jänniä hetkiä ja tulipa todistettua paikan päällä miljonäärin pojan eka maali. Oli hyvin upea ilta ja iso kiitos menee seuralle. Hymyilyttää, koska toi oli pöööörket tapa ns. nollata parin viikon duuni ja koulusetti. Ladata akkuja tulevaan ja punaiset voitti pelin 2-0 ni, kyllä hymy oli herkässä.
Kun kerran supportetaan niin supportetaan kunnolla 😀 Lauantaina lähdettiin kahden kaverini kanssa ifk-fanclubin järjestämälle Megamatkalle Tampereelle.
Vastassa oli Tappara ja jännityksen sekaisin tuntein odotin peliä. Tappara tiedetään pahaksi vastustajaksi. Busseja lähti 5 liikkeelle nordikselta eli meitä oli 350 punasen sydämen omaavaa huutajaa liikenteessä.
Sitä tunnetta on vaikea selittää. Kylmät väreet menee aina, kun tollanen määrä huutaa seisaaltaan ifk:ta. Siinä tulee fiilis, että tapahtui mitä vaan tää, on se millä tuetaan parhaiten omiamme.
Tiukkaa vääntöä, jännitystä loppuun asti. Viime minuuttien sekoilun jälkeen oltiin tilateessa tasapeli. Jatkoajalla Tampere näytti tehokkuuden ja me matkattiin kotiin yhden pisteen voimin, ei siis kuitenkaan häviön kanssa.
Siinä takastulo matkalla oli aika hieman pohtia sitä minkä huomasin perjantaina jo, että halli oli tyhjillään. Megamatka kun on parhaillaan ollut oikeesti megamatka, silloin on liikenteessä ollut 10 bussia, nyt päästiin vaan 5? Onko fani kulttuuri muuttumassa ja peleissä ei käydä enää niin paljoa? Vai onko syy tuo häviöputki mikä on vienyt uskon omiin? Mä supportan isolla volalla, nimittäin mun ääni on kokenut hieman traumoja huutamisesta 😀 Niin kauan kun on kautta jäljellä, niin kauan on myös mahdollisuus lähteä parantamaan.
Huikee viikonloppu, josta sain oikeesti niin paljon voimavaroja tulevaan puristukseen. Se on nimittäin kaksi kouluviikonloppua putkeen, ennen harjoittelukauden aloitusta. Itse aloitin jo viime viikolla harjoitusasiakkaan kanssa tulevan 10 vkon treeni projektin. Vitsit että voi olla siistii, odotan jokaisia treenejä innolla.
Kun mennään niin mennään täysillä ja uskotaan siihen! Tää pätee moniin juttuihin. Toivon, että myös sä uskot siihen. Upeeta joulukuun ekaa tiistaita sulle, paljon rutistuksia ja tsemppiä päivään <3
0
