Katson kaukaisuuteen ja en näe edessä ketään

Silmieni edessä kantautuu kaunis ja avara maisema! Näen kevään merkkejä siellä täällä, kuulen ainoastaan lintujen laulun sekä tuulen tuiverruksen! Kaukaa kumahtaa ehkä osuma palloon, mutta silmiini en saa sitä pallon avaajaa!

Eletään pääsiäisperjantaita ja on aika avata nykyään suuresti rakastamani lajin kausi kentällä! Aamuvarhaisella matka Hill Side;n kentälle tuntui masun pohjassa asti! Tätä hetkeä olin odottanut kauan, tänä kautena ehkä vielä enemmän sillä lähtökohdat olivat hieman erilaiset mitä yleensä polvileikkauksesta parantuvana! Jännitys momenteja oli siis luvassa!

Olin saanut vihreän valon niin ortopediltä, kuin fysioterapeutilta, että voin lähteä kokeilemaan miten polvi jaksaa mutta alkuun ainoastaan puolikkaalla kierroksella! Kuntoutuminen eturistiside leikkauksesta oli ajallaan ja Rangella testatessa lyönti ei aiheuttanut jalkaan vääntöä!

Heti saavuttuamme Hill;iin huomasin, että kenttä oli panostanut poikkeusajan ohjeistuksin todella hyvin! Vieraspelaajanakin löysin heti tiedon, miten kentällä tulee toimia!

  • Kierros pelattiin kahden ryhmissä.
  • Lippuun ei kosketa.
  • Bunkkereissa ei ole haravoita.
  • Kentällä ei roskiksia joten jokainen hoitaa omat roskat pois!
  • Ei kättelyä kentällä.
  • Rangella ei koreja, pallot meni helposti mukana olleessa paperi kassissa!
  • Klubitalo kiinni!
  • Käsien pesu mahdollisuus ja hygienia asiat muutenkin kunnossa!
  • Takeway mahdollisuus pienelle purtavalle (lue taivaalliselle lammas burgerille)

Jo ennen kierrosta tuli todella hyvä fiilis siitä, että Golf yhteisö ja kentät noudattavat heille annettuja ohjeistuksia!

Kierros tarjosi paljon onnistumisia jalka kesti yllättävän paljon nousuja ja laskuja, mutta ymmärrän nyt miksi se puolikas kierros on tällä hetkellä relevantti! Jalan voimakestävyys ei ole vielä siinä missä toisen, joten tapaturmia väsyneenä saattaisi sattua!

Kenttä itsessään oli vuoden aikaan nähden hyvässä kunnossa! Greenit oli vasta ajettu ja väylillä oli helppo lyödä! Vesiesteet nappasi muutaman pallon eli niidenkin taika oli talella 😀 Kierroksesta jäi paljon taka-taskuun ja ennen kaikkea fiilis vastuullisesta pelaamisesta tähän aikaan huokui golffareista!

GOLF ON LAJI, JOKA TARJOAA PARHAIMILLAAN KAIKKI TUNTEIDEN SKAALAT JA SIKSI SITÄ RAKASTAN ISOSTI!

Tänään suuntaan katseeni jälleen golfin pariin ja lähden kurkkaamaan miten kestävyys on viikossa mennyt eteenpäin!

 

1

Vastaa