Se on nyt silleen, että mun on rehellisesti myönnettävä, että en nyt inhoakkaan juoksemista!!
WHAAAAT? Voiko oikeesti käydä näin?
Näköjään voi, tai ainakin omalla kohdalla on nyt käynyt silleen. Periaatteessa se ei oikeasti ole ihmeellinen juttu, sillä oon kuitenkin aina digannut juosta nopeita ja lyhyitä matkoja. Nyt sit vaan on aloitettu treenaamaan pitkiä matkoja varten aivan eri tyylillä milleen oon spurttaillut ennen!
Kolmatta viikkoa mennään tässä juoksu ohjelmassa ja tällä viikolla olisi tarkoitus juosta ekaa kertaa tuo haamu raja 4 km. Ei se helppoa tuu olemaan, mutta tavoitteet on tehty sitä varten, että ne taistellaan kunnialla läpi. Ohjelma mitä nyt vedän, on ns. nousu johteinen eli haastetaan kroppaa koko ajan kestämään pidempää matkaa matalalla sykkeellä!
Miten tää on nyt sit edennyt?
Ekat 1-2 viikkoa vedettiin niin, että 3 krt viikossa treenin alussa oli 15 min juoksua ja treenin lopussa 15 min pyöräily erillaisilla pienillä lisämausteilla. Kuulostaa monen korviin varmaan ihan perus helpolta vedolta, mutta mulle ajatus siitä, että juoksen noinkin pitkä kestoisen lenkin, oli aika iso juttu.
Ensimmäinen 15 minuutin juoksu pätkä, oli aika tuskaa. Sillä voin kertoa, että 10 minuuttia juoksin vaan ja ainoastaan katsoen sykettä joka pomppi, missä sun sattui. Kymmenen minuutin jälkeen tapahtui kumma juttu. En tiiä, ootko kokenut koskaan, mutta tuli sellainen helkutin lämmin ja hyvän olon aalto, joka veti koko kropan läpi ja viimeiset viisi minuutia menikin yllättävän hyvin. Seuraava kerta oli jo huomattavasti helpompi vaikka keskisyke menikin vielä siellä 146 ja välillä maksimi syke kävi hetkellisesti siellä 170. Pikku hiljaa, joka juoksu kerta sykkeet alkoi olla matalammat ja huomasin, että hapenotto kyky toimi mainiosti.
Nyt ollaan tosiaan viikolla 3 ja takana on kahdet treenit. Muutos edelliseen kahteen viikolla tapahtui matkan pituudella ja pyöräilyssä syke kikkailun avulla. Eli viikot 3-4 vedetään siis treenejä niin, että 3 krt viikossa on juoksua. Kaksi näistä treeneistä on mukautettu niin, että ennen lihaskuntotreeniä vedetään 2 km juoksu ja siihen päälle heti 15 minuuttia polkupyörää joissa poljetaan 3 kertaa ylämäkeen kahden minuutin ajan. Voin muuten kertoa, että hikoilen kuin pikkuinen possu tuon aikana, mutta se fiilis on aivan jäätävän upee. Ensimmäinen kaksi kilometriä tuli maanantaina napattua blakkariin ja niin no siis aika uskomaton fiilis, sillä hitto mä tein ja mä tein sen eilen uudestaan 😀 Enkä enää ees pidä juoksua tyhmänä 😀 😀 Vaan päinvastoin, se on muuten helkutin siistiä!
Noh, maltti on tosiaan valttia tässä lajissa, joten edetään todella hitaasti ja rauhallisesti kuunnelleen kroppaa jotta sen 4 km:kään ei tunnu siltä, että tää oli nyt tässä. Meinaan edetä siinä rauhallisesti ja olla sinut juoksun kanssa, en tehdä siitä pakko pullaa vaan vetää sen läpi fiiliksellä, et hei täähän on siistii!!
Onko sulla ollut joskus juoksua kohden ennako asenne, jonka oot kuitenkin sit selättänyt?
Kerro ihmeessä millä lailla pääsit siitä yli?
Tässä, on ollut hyvä aika myös miettii ihmisen tai sanotaanko mun omaa mieltä, joka asettaa edelleenkin joihinkin urheiluun liittyviä ennakkokäsitteitä..Tarkoitan tällä, sitä et EN PYSTY/EN VOI ajatuksia.. koska valehtelisin, jos sanoisin, että en ois ajatellut lausetta EN PYSTY ekaa juoksupätkää aloittaessa.
Mukavuusaluiden ulkopuolelle on kuitenkin hyvä mennä, sillä se kehittää joten käänsin ajatuksen voimavaraksi ja päättin, että HITTO PYSTYN!
Sano rohkeasti itsellesi johonkin asiaan, joka aiheuttaa vielä tällä hetkellä pienen epävarmuuden tunteen, että hei mä PYSTYN TÄHÄN, sillä sä pystyt !!
Lähetän ison kiitoksen ja paljon halauksia mun juoksukoutsille, sillä hän tiesi milleen tän omanelämänwonderwomanin sisäinen juoksija saadaan sieltä ulos 🙂
Upeeta torstaita kaikille, nauttikaa keväästä ja uskaltakaa taistella haasteita vastaan! Ootte <3
2
