Oon haaveillut kauan siitä hetkestä, että saisin kaivaa rullaluistimet naulasta esille ja pääsisin taas kaduille viilettämään niillä. Se tunne kun ilmavirta menee kehosi läpi, vauhdin huuma ja auringon säteet. Kaipasin sitä joka ikinen kesäinen ilta, kadehtivasti katsoin muita kaduilla viilettäjiä. Päällimmäisenä ajatuksena, että vielä minäkin jonain päivänä. Tämän haaveen eteen on tullut tehtyä monia hikisiä tunteja töitä salilla. On vahvistettu lihaksia polven ympärillä, tiputettu painoa jolloin kuorma polvelle ei olisi liian suuri. Tarkistettu vielä treinerin kanssa ettei polvet pääse yli ojentumaan.
Tiistaina se sitten tapahtui.. Tie oli auki, aurinko paistoi..Pieni jännitys päällä, että kuinka monta kertaa kaadun vedin luistimen kerralla jalkaan. Koska viimeisestä kerrasta oli melkein 14 vuotta. Miksi näin kauan? Johtui suoraan siitä, että ylipaino teki terän. Polvien kuormitus oli kovilla, kun luistimien päälle lykkäs sen 100 kg painoa. Etenkin kun omaan vielä perkule sellaset polvet jotka tykkää sanasta yliojennus. Suru puserossa siirsin luistimet naulakkoon ja tyydyin siihen ajatukseen, että se oli siinä.. Siirsin luistelun haaveeksi, joka ei kuitenkaan koskaan kuollut vaan kyti isosti. Pikku hiljaa, kun paino tippui ja lihakset polven ympärillä vahvistui. Tunsin kipinän paluusta rullien päälle koko ajan kasvavan. Asialle oli, siis pakko oikeasti tehdä jotain! Viime viikolla tsekattiin treinerini kanssa miten noi polvet jaksaa. Hän antoi myönnytyksen lähteä testaamaan jos vaan kantti kestää. Naurahdin, koska kyllähän se nyt kestää.. Huomasin sen, että tollain totaali tauko jostain aiheutti kuitenkin sellaisen pienen ajatuksen päässä nimeltä: mitähän tästä tulee?
Istuin pihan rappusilla ja sisukkaasti sidoin nauhoja kiinni, kuulin kiristys mekanismin kliksauksen- meni kylmät väreet, nousi hymy kasvoille. Tiesin saman tien, että hitto tässä se oli! Tää oli yks juttu mitä olin kaivannut ja isosti!! Mukaan olin saanut houkuteltua henkiseksi tueksi pihalle teinin, koska joo myönnän jänskätti silleen hyvässä mielessä. Nousin seisomaan, oli fiilis kuin bambilla heikoilla jäillä. Ajatuksena; voiko tää olla sittenkin niin, että kun sen on kerran oppinut niin, kyllä se sieltä takaraivosta muistuu mieleen nopeasti. Pyörällä se toimii, mutta toimiiko se luistimilla?
Eka veto, en kaatunut. Toka veto, edelleen pystyssä. Hymy teinille ja onnen kiljahdus. TOIMI!! SE PERKULE TOIMI.. Mä tein mun haaveesta totta!! Voi kuulostaa pieneltä, mutta se oli iso juttu. Tästä tulee huippis kesä, varokaa vaan tuun olemaan katujen prinsessa luistimien kanssa. Se mitä huomasin eilen oli, että ikä on tuonut hieman järkeä päähän. Ennen vanhaan varusteiksi luin itselleni ainoastaan rannetuet, nyt niiden lisäksi ehdotommaksi lisäsin kypärän. Sen ostaminen siis edessä ja sit mennään ja kovaa 🙂
Meillä jokaisella on varmasti haaveita, unelmia joita haluaa toteuttaa. Liputan suuresti sille, että pidä niistä kiinni ja kunnolla. Toteuta ja taistele niiden eteen, tee niistä totta. Tästä hyvänä esimerkkinä pidän erästä rakasta ystävääni. Hän on vetämässä para-aikaa samantyylistä elämäntapa remonttia kuin mä vedin. Hän laittoi mulle viestiä alku talvesta, että lähdenkö hänen kanssaan Rushiin pomppimaan heti, kun painoraja rikkoontuu? Ei tarvinnut kahdesti kysyä, I’M IN, todellakin!! Tollaset motivaattorit ja fiilis kun ne tavoitteet että ne rikkoo ni wow, oon niin ylpee hänestä. Eilen sain häneltä viestiä 400 g jäljellä- C’OMOOON!!!
Älä pelkää jahdata unelmia!! JUST DO IT <3 Halauksia päivääsi <3
2
