Ne on mulla yks taistelutanner joiden kanssa pöhköin menemään sallilla. Kyllä ne on kiinteytynyt tässä matkan varrella, mutta on edelleen monen treenin päässä siitä mitä jossain vaiheessa niiden haluan olevan.
Tunnetumpi nimi on siis neiti ojentaja A ja B jotka silleen on ottanut itseensä hieman osumaa. Ylimääräinen nahka niissä kuroutuu pikku hiljaa, mutta kuten vatsanahkan kanssa niin myös näiden allien kanssa pitää ottaa maltilla. Ja toi sana maltti…Ai, että mä niin rakastan sitä sanaa. Naisilla noi varsin yleinen juttu etenkin jos painoa on ollut enemmän päällä kuin tarkoitus on ollut ne voi maan vetovoiman ansioista olla aika isona roikkuvana kapistuksena kropassa. Kertomuksen mukaan allit ovat saaneet nimen edesmenneen presidentin J.K Paasikiven vaimon Allin mukaan, mä en nyt oo ihan varma onko toi nyt kiva juttu. Mulle noi on ollu välillä riesa. Etenkin silloin kun tot painoa oli, ei tullu löydettyä kivoja vaatteita koska ne oli ns. tiellä. Ja kyl ne peilikuvasta aina pompsahti silleen eteen. Teki oikeasti mieli ottaa jeesusteippiä ja vetää kunnon kääreet allien ympärille. Ja todellakin voin tunnustaa, että harkitsin vakavasti tota. Nyt oon kuitenkin asennoitunut heihin niin, että ne on taistelutanner jonka mä voitan. Päivä ja treeni kerrallaan hitaasti hyvä tulee. Teen näistä alleista mun ykkös jutun.
Mitenkö mä sit treenaan alleja?
On varmasti monia hyviä treenejä ojentajille, mutta mun suosikeiksi on muodostunut muutama liike joita voi tehdä paikasta riippumatta. Etenkin kesällä diggaan yhdistää juuri näitä treenejä esim. porrastreeneihin.
Dippi ja Ojentajapunnerus (voit tehdä myös polvet maassa)
Salilla, mun suosikki ojentaja liike on ehdottomasti ranskalainen punnerrus. Puhinaa ja kikattelua on muuten tiedossa ja isosti aina. Ranskalaisia kun tekee kandee ottaa joku varmistamaan jotta ei tapahdu vahinkoja. Ja silloinkin kandee Hih varoa, että ei pamauta päitä yhteen 😀 mat ja pat vaan terve, kaikki on mahdollista salilla. Treenaaminen voi olla aika kikattelua mun kanssa välillä, sillä mä en mutrusuuna vedä salilla. Jos mua kikatuttaa ni mä kyllä kikatan.
Ojentajia kun treenaa ni kandee myös olla tekemättä niin kuin minä.. eli siivuuttaa toi venyttely..se ei ole yks eikä kaks kerta ku on sitten muutama päivä kärsitty niin, että hyvä et on paidan saanut päälle ja pois. Venyttele, rullaile, käy infrapunasaunassa, ota kylmäsuihku ja anna allien palautua kunnolla. Pidä alleista huolta niin ne pitää susta huolen, silloin onnistuu kunnolla halailukin.
Terkut sun alleille, oo niille armollinen mäkin oon mun neiti A:lle ja B:lle.
-älä koskaan aliarvioi omaa voimaasi, <3-
0