Aika, jolloin kuvat oli luokkaa: paikka siinä ja räps!

Koin nostalgian havinaa eilen aamulla katsoessani ruokapöydälle.. Nuorin edarini oli kaivanut vauva albumini esille, koska hänen piti viedä kouluun kuva äidistä lapsena. Kuvassa komeili pikkupikku Noora, joka oli hyvin keskittynyt konttaus asennossa olemiseen, hänellä oli selkeä missio jo vauvana.. Läpi harmaan kiven, vaikka esteitä olisi edessä! Ei viitsitty hirveesti hymyillä, koska olisin varmaan kaatunut 😀

Kikatusta ja isoa kikatusta lisää!

Elettiin vuosikymmenien yhtä helmeä, elettiin kasaria, jolloin valokuvat otettiin asenteella, ne onnistuu jos onnistuu ja tuloksen näkee vasta niitä hakiessa valokuvaus liikkeestä! Silloin ei paljoa ajateltu ainakaan meillä kuvista päätellen oliko valot kohdillaan ja minkälaisessa asennossa oltiin.

Uskon, että tärkein missio oli, ettö kuvauskohde pysyy paikallaan ja räps 😀

Näihin aikoihin taltioitiin muistoja! Muistoja joita voisi vaikka juuri katsoa tälleen 38 vuoden kuluttua! Elettiin aikaa jolloin hetkien ikuistaminen oli tärkeämpää, kuin sen miltä se näyttäisi ehkä muiden mielestä. Kuvia katsellessa tuli mieleen, että miksi en jatkaisi tätä perinnettä?

Miksi, en ottaisi enemmän fiilis kuvia?

Miksi, en voisi niillä täyttää omaa sosiaalista mediaani?

Eihän sit kukaan kiellä!

Katsotaanko sitä kieroon, voi olla!

Haittaako se? Ei todellakaan, koska se on mun päätös mitä ja minkälaista mediaa tuotan ja jaan.

Mun juttu on aina ollut olla täysillä real me, niin hyvinä, kuin pahoinakin päivinä. Joten mun kuvat ja tarinat on, sitä mitä sydän sanoo.

Mä oon oman elämän käyntikortti ja sä oot sun elämän käyntikortti, jos ne on erilaisia ni se on vaan hyvä juttu!

Nauttikaa täysillä jokaisesta päivästä, tehkää siitä tarina jota on kiva muistella vanhoilla päivillä kiikkustuolissa!

Hymyile, jos hymyilyttää.

Naura, jos naurattaa.

Itke, jos itkettää.

Huuda, jos huudattaa. (ei varmaan ole edes sana, mutta ne ketkä mut tuntee tietää, että on olemassa Noora-Suomi- Noora kieli :D)  Ei kaiken tarvitse olla aina täydellistä!

Kasarin kakara lähettää ison halauksen just sun keskiviikkoon <3

 

1

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Tanja R

    Noita kuvia oli vielä ysärikin tulvillaan. ???? niin, nykykuvat otetaan sillä fiiliksellä että mitä on visuaalisesti kiva katsoa. Sillon kuvattiin puhtaasti muistoiksi. Hauska aihe ???? ihania muistoja.

    1. Noora Löfgren

      Totta, ne on kauniita mut välillä kaipaa kyllä fiilis kuvia ❤️

Vastaa